Neuvostoliitto http://pelisuomi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/137659/all Thu, 19 Jul 2018 09:38:21 +0300 fi Pekka Siikala - Vilpitön Neuvostoliiton ihailija ja putinisti! http://pekkasiikala11.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258388-pekka-siikala-vilpiton-neuvostoliiton-ihailija-ja-putinisti <p>&nbsp;</p><p>Ihmisillä on tapana enemmän luulla kuin tietää, ja näin tapahtuu erityisesti sosiaalisessa mediassa, joka ei ole kovin sosiaalinen, vaan paremminkin hyvin epäsosiaalinen. Täällä tiedetään kaikki kaikista ja vähän enemmänkin. Vaikka ei mitään tiedetäkään.</p><p>Eilisessä blogissani törmäsin kommenttiin, jossa todettiin ettei minusta saa hohtimillakaan irti negatiivista kommenttia Neuvostoliitosta. Tosin blogissa ei ollut kyse Neuvostoliitosta, mutta sehän oli tietysti kommentoijalle mitätön sivuseikka.</p><p>Jäin pohtimaan oleellista kysymystä: Mitä me toisistamme somessa tiedämme? No emme tietenkään juuri mitään.</p><p>Aktiivitrollit ovat nimenneet minut palstalla jos toisellakin kommunistiksi, putinistiksi, Kremlin kellokkaaksi, Nevostoliiton ihailijaksi, stalinistiksi, maksetuksi valehtelijaksi, amerikkalaisvastaiseksi ja moneksi muuksi. Ihan täällä Usarissa olen useasti tullut nimitetyksi pedofiiliksi, mamurakastajaksi, kartanonherraksi ja ties miksi.</p><p>Ei se mitään. Mutta koska Putin, Venäjä, Neuvostoliitto ja Trump nyt kovasti tapeetilla ovat, niin paljastan hieman omia taustojani.</p><p>Isäni, tuo yhä elossa oleva sotaveteraani, on syntynyt Viipurissa. Isoisäni oli ammattisotilas. Setäni lennätti kaukopartiomiehiä. Tätini oli lotta.</p><p>Eikä tässä vielä kaikki.</p><p>Äidinpuoleisesta suvustani osa jäi jumiin Viroon, muutettuaan sinne Viron itsenäistyttyä, silloin muinoin. Lapsuuteni kesät vietin Hauholla äitini tädin luona. Täti oli yksi niistä Viroon loukkuun jääneista. Kiersi vankileirejä Neuvostoliitossa ainakin 11 vuotta. Päästyään takaisin Suomeen täti painoi 34 kiloa. Minun ei siis ole koskaan tarvinnut lukea mitään noista leireistä, koska sanaisa täti kertoi niistä kaiken.&nbsp;</p><p>Eikä tässäkään vielä kaikki.</p><p>Neuvostoliitossa tai Venäjällä olen käynyt vain yhdestä syystä &nbsp;- myymässä amerikkalaisia tuotteita. Viimeisimmästä käynnistäni itärajan tuolla puolen on kymmeniä vuosia.</p><p>Enkä ole edes pedofiili.</p><p>Lopuksi tuore uutinen amerikkalaisesta vakaudesta, demokratiasta ja luotettavuudesta:</p><p><a href="https://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/254148-trumpilta-kovan-luokan-takinkaanto-putin-henkilokohtaisesti-vastuussa-venajan" title="https://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/254148-trumpilta-kovan-luokan-takinkaanto-putin-henkilokohtaisesti-vastuussa-venajan">https://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/254148-trumpilta-kovan-luokan-takinkaa...</a></p><p>Nauttikaa lämmöstä!</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>  

Ihmisillä on tapana enemmän luulla kuin tietää, ja näin tapahtuu erityisesti sosiaalisessa mediassa, joka ei ole kovin sosiaalinen, vaan paremminkin hyvin epäsosiaalinen. Täällä tiedetään kaikki kaikista ja vähän enemmänkin. Vaikka ei mitään tiedetäkään.

Eilisessä blogissani törmäsin kommenttiin, jossa todettiin ettei minusta saa hohtimillakaan irti negatiivista kommenttia Neuvostoliitosta. Tosin blogissa ei ollut kyse Neuvostoliitosta, mutta sehän oli tietysti kommentoijalle mitätön sivuseikka.

Jäin pohtimaan oleellista kysymystä: Mitä me toisistamme somessa tiedämme? No emme tietenkään juuri mitään.

Aktiivitrollit ovat nimenneet minut palstalla jos toisellakin kommunistiksi, putinistiksi, Kremlin kellokkaaksi, Nevostoliiton ihailijaksi, stalinistiksi, maksetuksi valehtelijaksi, amerikkalaisvastaiseksi ja moneksi muuksi. Ihan täällä Usarissa olen useasti tullut nimitetyksi pedofiiliksi, mamurakastajaksi, kartanonherraksi ja ties miksi.

Ei se mitään. Mutta koska Putin, Venäjä, Neuvostoliitto ja Trump nyt kovasti tapeetilla ovat, niin paljastan hieman omia taustojani.

Isäni, tuo yhä elossa oleva sotaveteraani, on syntynyt Viipurissa. Isoisäni oli ammattisotilas. Setäni lennätti kaukopartiomiehiä. Tätini oli lotta.

Eikä tässä vielä kaikki.

Äidinpuoleisesta suvustani osa jäi jumiin Viroon, muutettuaan sinne Viron itsenäistyttyä, silloin muinoin. Lapsuuteni kesät vietin Hauholla äitini tädin luona. Täti oli yksi niistä Viroon loukkuun jääneista. Kiersi vankileirejä Neuvostoliitossa ainakin 11 vuotta. Päästyään takaisin Suomeen täti painoi 34 kiloa. Minun ei siis ole koskaan tarvinnut lukea mitään noista leireistä, koska sanaisa täti kertoi niistä kaiken. 

Eikä tässäkään vielä kaikki.

Neuvostoliitossa tai Venäjällä olen käynyt vain yhdestä syystä  - myymässä amerikkalaisia tuotteita. Viimeisimmästä käynnistäni itärajan tuolla puolen on kymmeniä vuosia.

Enkä ole edes pedofiili.

Lopuksi tuore uutinen amerikkalaisesta vakaudesta, demokratiasta ja luotettavuudesta:

https://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/254148-trumpilta-kovan-luokan-takinkaanto-putin-henkilokohtaisesti-vastuussa-venajan

Nauttikaa lämmöstä!

 

 

 

]]>
53 http://pekkasiikala11.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258388-pekka-siikala-vilpiton-neuvostoliiton-ihailija-ja-putinisti#comments Kommunismi Länsimaat Neuvostoliitto Presidentti Vladimir Putin Viro Thu, 19 Jul 2018 06:38:21 +0000 Pekka Siikala http://pekkasiikala11.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258388-pekka-siikala-vilpiton-neuvostoliiton-ihailija-ja-putinisti
Lännettymisen ja suomettumisen ero http://mikkonummelin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258121-lannettymisen-ja-suomettumisen-ero <p>Suomen nykyistä suhdetta Euroopan Unionin muihin jäsenmaihin, samoin kuin ETA-maihin ja Yhdysvaltoihin, on joissakin puheissa kuvattu &quot;uudeksi suomettumiseksi&quot;, jolla on viitattu valtamedian kritiikitöntä suhtautumista eurooppalaiseen yhteistyöhön ja transatlanttiseen puolustusyhteistyöhön, vertailukohtana Suomen ja Neuvostoliiton välinen kanssakäyminen toisen maailmansodan päättymisestä 1990-luvun alkuun.</p><p>Tällainen rinnastus on kuitenkin monella tapaa omituinen, koska on valtavan suuria eroja siinä, millaiset ovat oikeasti olleet Suomen välit länteen tai itään päin. <em>Suomen päättäjät ovat koko ajan halunneet lisätä länsiliittoutumisen erilaisia muotoja</em>, alkaen pohjoismaisesta yhteistyöstä ja FINEFTA:sta jo kauan sitten, mutta välit Neuvostoliittoon ja sittemmin Venäjään ovat aina olleet varautuneet ja monilla tavoin epäluontevat. Suomella on Ruotsiin, Norjaan ja nyttemmin myös Viroon kiinteä liittolaissuhde olemattomin rajamuodollisuuksin, mutta Neuvostoliittoon ja Venäjälle on aina ollut viisumipakko. Erityisesti kun puhutaan Neuvostoliiton ajasta, on vaikea nähdä koko itäisen Euroopan kattanut neuvostomiehitys ja epädemokraattinen sosialistinen helvetti minään luonnollisena ja haluttuna tilana maanosassamme.</p><p>Monet Suomen ja Neuvostoliiton väliset asiat sotien jälkeisellä vuosikymmenillä tapahtuivat niin, että Suomen politiikkaa määritti itänaapurin ase ohimolla valvontakomission, Porkkalan tukikohdan ja runsaiden sotakorvausten muodossa. YYA-sopimuksen allekirjoittaminen huolestutti korkean tason päättäjiä. Silloin kun yhteisiä sotaharjoituksia oli tarkoitus pitää, suomalaiset päättäjät joutuivat kohteliaasti, mutta määrätietoisesti toppuuttelemaan. Samoja ongelmia en ole havainnut olevan länsimaiden kanssa. Kun Suomeen nykyään tulee silloin tällöin amerikkalaisia tai länsieurooppalaisia sotajoukkoja harjoittelemaan, ainakin 95% kansasta on vakuuttunut siitä, etteivät ne tule Suomen alueelle luvatta tai miehityksen tai vallan anastamisen tarkoituksessa. Samaa ei ole voitu sanoa puna-armeijasta tai sen seuraajasta koskaan.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Suomen nykyistä suhdetta Euroopan Unionin muihin jäsenmaihin, samoin kuin ETA-maihin ja Yhdysvaltoihin, on joissakin puheissa kuvattu "uudeksi suomettumiseksi", jolla on viitattu valtamedian kritiikitöntä suhtautumista eurooppalaiseen yhteistyöhön ja transatlanttiseen puolustusyhteistyöhön, vertailukohtana Suomen ja Neuvostoliiton välinen kanssakäyminen toisen maailmansodan päättymisestä 1990-luvun alkuun.

Tällainen rinnastus on kuitenkin monella tapaa omituinen, koska on valtavan suuria eroja siinä, millaiset ovat oikeasti olleet Suomen välit länteen tai itään päin. Suomen päättäjät ovat koko ajan halunneet lisätä länsiliittoutumisen erilaisia muotoja, alkaen pohjoismaisesta yhteistyöstä ja FINEFTA:sta jo kauan sitten, mutta välit Neuvostoliittoon ja sittemmin Venäjään ovat aina olleet varautuneet ja monilla tavoin epäluontevat. Suomella on Ruotsiin, Norjaan ja nyttemmin myös Viroon kiinteä liittolaissuhde olemattomin rajamuodollisuuksin, mutta Neuvostoliittoon ja Venäjälle on aina ollut viisumipakko. Erityisesti kun puhutaan Neuvostoliiton ajasta, on vaikea nähdä koko itäisen Euroopan kattanut neuvostomiehitys ja epädemokraattinen sosialistinen helvetti minään luonnollisena ja haluttuna tilana maanosassamme.

Monet Suomen ja Neuvostoliiton väliset asiat sotien jälkeisellä vuosikymmenillä tapahtuivat niin, että Suomen politiikkaa määritti itänaapurin ase ohimolla valvontakomission, Porkkalan tukikohdan ja runsaiden sotakorvausten muodossa. YYA-sopimuksen allekirjoittaminen huolestutti korkean tason päättäjiä. Silloin kun yhteisiä sotaharjoituksia oli tarkoitus pitää, suomalaiset päättäjät joutuivat kohteliaasti, mutta määrätietoisesti toppuuttelemaan. Samoja ongelmia en ole havainnut olevan länsimaiden kanssa. Kun Suomeen nykyään tulee silloin tällöin amerikkalaisia tai länsieurooppalaisia sotajoukkoja harjoittelemaan, ainakin 95% kansasta on vakuuttunut siitä, etteivät ne tule Suomen alueelle luvatta tai miehityksen tai vallan anastamisen tarkoituksessa. Samaa ei ole voitu sanoa puna-armeijasta tai sen seuraajasta koskaan.

]]>
3 http://mikkonummelin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258121-lannettymisen-ja-suomettumisen-ero#comments Euroopan unioni Neuvostoliitto Suomettuminen Venäjä Yhdysvallat Thu, 12 Jul 2018 09:02:06 +0000 Mikko Nummelin http://mikkonummelin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258121-lannettymisen-ja-suomettumisen-ero
Mihail Gorbatshovin Nobel-puhe 5.6.1991 - erään murroskauden ja uran taitekohta http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256388-mihail-gorbatshovin-nobel-puhe-561991-eraan-murroskauden-ja-uran-taitekohta <p>*</p><p><em>Joskus on hyvä katsoa taakseen ja miettiä.</em></p><p><strong>Tänään on kulunut päivälleen 27 vuotta</strong> siitä, kun Neuvostoliiton presidentti, NKP:n pääsihteeri, <strong>Mihail Gorbatshov</strong> piti hänen Nobel-luentonsa 5. kesäkuuta 1991, Oslon kaupungintalon suuressa salissa, Norjassa.&nbsp;</p><p>Luento liittyi hänelle myönnetyn 1990 Nobelin rauhanpalkinnon luovutukseen, tuona hurjana vuonna 1991, jolloin nimenomaan Gorbatshovin &rdquo;keinu&rdquo; kohosi korkeimmilleen, mutta saman vuoden lopulla vielä alas, maankamaralle, kun Neuvostoliitto poliittisena artefaktina ja pakkoyhteisönä, valtiona, lakkasi.&nbsp;</p><p>Gorban huippuhetken näkyvin teko, palkintopuhe, kesti 50 minuuttia.&nbsp;</p><p>Se on nähtävissä tässä, livenä ja norjaksi tulkattuna: <a href="https://www.nobelprize.org/mediaplayer/index.php?id=2030"><u>https://www.nobelprize.org/mediaplayer/index.php?id=2030</u></a></p><p>*</p><p><strong>Mikä mies Gorba oli &ndash; lintu vai kala?</strong></p><p>Tiedämme, mitä Gorbatshovin seuraaja Kremlin korkeana herrana, presidentti <strong>Vladimir Putin</strong> on lausunut Neuvostoliiton purkautumisesta: <em>1900-luvun suurin geopoliittinen katastrofi</em>.&nbsp;</p><p>Historia tulee arvioimaan tämän lausunnon arvon ja osuvuuden.&nbsp; Kenties se ei menekään niin pahasti metsään, kuin me Lännessä olemme lähtökohtaisesti ja hieman huvitettuina nähneet.&nbsp; Voima ja vastavoima - elämä ehkä vaatii sellaisen dualismin, vaikka hinta olisikin kova.</p><p>Tietyllä lailla kieltämättä Gorbatshov oli surullisen hahmon ritari.</p><p>Mutta mistä hän Nobelin rauhanpalkinnon sai?</p><p>Nobelin rauhanpalkinto myönnettiin Mihail Gorbatsoville</p><p>&quot;<strong><em>johtavasta roolista siinä rauhanprosessissa, joka nykyään luonnehtii kansainvälisen yhteisön tärkeitä osia</em></strong>&quot;.</p><p>Englanniksi Nobel-sivuilta: <em>&quot;for his leading role in the peace process which today characterizes important parts of the international community&quot;.&nbsp; <a href="https://www.nobelprize.org/nobel_prizes/peace/laureates/1990/"><u>https://www.nobelprize.org/nobel_prizes/peace/laureates/1990/</u></a> </em></p><p>*</p><p><strong>Euroopan onni</strong></p><p>Noita sanoja, muotoilua jolla palkinnon myöntämistä perusteltiin, voisi hetkeksi pysähtyä miettimään. &nbsp;Selvää on, että tänään ei maailmassa ole ketään korkeaa päätösvaltaista poliitikkoa, josta voisi sanoa noin.&nbsp;</p><p>Suuret imperiumit ovat tuohoutuneet eri tavoin.&nbsp; Mikä verisen sodan tantereilla, mikä pala ja alue kerrallaan voimaansa menettäen.&nbsp; Mikä sitten niin kuin Neuvostoliitto, sisältä tyhjentyneenä ja ideologisesti senilöityneenä, ikään kuin alkuperäisen raivonsa ja tulensa menettänyt ukkosmyrsky, joka sitten vain lientyy väsyneeseen ja empivään iltaruskoon.</p><p>Turhan usein mietimme ja näemme, minkälaisen hornan reunalla Eurooppa noina murroksen vuosina taivalsi.&nbsp; Miten todennäköinen erilainen hajoamissodan uhka oli, miten ilmeinen ja varma.&nbsp;</p><p>Ja kuitenkin se eri muodoissaan vältettiin, moninkertaisen onnen, harkinnan ja sanotaan suoraan vastuullisuuden ansiosta.&nbsp; Gorba oli yksi lenkki tässä ketjussa, joka säilyi ehjänä, eikä koskaan päästänyt hajoamissodan tulta irralleen sieltä painekattilan kannen alta.</p><p>*</p><p><strong>Kuka tai mikä pelasti Euroopan?</strong></p><p>Kuulun niihin, jotka nukkuivat levottomasti kesällä ja syksyllä 1991.</p><p>Olin sisimmässäni varma, että vanha manner on tiellä mielettömään mittelöön, toisen maailmansodan keskeisen voittajavallan, sen, joka enimmällä voimalla ja suurimmilla uhrauksilla, suurimmilla menetyksillä, nujersi kansallisvaltioiden ja imperiumien kiihkon tuottaman eurooppalaisen suursodan toisen aloittajan.&nbsp; Se toinen aloittaja oli &ndash; Neuvostoliitto itse. Mutta hyvin kävi, ja eräs osatekijä oli tässä historiallisessa rauhanprosessissa, jonka Neuvostopakkovallan mureneminen itseaisassa oli, kieltämättä oli juuri sen ohentunut veri ja brezhneviläistynyt ylin valtarakenne.&nbsp; Se oli jämähtänyt kuolinsijalleen, eikä enää pystynyt karjaisemaan eikä iskemään, vanhan leijonan viimeinen hengähdys.</p><p>Mutta miksi sitten läntinen Norja, sen Nobel-laakerien jakajat antoivat palkinnon Gorballe, eikä esimerkiksi yksin presidentti <strong>Ronald Reaganille </strong>tai yhteisesti näille kahdelle?</p><p>Onko tätä prosessia syvemmin tutkittu?&nbsp; Oliko se vain se läntisten silloisten liberaalien ylenkatse länsirannikon B-western tähteä kohtaan, Reagania?&nbsp; Vai oliko siinä perusteellisempi analyysi?&nbsp; Reaganilla oli säikehtivä ja mediaseksikäs Tähtien sota, <em>Star War</em>, mutta Gorba myötävaikutti, ettei Neuvostoliitto alkanut sotia sisällään, eikä sen etupiirissä Moskovan rautavanteesta vapautuvat entisten imperiumien itselliset vallat alkaneet tehdä samaa tahoillaan.</p><p>Ja kuitenkin, Reagan oli se mies, joka huusi:</p><p>&nbsp;<strong><em> &raquo;Herra Gorbatšov, avatkaa tämä portti. Herra Gorbatšov, purkakaa tämä muuri!&raquo;</em></strong></p><p><em>&raquo;Mr. Gorbachev, open this gate. Mr. Gorbachev, tear down this wall!&raquo;</em></p><p>Ihmiskunnan suuria puheita, Berliinissä 12.6.1987 kello 14.oo Brandenburgin torilla.</p><p><a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Purkakaa_t%C3%A4m%C3%A4_muuri"><u>https://fi.wikipedia.org/wiki/Purkakaa_t%C3%A4m%C3%A4_muuri</u></a>!</p><p>Ne yhdeksän sekuntia: <a href="https://<object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/7NjNL4Nsa4Q?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/7NjNL4Nsa4Q?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed><u>https://<object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/7NjNL4Nsa4Q?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/7NjNL4Nsa4Q?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed></object></u></a></p><p>Suuren ideologisen sodan kulminaatio keskellä Eurooppaa.&nbsp; Sen jälkeen ei ollut enää kuin yksi vahva voima:</p><p>Länsi ja sen vapaa, liberaali markkinakeskinen finanssien ja raudan valtakunta. Vastavoima oli loppunut.</p><p>Nyt se, vastavoima, vastavoima, kerää itseään, voimaansa ja nyrkkiään.&nbsp; Mutta vahva ja rautainen siitä on tuleva, taas.</p><p>*</p><p><strong>Voiton hinta</strong></p><p>Tuossa vapauksien voitossa oli uusien kahleiden kilinä taustamusiikkina.</p><p>Nobel-puheessaan presidentti Gorbatshov sanoo:</p><p>&quot;<em>Perestroika, joka palauttaa kansamme jälleen kerran terveeksi, on avannut normaalit suhteet maan kehitykselle niin sen sisäisessä kasvussa kuin ulkopolitiikassa.&nbsp;</em></p><p><em>Näin olemme aloittaneet suuria muutoksia, jotka voivat osoittautua merkittävimmiksi 1900-luvulla, mitä tapahtuu omalle maallemme ja sen kansille, mutta myös koko maailmalle</em>. &quot;<br /><br />Häntä ylistettiin hänen panoksestaan jännitteiden lievittämisessä Neuvostoliiton ja lännen välillä ja siitä, että näin toimien hän käytännössä lopetti näin kylmän sodan.<br />Muita tärkeitä näkökohtia, jotka toivat hänelle Nobelin. olivat ne lukuisat aloitteet, joita Gorbatshov esitti jotta voitaisiin pysäyttää ja lopettaa ydinvarustelukisan 1980-luvulla, kun kahdelle suurvallalle oli kertynyt valtava arsenaali ydinaseita ja sota tuntui jatkuvana uhkana, joka oli tehnyt maailman vaaralliseksi paikaksi asua.</p><p>Hän myös korosti tätä menestystä hänen tunnekylläisessä puheessaan:</p><p><em>&quot;Kylmä sota on ohi. Riski globaalin ydinsodan syttymisestä on käytännössä hävinnyt. &nbsp;Rautaesirippu on laskeutunut. Saksa on yhdistynyt, mikä on tärkeä virstanpylväs Euroopan kehitykselle.&rdquo; ..... &quot;Neuvostoliitto ja Yhdysvallat, kaksi ydinvoimavarat, ovat siirtyneet vastakkainasettelusta vuorovaikutukseen ja joissakin tärkeissä tapauksissa kumppanuuteen.&quot; </em></p><p><em>&rdquo;Tällä on ollut ratkaiseva vaikutus koko kansainväliseen ilmastoon. &quot;</em><br />*<br />Gorbatsov onnistui Neuvostoliiton rakenneuudistuksessa ja Neuvostoliiton hallinnon demokratisoimisessa ilman sisällissodan puhkeamista.&nbsp; Yksipuoluejärjestelmän luomus, Neuvostovaltio, vain hävisi. Hän ymmärsi vaikea tämä suuri tehtävä sanoen:</p><p>&quot;<em>Rauhallisen kehityksen ohjaaminen ei tietenkään ole helppoa maassa, jossa sukupolvesta toiseen ihmisiä johdettiin uskomaan, että ne, joilla on valtaa tai voimaa voivat heittää ne, jotka ajattelevat toisin tai näkevät asiat toisin, voidaan sysätä toisinajattelijoina pois politiikasta tai sulkea jopa vankilaan. Vuosisatojen ajan kaikki nämä maan ongelmat ovat lopulta päättyneet</em>.&rdquo;</p><p><em>&rdquo;Vuosisatojen ajan kaikki maan ongelmat on ratkaistu lopullisesti väkivaltaisin keinoin. Kaikki tämä on jättänyt lähes lähtemättömän jäljen meidän koko poliittiseen kulttuuriimme, jos tämänkaltainen ilmaisu on täysin soveliasta tässä tapauksessa.&quot;</em><br />&nbsp;</p><p>Vaikka hänet ylistettiin länsimaissa, hän ei ollut suosittu kotimaassaan kotimaansa politiikassa, mikä johti taloudelliseen kaaokseen.</p><p><strong>Vitali Tretjakovin</strong> päätoimittajana ollessa <strong>Nezavisimaja Gazeta</strong> kirjoitti artikkelissaan päivää ennen kuin Gorbatshov piti tämän näkyvimmän luentonsa, että &quot;<em>koska, kuten kuluneet kuusi vuotta vallankahvassa ovat osoittanet, presidentin perestroika on enemmän tai vähemmän epäonnistunut, ei se tarjoa paljonkaan toivoa neuvostoliittolaisille.&nbsp; Siksipä Gorbatshov haluaa nyt luottaa vain länsimaalaisiin ja etenkin heidän johtajiinsa</em>. &quot;</p><p>Tähän mennessä hänen ohjelmansa oli aiheuttanut vakavan kriisin, jossa inflaatio vahvistuu, mutta tuotanto ja kasvu heikkenivät.</p><p>Lokakuussa 1991 lähes kaikki Neuvostoliiton tasavallat olivat riippumattomia Neuvostoliitosta.</p><p>Gorbatšov erosi neuvostovaltion presidentin virasta joulukuussa kyseisenä vuonna ja sitten Neuvostoliitto päättyi.</p><p>*</p><p>Tuolloin, 27 vuotta sitten, 1991, <em><strong>Euroopassa nähtiin kaksisuuntainen </strong></em>kehitys:</p><p>Lännessä EY ja sen tavoittelijat olivat voimakkaassa pyörteessä, joka <strong><em>keskihakuisesti</em></strong> kokosi kaikki kynnelle kykenevät &rdquo;vapaat&rdquo; maat ja kansat Brysselin kehälle.</p><p>Samaan aikaan itäisessä Euroopassa <em><strong>separaattori pyöri toiseen suuntaan ja irroitti </strong></em>Moskovan pannan alta Neuvostoliiton ja sen satelliitit, Varsovan liiton maat.&nbsp; Moskovan blokki hajosi ja alkoi etsiä uudelta pohjalta tietään.</p><p>*</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> *

Joskus on hyvä katsoa taakseen ja miettiä.

Tänään on kulunut päivälleen 27 vuotta siitä, kun Neuvostoliiton presidentti, NKP:n pääsihteeri, Mihail Gorbatshov piti hänen Nobel-luentonsa 5. kesäkuuta 1991, Oslon kaupungintalon suuressa salissa, Norjassa. 

Luento liittyi hänelle myönnetyn 1990 Nobelin rauhanpalkinnon luovutukseen, tuona hurjana vuonna 1991, jolloin nimenomaan Gorbatshovin ”keinu” kohosi korkeimmilleen, mutta saman vuoden lopulla vielä alas, maankamaralle, kun Neuvostoliitto poliittisena artefaktina ja pakkoyhteisönä, valtiona, lakkasi. 

Gorban huippuhetken näkyvin teko, palkintopuhe, kesti 50 minuuttia. 

Se on nähtävissä tässä, livenä ja norjaksi tulkattuna: https://www.nobelprize.org/mediaplayer/index.php?id=2030

*

Mikä mies Gorba oli – lintu vai kala?

Tiedämme, mitä Gorbatshovin seuraaja Kremlin korkeana herrana, presidentti Vladimir Putin on lausunut Neuvostoliiton purkautumisesta: 1900-luvun suurin geopoliittinen katastrofi

Historia tulee arvioimaan tämän lausunnon arvon ja osuvuuden.  Kenties se ei menekään niin pahasti metsään, kuin me Lännessä olemme lähtökohtaisesti ja hieman huvitettuina nähneet.  Voima ja vastavoima - elämä ehkä vaatii sellaisen dualismin, vaikka hinta olisikin kova.

Tietyllä lailla kieltämättä Gorbatshov oli surullisen hahmon ritari.

Mutta mistä hän Nobelin rauhanpalkinnon sai?

Nobelin rauhanpalkinto myönnettiin Mihail Gorbatsoville

"johtavasta roolista siinä rauhanprosessissa, joka nykyään luonnehtii kansainvälisen yhteisön tärkeitä osia".

Englanniksi Nobel-sivuilta: "for his leading role in the peace process which today characterizes important parts of the international community".  https://www.nobelprize.org/nobel_prizes/peace/laureates/1990/

*

Euroopan onni

Noita sanoja, muotoilua jolla palkinnon myöntämistä perusteltiin, voisi hetkeksi pysähtyä miettimään.  Selvää on, että tänään ei maailmassa ole ketään korkeaa päätösvaltaista poliitikkoa, josta voisi sanoa noin. 

Suuret imperiumit ovat tuohoutuneet eri tavoin.  Mikä verisen sodan tantereilla, mikä pala ja alue kerrallaan voimaansa menettäen.  Mikä sitten niin kuin Neuvostoliitto, sisältä tyhjentyneenä ja ideologisesti senilöityneenä, ikään kuin alkuperäisen raivonsa ja tulensa menettänyt ukkosmyrsky, joka sitten vain lientyy väsyneeseen ja empivään iltaruskoon.

Turhan usein mietimme ja näemme, minkälaisen hornan reunalla Eurooppa noina murroksen vuosina taivalsi.  Miten todennäköinen erilainen hajoamissodan uhka oli, miten ilmeinen ja varma. 

Ja kuitenkin se eri muodoissaan vältettiin, moninkertaisen onnen, harkinnan ja sanotaan suoraan vastuullisuuden ansiosta.  Gorba oli yksi lenkki tässä ketjussa, joka säilyi ehjänä, eikä koskaan päästänyt hajoamissodan tulta irralleen sieltä painekattilan kannen alta.

*

Kuka tai mikä pelasti Euroopan?

Kuulun niihin, jotka nukkuivat levottomasti kesällä ja syksyllä 1991.

Olin sisimmässäni varma, että vanha manner on tiellä mielettömään mittelöön, toisen maailmansodan keskeisen voittajavallan, sen, joka enimmällä voimalla ja suurimmilla uhrauksilla, suurimmilla menetyksillä, nujersi kansallisvaltioiden ja imperiumien kiihkon tuottaman eurooppalaisen suursodan toisen aloittajan.  Se toinen aloittaja oli – Neuvostoliitto itse. Mutta hyvin kävi, ja eräs osatekijä oli tässä historiallisessa rauhanprosessissa, jonka Neuvostopakkovallan mureneminen itseaisassa oli, kieltämättä oli juuri sen ohentunut veri ja brezhneviläistynyt ylin valtarakenne.  Se oli jämähtänyt kuolinsijalleen, eikä enää pystynyt karjaisemaan eikä iskemään, vanhan leijonan viimeinen hengähdys.

Mutta miksi sitten läntinen Norja, sen Nobel-laakerien jakajat antoivat palkinnon Gorballe, eikä esimerkiksi yksin presidentti Ronald Reaganille tai yhteisesti näille kahdelle?

Onko tätä prosessia syvemmin tutkittu?  Oliko se vain se läntisten silloisten liberaalien ylenkatse länsirannikon B-western tähteä kohtaan, Reagania?  Vai oliko siinä perusteellisempi analyysi?  Reaganilla oli säikehtivä ja mediaseksikäs Tähtien sota, Star War, mutta Gorba myötävaikutti, ettei Neuvostoliitto alkanut sotia sisällään, eikä sen etupiirissä Moskovan rautavanteesta vapautuvat entisten imperiumien itselliset vallat alkaneet tehdä samaa tahoillaan.

Ja kuitenkin, Reagan oli se mies, joka huusi:

  »Herra Gorbatšov, avatkaa tämä portti. Herra Gorbatšov, purkakaa tämä muuri!»

»Mr. Gorbachev, open this gate. Mr. Gorbachev, tear down this wall!»

Ihmiskunnan suuria puheita, Berliinissä 12.6.1987 kello 14.oo Brandenburgin torilla.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Purkakaa_t%C3%A4m%C3%A4_muuri!

Ne yhdeksän sekuntia: https://www.youtube.com/watch?v=7NjNL4Nsa4Q

Suuren ideologisen sodan kulminaatio keskellä Eurooppaa.  Sen jälkeen ei ollut enää kuin yksi vahva voima:

Länsi ja sen vapaa, liberaali markkinakeskinen finanssien ja raudan valtakunta. Vastavoima oli loppunut.

Nyt se, vastavoima, vastavoima, kerää itseään, voimaansa ja nyrkkiään.  Mutta vahva ja rautainen siitä on tuleva, taas.

*

Voiton hinta

Tuossa vapauksien voitossa oli uusien kahleiden kilinä taustamusiikkina.

Nobel-puheessaan presidentti Gorbatshov sanoo:

"Perestroika, joka palauttaa kansamme jälleen kerran terveeksi, on avannut normaalit suhteet maan kehitykselle niin sen sisäisessä kasvussa kuin ulkopolitiikassa. 

Näin olemme aloittaneet suuria muutoksia, jotka voivat osoittautua merkittävimmiksi 1900-luvulla, mitä tapahtuu omalle maallemme ja sen kansille, mutta myös koko maailmalle. "

Häntä ylistettiin hänen panoksestaan jännitteiden lievittämisessä Neuvostoliiton ja lännen välillä ja siitä, että näin toimien hän käytännössä lopetti näin kylmän sodan.
Muita tärkeitä näkökohtia, jotka toivat hänelle Nobelin. olivat ne lukuisat aloitteet, joita Gorbatshov esitti jotta voitaisiin pysäyttää ja lopettaa ydinvarustelukisan 1980-luvulla, kun kahdelle suurvallalle oli kertynyt valtava arsenaali ydinaseita ja sota tuntui jatkuvana uhkana, joka oli tehnyt maailman vaaralliseksi paikaksi asua.

Hän myös korosti tätä menestystä hänen tunnekylläisessä puheessaan:

"Kylmä sota on ohi. Riski globaalin ydinsodan syttymisestä on käytännössä hävinnyt.  Rautaesirippu on laskeutunut. Saksa on yhdistynyt, mikä on tärkeä virstanpylväs Euroopan kehitykselle.” ..... "Neuvostoliitto ja Yhdysvallat, kaksi ydinvoimavarat, ovat siirtyneet vastakkainasettelusta vuorovaikutukseen ja joissakin tärkeissä tapauksissa kumppanuuteen."

”Tällä on ollut ratkaiseva vaikutus koko kansainväliseen ilmastoon. "
*
Gorbatsov onnistui Neuvostoliiton rakenneuudistuksessa ja Neuvostoliiton hallinnon demokratisoimisessa ilman sisällissodan puhkeamista.  Yksipuoluejärjestelmän luomus, Neuvostovaltio, vain hävisi. Hän ymmärsi vaikea tämä suuri tehtävä sanoen:

"Rauhallisen kehityksen ohjaaminen ei tietenkään ole helppoa maassa, jossa sukupolvesta toiseen ihmisiä johdettiin uskomaan, että ne, joilla on valtaa tai voimaa voivat heittää ne, jotka ajattelevat toisin tai näkevät asiat toisin, voidaan sysätä toisinajattelijoina pois politiikasta tai sulkea jopa vankilaan. Vuosisatojen ajan kaikki nämä maan ongelmat ovat lopulta päättyneet.”

”Vuosisatojen ajan kaikki maan ongelmat on ratkaistu lopullisesti väkivaltaisin keinoin. Kaikki tämä on jättänyt lähes lähtemättömän jäljen meidän koko poliittiseen kulttuuriimme, jos tämänkaltainen ilmaisu on täysin soveliasta tässä tapauksessa."
 

Vaikka hänet ylistettiin länsimaissa, hän ei ollut suosittu kotimaassaan kotimaansa politiikassa, mikä johti taloudelliseen kaaokseen.

Vitali Tretjakovin päätoimittajana ollessa Nezavisimaja Gazeta kirjoitti artikkelissaan päivää ennen kuin Gorbatshov piti tämän näkyvimmän luentonsa, että "koska, kuten kuluneet kuusi vuotta vallankahvassa ovat osoittanet, presidentin perestroika on enemmän tai vähemmän epäonnistunut, ei se tarjoa paljonkaan toivoa neuvostoliittolaisille.  Siksipä Gorbatshov haluaa nyt luottaa vain länsimaalaisiin ja etenkin heidän johtajiinsa. "

Tähän mennessä hänen ohjelmansa oli aiheuttanut vakavan kriisin, jossa inflaatio vahvistuu, mutta tuotanto ja kasvu heikkenivät.

Lokakuussa 1991 lähes kaikki Neuvostoliiton tasavallat olivat riippumattomia Neuvostoliitosta.

Gorbatšov erosi neuvostovaltion presidentin virasta joulukuussa kyseisenä vuonna ja sitten Neuvostoliitto päättyi.

*

Tuolloin, 27 vuotta sitten, 1991, Euroopassa nähtiin kaksisuuntainen kehitys:

Lännessä EY ja sen tavoittelijat olivat voimakkaassa pyörteessä, joka keskihakuisesti kokosi kaikki kynnelle kykenevät ”vapaat” maat ja kansat Brysselin kehälle.

Samaan aikaan itäisessä Euroopassa separaattori pyöri toiseen suuntaan ja irroitti Moskovan pannan alta Neuvostoliiton ja sen satelliitit, Varsovan liiton maat.  Moskovan blokki hajosi ja alkoi etsiä uudelta pohjalta tietään.

*

]]>
1 http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256388-mihail-gorbatshovin-nobel-puhe-561991-eraan-murroskauden-ja-uran-taitekohta#comments Kylmä sota Mihail Gorbatshov Neuvostoliitto Nobelin rauhanpalkinto Ronald Reagan Tue, 05 Jun 2018 14:17:33 +0000 Veikko Huuska http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256388-mihail-gorbatshovin-nobel-puhe-561991-eraan-murroskauden-ja-uran-taitekohta
Kommunismin kauhut Virolaisen silmin http://abdullahnassir.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256027-kommunismin-kauhut-virolaisen-silmin <p>Olen huomannut että punaisten kärsimyksiä itketään harva se päivä meidän bolsevikkimediassa. Media kärsii muistisairaudesta kun pitäisi puhua ja muistella kommunismin uhreja varsinkin viime vuosisadalla.</p><p>Ohessa laitan linkin Virolaisen ohjaajan erinomaiseen elokuvaan joka valottaa kommunistien hirmuvaltaa monelta kantilta. Heikkohermoiset älkää vaivautuko. Puhe ruotsiksi ja teksti englanniksi.</p><p>https://<object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/oIuW-vNQsQI?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/oIuW-vNQsQI?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed></object></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Olen huomannut että punaisten kärsimyksiä itketään harva se päivä meidän bolsevikkimediassa. Media kärsii muistisairaudesta kun pitäisi puhua ja muistella kommunismin uhreja varsinkin viime vuosisadalla.

Ohessa laitan linkin Virolaisen ohjaajan erinomaiseen elokuvaan joka valottaa kommunistien hirmuvaltaa monelta kantilta. Heikkohermoiset älkää vaivautuko. Puhe ruotsiksi ja teksti englanniksi.

https://www.youtube.com/watch?v=oIuW-vNQsQI

]]>
6 http://abdullahnassir.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256027-kommunismin-kauhut-virolaisen-silmin#comments Kansanmurha Kommunismi Neuvostoliitto Viro Tue, 29 May 2018 08:42:04 +0000 Abdullah Nassir http://abdullahnassir.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256027-kommunismin-kauhut-virolaisen-silmin
Kylmän sodan jälkeen Venäjä ja Suomi halusivat Itä-Euroopan Naton ulkopuolelle http://aripesonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254646-kylman-sodan-jalkeen-venaja-ja-suomi-halusivat-ita-euroopan-naton-ulkopuolelle <p>Tämä kirjoitus ei ole vappukirjoitus ja edellyttää lukijalta muuta kuin perinteistä vappukuntoa. Hyvää vappua kuitenkin kaikille ja erityisesti heille, jotka seuraavat tiiviisti Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.</p><p>&rdquo;<em>Jokainen itsenäinen maa on luonnollisesti vapaa tekemään päätöksiään. <u>Suomi ei kuitenkaan voi tukea Baltian maiden Nato-jäsenyyttä</u> samalla tavalla kuin näiden valtioiden EU-jäsenyyttä. Euroopan turvallisuus ja vakaus on nähtävä laajemmassa yhteydessä. Tämän vuoksi tarvitsemme esimerkiksi Venäjää, kuten juuri ratkaisut Bosniassa ja Kosovossa vahvistavat. Toivon, että Naton johto on tästä riittävän tietoinen.</em>&rdquo;</p><p>Noin lausui Suomen tuore tasavallan presidentti Tarja Halonen Baltian maiden Nato-jäsenyydestä saksalaisessa Der Spiegel -lehdessä keväällä 2001 (<a href="http://www.spiegel.de/spiegel/print/d-18924637.html"><u>Der Spiegel 9.4.2001</u></a>).</p><p>Alkuperäinen saksankielinen teksti oli kirjoitettu näin:</p><p>&rdquo;<em>Jedes unabhängige Land ist natürlich frei in seinen Entscheidungen. <u>Aber Finnland kann die baltischen Nato-Interessen nicht</u> in gleicher Weise <u>unterstützen</u> wie deren EU-Integration. Sicherheit und Stabilität in Europa müssen in einem größeren Rahmen gesehen werden. Dazu brauchen wir zum Beispiel Russland, wie sich ja gerade erst in Bosnien und im Kosovo wieder bestätigt hat. Ich hoffe, dass dies der Nato-Führung ausreichend bewusst ist.</em>&ldquo;</p><p>Halosen Baltia-kannanotto oli Natoa halventava, joka repi otsikoita niin Suomessa kuin Euroopassa. Ymmärrettävästi noin raju kannanotto Suomen korkeimmalta ulkopoliittiselta päättäjätaholta synnytti vastalauseita.</p><p>&rdquo;<em>Halonen Spiegelissä: Suomi ei voi auttaa baltteja Natoon</em>&rdquo; otsikoi Helsingin Sanomat (<a href="https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000003960825.html"><u>HS. 9.4.2001</u></a>).</p><p>Presidentti Halosen Nato-lausunnoista nousi kohu etenkin Latviassa (<a href="https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000003967104.html"><u>HS 7.5.2001</u></a> ja <a href="https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/halosen-nato-lausunnoista-kohu/1969008#gs.ZX9m6JA"><u>MTV3 7.5.2001</u></a>).</p><p>Latvian presidentin Vaira Vike-Freibergan sai oikeutetusti takajaloilleen oheinen Spiegelin haastattelijan ja presidentti Halosen sananvaihto:</p><p>Spiegelin haastattelija totesi Nato-jäsenyyden tärkeydestä Baltian maille: &rdquo;<em>Für die lettische Präsidentin Vaira Vike-Freiberga sind EU- und Nato-Mitgliedschaft so unabdingbar wie die zwei Arme des menschlichen Körpers.</em>&ldquo; Vapaasti suomennettuna: &rdquo;<em>Latvian presidentti Vaira Vike-Freibergalle EU- ja Nato-jäsenyydet ovat yhtä tärkeitä kuin ihmiselle molemmat kädet.</em>&rdquo;</p><p>Halonen vastasi tuohon toimittajan toteamukseen: &rdquo;<em>Toivon todella Latvialle parasta, mutta en voi hyväksyä tuota esimerkkiä. Modernin ja demokraattisen Euroopan on oltava valmis ja kykenevä elämään rauhallisesti yksin yhdessä. Tarvitsemme transatlanttisia kumppaneita, <u>mutta emme transatlanttisia liittoutumia [= Natoa].</u></em>&rdquo;</p><p>Alkuperäinen saksankielinen teksti oli seuraava: &rdquo;<em>Ich wünsche Lettland wirklich alles Gute, aber dieses Beispiel kann ich nicht akzeptieren. </em><em>Ein modernes und demokratisches Europa muss allein bereit und in der Lage sein, friedlich miteinander zu leben. Dazu brauchen wir transatlantische Partner, <u>aber kein transatlantisches Bündnis.</u></em>&rdquo;</p><p>Halonen toivotti siis Natolle ja Yhdysvalloille tervemenoa Euroopasta. Halosen kannanotto Yhdysvalloista ei paljonkaan poikkea Venäjän kannanotoista niin ennen kuin nytkään. Käytännössä ne ovat yks yhteen.</p><p>Spiegelin haastattelussa Halonen oli huolissaan Moskovan pakoteuhkauksista ja kehotti Eurooppaa tulemaan Venäjän hallitusta puolitiehen vastaan tarkentamatta, mitä tuo puolitie olisi ollut Baltian maiden Nato-jäsenyydessä.</p><p>Halosen kanta osoittaa hyvin, miten huonosti hän tunsi venäläisen tavan tehdä politiikkaa uhkailemalla. Sama Venäjän harjoittama uhkailuun perustuva politiikanteon tapa kantaa Suomessa edelleenkin hyvin.</p><p>Halosen Spiegel-haastattelun inspiroimana Latvian suurin päivälehti Diena (<a href="https://www.diena.lv/"><u>Diena</u></a>) kirjoitti 17.4.2001 hieman ennen Halosen valtiovierailua Latviaan hyvän kirjoituksen Suomen harjoittamasta turvallisuuspolitiikasta Euroopassa. Kirjoittuja oli Vladimir Sokor, joka toimii edelleen yhdysvaltalaisessa Jamestown-säätiössä (<a href="https://jamestown.org/analyst/vladimir-socor/"><u>Vladimir Socor, The Jamestown Foundation</u></a>). Säätiön määrä oli ja on edelleen edistää demokratiaa ja markkinataloutta Venäjällä ja muualla entisen Neuvostoliiton alueella.</p><p>Sokorin jutun suomennettu otsikko kuvaa hyvin Suomea vielä tänä päiväkin: &rdquo;<em>Suomen asema - tie ei minnekään</em>&rdquo;. Suomi on siis ulko- ja turvallisuuspoliittisesti paikallaan junnaava, joka elää edelleen kylmän sodan aikaa yhä uudestaan, vaikka maailma ympärillä on muuttunut täysin.</p><p>Oheiset Sokorin irralliset lauseet haastattelusta ovat päteviä edelleenkin 17 vuoden jälkeen:</p><p>&quot;<em>Suomalaiset yrittävät joskus esittää suomettumisen välttämättömyytenä ja hyveenä.</em>&quot;</p><p>&rdquo;<em>Suomettunien on postneuvostolaisen kauden Euroopassa anakronismi [= väärään ajankohtaan sijoittuva] ja Baltian maille mahdoton </em>tie.&rdquo;</p><p>&rdquo;<em>Baltian puolueettomuus Moskovan tarjoamin turvatakuin <u>veisi vain epämääräiseen tilanteeseen ja epävakauteen.</u></em>&quot;</p><p>&rdquo;<em>Jos Baltian maat pääsevät Natoon, ne vapautuvat Venäjän <u>&rsquo;lähiulkomaiden&rsquo;</u> asemasta, ja samalla vaikeutuisivat suuresti <u>Venäjän imperiumin palauttamispyrkimykset</u>.</em>&rdquo; (<a href="https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000003962476.html"><u>HS 18.4.2001</u></a>).</p><p>Voivatko Baltian maat ja Sokor olla enemmän oikeassa ja voiko Halosen perintöä edelleen kantava Suomi olla enemmän väärässä, kun katsoo Euroopan turvallisuustilannetta vuonna 2018. Venäjä on nyt yrittänyt palauttaa imperiumiaan ja Venäjän Natoon kuulumattomien lähiulkomaiden turvallisuushuolet ovat olleet puheenaihe vuodesta 2014 epävakauttajina. Myös Suomi on Natoon kuulumaton Venäjän lähiulkomaa.</p><p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp; ****</p><p>Samassa Spiegelin haastattelussa presidentti Halonen lausui myös muuta, josta tänä päivänä ainakin tasavallan presidentti Sauli Niinistö ajattelee toisin. Se siitä Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjan perusteiden pitkäikäisyydestä ja vakaudesta.</p><p>&rdquo;<em>In dieser Frage <u>reagieren wir gemeinsam mit Schweden</u> wie Zwillinge oder zumindest wie gute Schwestern.</em>&ldquo;</p><p>Vapaasti suomennettuna:</p><p>&rdquo;<em>Tässä kysymyksessä [Nato-jäsenyydessä] <u>reagoimme Ruotsin kanssa</u>, kuten kaksoset tai ainakin kuten hyvät sisarukset.</em>&rdquo;</p><p>Suomi oli siis presidentti Halosen ilmoittamana sitomassa Suomen Nato-jäsenyyden Ruotsin reagointiin ja päätökseen.</p><p>Tuo kävi Suomelle niin kauan, kun Ruotsi ei ole vakavissaan menossa Natoon. Mutta entäpäs, jos onkin?</p><p>Nyt Suomessa puhaltavat presidentti Niinistön johdolla hieman toisenlaiset tuulet, eikä Suomi enää ole sitomassa Nato-kysymystä Ruotsin kantoihin. Suomen presidenteille päätösprosessi Nato-jäsenyydestä on selvästikin vaikea asia. Etsitään aina uusia perusteluja, joilla voidaan pysyä kaiken tavoin Naton ulkopuolella. Nyt Ruotsikaan ei vie Suomea enää Natoon. Lisää noita uusia tämänhetkisiä Suomen esittämiä perusteluita Naton ulkopuolella pysymiselle on esitetty tämän blogikirjoituksen viimeisessä luvussa.</p><p>Tuossa Suomen ja Ruotsin yhteisessä Nato-jäsenyysasiassa olen Halosen kanssa samaa mieltä. Se taitaa olla ainoa ulko- ja turvallisuuspoliittinen asia, josta olen samaa mieltä Halosen kanssa. Suomi liittyy Natoon vain, jos Ruotsi on ensiksi jättänyt jäsenyyshakemuksen. Jos Ruotsi ei liity, ei Suomikaan liity. Jos Ruotsi liittyy, Suomikin liittyy.</p><p>Spiegelin juttu on hyvä käydä lukemassa vaikkapa konekäännöksenä, jos ei saksan kieltä hallitse. Halosen ajatukset tuntuvat jotenkin väärässä ajankohdassa eläneen ihmisen ajatuksilta. Kuinka kummassa on mahdollista, että tuollaista kylmän sodan ajan virttä Suomen presidentti veisasi vielä kymmenen vuotta kylmän sodan päättymisen jälkeen, kun myös Itä-Eurooppa oli jo vapautunut.</p><p>Halosen haastattelu Spiegelissä on esimerkki siitä, miten Suomen ulkopolitiikka on rakennettu tarkoitushakuisuuden pohjalle tukemaan omaa irrallista agendaa, joka on suuresti kopio Venäjän agendasta.</p><p>Tarja Halosen ja siis Suomen vastustuksesta huolimatta Nato kutsui Baltian maat jäsenikseen Prahan huippukokouksessa 21.-22.11.2002 yhdessä neljän muun eurooppalaisen maan kanssa. Halosen mieliharmiksi Naton johto ei siis ollut riittävän tietoinen Baltian turvallisuudesta ja uhmasivat Halosen näkemyksiä ottamalla maat Nato-jäseniksi. Virosta, Latviasta ja Liettuasta tuli Naton täysivaltaisia jäseniä 29. maaliskuuta 2004.</p><p>Venäjän nimellinen ja Suomen todellinen vastustus Baltian maiden Nato-jäsenyydestä meni hukkaan. Luojan kiitos, että meni hukkaan. Tämän blogikirjoituksen lukijan on siis syytä huomioida huolella edellä kirjoitettu: Venäjän vastustus oli nimellistä, mutta Suomen todellista.</p><p>Tosiasiassa Baltian maiden Nato-jäsenyys oli ratkaistu jo Boris Jeltsinin ja Bill Clintonin keskinäisessä tapaamisessa Helsingissä 20.-21. maaliskuuta 1997. Sinänsä mielenkiintoista, että vuonna 2001 Suomi vielä vastusti Baltian maiden Nato-jäsenyyttä, vaikka Venäjä oli sen jo hyväksynyt tosiasiana neljä vuotta aikaisemmin.</p><p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp; ****</p><p>Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen linja niin Baltian maita kuin Itä-Euroopan maita kohtaan oli ollut tyly jo 1980-luvulta alkaen. Suomen linjan määritti aluksi Neuvostoliitto ja sittemmin Venäjä. Suomi ei ajattele näitä asioita omista lähtökohdista itsekseen vaan Venäjän näkemänä. Tai sitten nuo Suomen omat lähtökohdat peilataan Venäjän oletettujen lähtökohtien kautta.</p><p>Palataanpa vuoden 1989 Helsinkiin, jossa tapahtui merkittävä käänne Euroopan tulevaisuuden suhteen.</p><p>&rdquo;<em>У Советского Союза нет <u>ни морального, ни политического</u> права вмешиваться в события Восточной Европы.</em>&rdquo; ja &rdquo;<em>Мы исходим из того, что и другие не будут вмешиваться.</em>&rdquo;</p><p>Valtiovierailullaan Helsingissä 25.10.1989 Gorbatšov ilmoitti noilla sanoilla julkisesti, että &rdquo;<em>Neuvostoliitolla ei ole <u>moraalista eikä poliittista</u> oikeutta puuttua Itä-Euroopan tapahtumiin.</em>&quot; ja &quot;<em>Me lähdemme siitä, että muut eivät tule väliin.</em>&quot;</p><p>Hetkeä aikaisemmin Neuvostoliiton korkeimman neuvoston toisessa istunnossa syyskuussa 1989 ulkoministeri Eduard Ševardnadze oli todennut Moskovassa:</p><p>&rdquo;<em>Здесь произошли исторические качественные перемены. Мы строим отношения <u>с ними на основе суверенного равенства, недопустимости никакого вмешательства, признания за каждой страной права на абсолютную свободу выбора</u>&hellip;</em>&rdquo;</p><p>Vapaasti suomennettuna:</p><p>&rdquo;<em>On tapahtunut historiallisia hyvälaatuisia muutoksia. Rakennamme suhteita heihin [Itä-Euroopan liittolaismaihin] <u>valtiollisen tasa-arvon pohjalta, puuttumatta sisäisiin asioihin, tunnustamalla kunkin maan oikeus valita täydellinen vapaus</u>...</em>&rdquo;</p><p>Tuo Neuvostoliiton ulkoministerin toteamus ei ollut vielä julkinen 1980-luvun lopulla.</p><p>Gorbatšov ilmoitti siis Helsingissä julkisesti aikaisemmin tehdyn päätöksen, ettei Neuvostoliitto aio estää Itä-Euroopan kansoja valitsemasta itse johtajiaan ja kohtaloitaan. Neuvostoliitto ei tule väliin. Tuo lokakuinen julkinen ilmoitus Helsingissä oli ikään kuin lähtölaukkaus vapautumisen juoksutelineissä olleille Itä-Euroopan maille.</p><p>Neuvostoliiton itäblokki alkoi hajota maiden irtiotoilla pian tuon lokakuisen ilmoituksen jälkeen. Tapahtumien sarjan aloitti Tšekkoslovakian samettivallankumous jo marraskuussa. Asettumista juoksutelineisiin oli toki ollut jo aikaisemmin.</p><p>Kesäkuun 28. päivänä 1991 Budapestissa Bulgaria, Unkari, Vietnam, Kuuba, Mongolia, Puola, Romania, Neuvostoliitto ja Tšekkoslovakia allekirjoittivat pöytäkirjan Keskinäisen taloudellisen avun neuvoston SEV:n hajottamisesta. Varsovan liitto lakkautettiin puolestaan virallisesti 1. heinäkuuta 1991 Prahassa. Itäblokkia yhdistävät Neuvostoliiton johtamat liitot oli hajotettu kesään 1991 mennessä.</p><p>Itä-blokin hajoamisprosessi oli viety siis läpi nopeasti reilussa puolessatoista vuodessa ilman suurempaa kaaosta ja verenvuodatusta. Neuvostoliitto toimi niin kuin olikin ilmoittanut toimivansa.</p><p>Itä-Eurooppaa koskeva prosessi oli kuitenkin aloitettu jo vuonna 1985, mistä ei ollut tietoa juurikaan blokin ulkopuolella, jos yhtään. Asiasta ei joko tiedetty tai asiaa ei otettu tosissaan.</p><p>Neuvostoliiton uusi lähestymistapa liittolaisiinsa oli esillä jo Mihail Gorbatšovin ensimmäisessä kokouksessa Varsovan liiton maiden johtajien kanssa, joka tapahtui heti Konstantin Tšernenkon hautajaisten jälkeen maaliskuussa 1985. Mihail Gorbatšovista tuli seuraava Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeri Konstantin Tšernenkon jälkeen päivämäärällä 15.3.1985, mutta Gorbatšov valittiin politbyroossa ja keskuskomitean täysistunnossa jo 11.3.1985 eli Tšernenkon kuoleman jälkeisenä päivänä.</p><p>&rdquo;<em>&hellip;мы за равноправные отношения, <u>уважение суверенитета и независимости каждой страны</u>, взаимовыгодное сотрудничество во всех сферах. Признание этих принципов означает одновременно полную <u>ответственность каждой партии за положение в своей стране</u>.</em>&rdquo; on suora lainaus Gorbatšovin puheesta Varsovan liiton jäsenmaiden johtajille keväällä 1985.</p><p>Vapaasti suomennettuna:</p><p>&rdquo;&hellip;<em>olemme tasa-arvoisten suhteiden puolella, <u>kunnioitamme kunkin maan suvereniteettia ja riippumattomuutta,</u> molempia osapuolia hyödyttävää yhteistyötä kaikilla aloilla. Näiden periaatteiden tunnustaminen tarkoittaa samalla <u>kunkin osapuolen täydellistä vastuuta omasta maastaan</u>.</em>&quot;</p><p>Neuvostoliitto oli siis alkanut jo vuodesta 1985 valmistella liittolaisiaan siihen mitä tuleman piti. Gorbatšovin hallinto oli miettinyt toimintamallin liittolaisten tulemisesta omillaan toimeen jo hyvissä ajoin ennen pääsyä Neuvostoliiton johtoon. Gorbatšovin valtaantulo oli hyvin ennalta suunniteltu toimintaohjelmineen. Se, että asiat oli mietitty etukäteen, vahvistaa Neuvostoliiton liittolaisille annetun ilmoituksen ajankohta suhteessa Gorbatšovin pääsihteeriksi tulemisen ajankohtaan.</p><p>Käytännössä tuo tarkoitti, että Itä-Euroopan liittolaismaiden piti huolehtia tulevina vuosina itsestään parhaalla mahdollisella tavalla eikä Neuvostoliitto sitä tekisi eikä myöskään puuttuisi näiden liittolaismaiden tekemisiin.</p><p>Kommunismihallinto kuitenkin säilyi näissä maissa muuttumattomana niin kauan kun vanhat johtajat kykenivät pitämään itsensä vallassa. Tämä on tyypillistä diktatuureissa ja autoritäärisissä valtioissa. Muutokset tapahtuvat hyppäyksittäin kriisin tai vallankumouksen kautta eivät jatkuvina prosessina kuten hyvin toimivissa demokratioissa.</p><p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp; ****</p><p>Gorbatšovin lokakuinen vierailu Helsingissä vuonna 1989 oli hyvin merkityksellinen. Sen painoarvoa ja sisältöä ei ehkä ole painotettu riittävästi. Kaikkea vierailulla Gorbatšovin lausumaa ja tekemää ei ole osattu yhdistää oikein kokonaisuudeksi Neuvostoliiton tulevaisuudessa harjoittamasta politiikasta.</p><p>Helsingissä Brezhnevin oppi muuttui kaikille lopullisena selvyytenä Gorbatšovin oppiin.</p><p>Gorbatšov ja Neuvostoliitto tiesi, mitä oli tuleman Neuvostoliiton rajojen ulkopuolella vanhoissa liittolaismaissa. Neuvostoliitto oli myös jo miettinyt, mikä olisi irtautuvien liittolaismaiden tuleva turvallisuuspoliittinen asema Euroopassa.</p><p>Vielä vuonna 1989 Gorbatšovilla oli ymmärrettävästi käsitys, ettei Neuvostoliiton yhtenäisyys olisi vaarassa. Neuvostoliitto pysyisi yhtenäisenä eikä hajoaisi.</p><p>&rdquo;<em>Haluan tervehtiä <u>puolueetonta</u> Suomea.</em>&rdquo;</p><p>Nuo sanat Gorbatšov lausui Suomelle, suomalaisille ja presidentti Koivistolle Helsingin vierailun yhteydessä lokakuussa 1989.</p><p>Vierailun yhteydessä presidentit Koivisto ja Gorbatšov allekirjoittivat myös Suomen ja Neuvostoliiton yhteisen puolueettomuusjulistuksen, joka alkaa sanoilla: &rdquo;<em>Suomi on <u>puolueeton</u> Pohjoismaa&hellip;</em>&rdquo;.</p><p>Suomi oli ruinannut aitoa puolueettomuustunnustusta Neuvostoliitolta vuosikymmenten ajan. Tuota asiakirjaa ei Suomessa ole kuitenkaan paljon muisteltu eikä siitä löydy netistäkään juuri mainintaa (poikkeuksena <a href="https://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/01/04/gorba-huumaa-ja-kuuluisa-kannykkapuhelu"><u>Yle Elävä arkisto 4.1.2012</u></a>).</p><p>Puolueettomuustunnustus on siis Suomessa kuolleeksi vaiettu. Ehkäpä Suomessa oli jollakin tasolla ymmärretty, että vastaavanlaiset julistukset oli ajateltu myös Itä-Euroopan maille tulevina vuosina ja siksi asiaa ei todellakaan muistella.</p><p>Henkitoreissaan olevan Neuvostoliiton päämäärä oli, että Itä-Euroopan vapautuvista liittolaismaista tulisi Suomen ja Itävallan tapaan puolueettomia maita.</p><p>Neuvostoliitto oli alkanut korostaa 1980-luvun loppupuolella ulkopolitiikassaan yleisesti puolueettomuutta. Tuo puolueettomuutta koskeva periaatteellinen suuri päätös oli todennäköisesti tehty jo pian sen jälkeen, kun Gorbatšov astui valtaan vuonna 1985 ja kun liittolaismaille tehtiin selväksi heidän tuleva asema Tšernenkon hautajaisten jälkeen. Viitteitä puolueettomuudesta mahdollisena ratkaisuna Itä-Euroopassa Neuvostoliitto antoi vuosina 1985-89, joten asiaa oli ainakin mietitty.</p><p>Itä-Euroopan maiden talousaseman määrittelyssä Neuvostoliiton ajatuksena oli, että Itä-Euroopan valtiot olisivat siirtyneet kommunismista sekä Neuvostoliiton tulevan uudistetun talousjärjestelmän että läntisen Euroopan talousjärjestelmien - siis käytännössä EFTA:n - alaisuuteen. Mallina Neuvostoliitolla olivat Suomi ja Itävalta, jotka toimivat ikään kuin välittäjinä ja puskurina idän ja lännen väliä.&nbsp;&nbsp;</p><p>Kyse oli Neuvostoliiton uudenlaisesta Eurooppa-politiikasta, jonka päämäärä oli luoda Neuvostoliiton ja EEC:hen ja Natoon kuuluvien länsimaiden väliin puolueettomien maiden puskurivyöhyke. Tuolla vyöhykkeellä olisi molemmilla osapuolilla lupa häärätä. Neuvostoliiton päämäärä oli kuitenkin hallita näitä - ja turvallisuuspoliittisesti maita vastaavalla tavalla ulko kuin mitä se oli hallinnut Suomea menestyksekkäästi.</p><p>Neuvostoliitto ajatteli, että kun kommunismin kahleista irtoavat maat olisivat omaksuneet uuden aseman puolueettomina maina, ne eivät olisi lipuneet Yhdysvaltojen vaikutuksen alle Nato-jäsenyyteen eivätkä myöskään EEC-jäsenyyteen, siis nykyiseen EU:hun.</p><p>Gorbatšovin ja Neuvostoliiton ajatus oli täysin epärealistinen. Vapautuvia Itä-Euroopan maita ei olisi voitu kahlita puolueettomuuteen, jos mahdollisuus oli liittyä myös lännen vauraisiin talous- ja turvallisuusorganisaatioihin. Neuvostoliitto oli siis tuolloin henkitoreissaan ja tokeni Venäjänä vasta 2000-luvulla energiamyynnistä lännelle saatujen rahavirtojen turvin.</p><p>Gorbatšovin matkan yksi tarkoitus - siis vain yksi tarkoitus - Helsinkiin syksyllä 1989 oli puolueettomuusmallin autuuden esittely vanhoille liittolaisilleen. Gorbatšovkin tiesi jo tuolloin, että kohta rytisee niin kuin rytisikin. Neuvostoliitto antoi siis lähtölaukauksen Helsingissä, jossa Suomi sai toimia Neuvostoliiton haluamana mannekiinina Natoon ja EEC:hen kuulumattomana vauraana puolueettomana valtiona. Tuota mannekiiniasemaa Paavo Väyrynen ja eräät myös poliittiset toimijat haikailevat edelleen Suomelle.</p><p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp; ****</p><p>Neuvostoliiton ajatukset puolueettomuudesta olivat myös Suomen ulkopoliittisen johdon mieleen 1980-luvun lopulla.</p><p>Neuvostoliitolla ei kuitenkaan ollut siis enää jäljellä riittäviä voimavaroja toteuttaa suunnitelmaa puolueettomista Itä-Euroopan valtioista. Tuokin prosessi oli vaatinut voimavaroja, joita Neuvostoliitolla ei ollut.</p><p>Yhdysvaltain hallinnossa suhtauduttiin epäilyksellä Euroopan puolueettomiin maihin, vaikka sinänsä suhteet &rdquo;puolueettoman&rdquo; Suomen presidentti Koivistoon olivat hyvät. Koivistolla oli luottamuksellinen keskusteluyhteys Yhdysvaltain presidentti George Bushin kanssa, mutta kyse tuossa suhteessa ei ollut Suomen puolueettomuudesta.</p><p>Yhdysvallat ei siis pitänyt yhteyttä Koivistoon sen vuoksi, että Suomi määritteli itseään puolueettomaksi. Suomi ei voinut perustella Koiviston Bush-suhteita puolueettomuudellaan.</p><p>Yhdysvallat oli epäillyt jo pitempään Suomen puolueettomuutta etenkin pää- ja ulkoministeri Kalevi Sorsan lausuntojen johdosta. Erityistä ärtymystä Yhdysvalloissa herättivät Sorsan kriittiset kannanotot aikaisemmin 1980-luvulla Naton keskimatkan ohjusten sijoittelusta Keski-Eurooppaan. Sorsan kriittiset kannanotot Naton uusista ohjuksista saivat kiitosta Moskovasta.</p><p>Oli kuitenkin onni, että Neuvostoliiton ja Suomen toiveet Itä-Euroopan olemisesta puolueettomina ja läntisen puolustusliiton ulkopuolella eivät täyttyneet, vaan Itä-Euroopan maat ovat nyt liittyneet niin EU:hun kuin myös Natoon. Liittymisprosessi jatkuu edelleen. Viimeisimpänä esimerkkinä Montenegro liittyi Natoon 5.6.2017.</p><p>Mikä olisikaan Euroopan turvallisuutenanne nyt, jos Venäjän ja Länsi-Euroopan Nato-maiden välissä olisi 10-15 erillisen maan sekalainen vyöhyke, jotka kukin seilaisivat vuoron perään idän ja lännen vaikutuspiirin välillä. Maat olisivat Vladimir Sokorin jo vuoden 2001 sanoin otollisia &rdquo;lähiulkomaita&rdquo; ja kohteita &rdquo;Venäjän imperiumin palauttamispyrkimyksille&rdquo;.</p><p>Tuo puolueettomuuden kuvio idän ja lännen välissä ei toiminut maailmansotien välisenä aikana, ei olisi toiminut kylmän sodan päättyessäkään eikä se tulisi toimimaan myöskään tulevaisuudessa. Natolla ja EU:lla on tälläkin hetkellä työtä pitää Itä-Euroopan maat aisoissa, vaikka kuuluvatkin liittokuntiin.</p><p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp; ****</p><p>Vielä niinkin myöhään kuin vuodenvaihteessa 1990-91 myöskään Yhdysvallat ei lähtenyt hajottamaan Neuvostoliittoa irtaannuttamalla sen neuvostotasavaltoja. Yhdysvallat ei halunnut vaarantaa Gorbatšovin ja hänen uudistuspolitiikkansa asemaa.</p><p>Yhdysvaltain &rdquo;toimintaraja&rdquo; kulki Neuvostoliiton ulkorajassa vielä tuolloin, kun Baltian ja Kaukasuksen pienet neuvostotasavallat aloittivat Neuvostoliton hajoamiseen johtaneet toimet ensimmäisenä. Nuo samat tasavallat ovat olleet myös ensimmäisenä liittymässä Natoon, mutta vain Baltian maille se on toistaiseksi onnistunut.</p><p>Suomessa Itä-Euroopan vapautuminen nähtiin alisteisena Neuvostoliiton uudistuspolitiikalle. Neuvostoliiton uudistuspolitiikan tukeminen meni siis suomaisella agendalla Itä-Euroopan vapautumisen edelle. Tuo politiikka herätti oikeutettua ärtymystä etenkin Baltian maissa. Suomi otti tavallaan prioriteettimäärittelyillään itselleen typeryyttään roolin, joka ei sille kuulunut ja josta ei ollut erityistä hyötyä.</p><p>Tasavallan presidentti Mauno Koiviston tammikuussa 1991 A-studiossa lähettämä viesti Suomenlahden etelärannalle oli tyly, kun Baltian maat olivat ensimmäisenä eroamassa Neuvostoliitosta.&nbsp; &rdquo;<em>Emme tue hankkeita Neuvostoliiton hajottamiseksi</em>&rdquo; oli Koiviston viesti Baltiaan. Mitä lähemmäksi Suomea tultiin, sitä tiukempia Suomen kannat olivat siitä, ettei uusien maiden tulisi kuulua Natoon. Tämä nähtiin Suomen Baltian maita koskevista kannanotoista. Presidentti Halonen toisti vielä samaa oppia vuonna 2001.</p><p>Suomi teki suuren ulko- ja turvallisuuspoliittisen virheen, kun se ei lähtenyt mukaan Euroopan Nato-johtoiseen puolustusintegraatioon edes siinä vaiheessa, kun kolme ensimmäistä entistä Neuvostoliiton vanhaa neuvostotasavaltaa liittyivät Natoon vuonna 2004 ja kun Suomella oli aito mahdollisuus liittyä Natoon tuossa samassa toisessa aallossa. Suomi putosi turvallissuupoliittisesta integraatiokelkasta, josta meille nyt on syntynyt harmia, kun länsimaiden ja Venäjän väli ovat huonommat kuin koskaan kylmän sodan jälkeen.</p><p>Tarja Halosen harjoittama ulko- ja turvallisuuspolitiikka oli virheellistä eikä Suomen pitkäaikaisten etujen mukaista. Suurimmat virheet Halonen teki kautensa ensimmäisinä vuosina, kun Baltian maat liittyivät Natoon.</p><p>Noiden virheiden johdosta joudumme nyt hakemaan asemaamme hieman omintakeisilla ratkaisuilla ja järjestelyillä uudelleen muodostuvalla blokkirajalla.</p><p>Esimerkkinä tästä omintakeisuudesta politiikassa on nyt Suomen harjoittama &rdquo;aktiivinen vakauspolitiikka&rdquo;, jonka presidentti Niinistö lanseerasi vuoden 2015 Uudenvuoden puheessaan (<a href="http://www.tpk.fi/Public/default.aspx?contentid=319058&amp;nodeid=44810&amp;contentlan=1&amp;culture=fi-FI"><u>TPK 1.1.2015</u></a>). Tuon politiikan perusteet eivät kestä lähempää tarkastelua millään muotoa. Kuka tämän blogin lukijoista osaa lennosta määrittää, mitä tuo politiikka oikein on ja mihin se perustuu?</p><p>&rdquo;Aktiivisella vakauspolitiikalla&rdquo; ei ole uskottavaa pohjaa vaan se on ikään kuin Suomen hätähuuto nykyisestä ulko- ja turvallisuuspoliittisesta asemasta Euroopassa, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja kun Suomi on fyysisesti kiinni Venäjän rajassa.</p><p>&rdquo;Aktiivinen vakauspolitiikka&rdquo; jää lyhytaikaiseksi ulkopolitiikkamme termistössä. Sen asemaa kuvaa hyvin se, ettei se ole vakiinnuttanut asemaansa edes ulkopoliittisen virkamieskunnan kielenkäytössä. Termiä ei juurikaan toistella. Keksimällä keksitty, joka ei ole syntynyt luontaisesti.</p><p>Termi on oikeastaan jäänne siitä Itä-Euroopan puolueettomuuspolittikasta, jota Neuvostoliitto ja nykyinen Venäjä yhdessä Suomen kanssa ajoivat aikoinaan ulko- ja turvallisuuspoliittisena ratkaisuna itäiseen Eurooppaan. Tuossa termissä Suomi on henkisesti ja poliittisesti edelleen kiinni.</p><p>Suomesta tuota puolueettomuutta - siis nykyisin kuulumattomuutta EU:hun ja/tai Natoon - on esitetty vakavissaan myös ratkaisuna Itä-Ukrainan sotaan. Ratkaisu ei olisi toimiva vaan ajan ostamista prosessille, jossa Ukraina valuisi takaisin Venäjän etupiirivaltioksi ja samalla takaisin suuremmaksi epävakauslähteeksi Euroopan turvallisuudessa. Vladimir Sokorin sanat Baltiaa koskien 17 vuotta sitten pätevät tämän päivän Ukrainaan, kun kyse on Venäjästä.</p><p>Venäjälle todennäköisesti riittäisi Ukrainassa ratkaisu, jossa Ukrainan asema olisi sama kuin mitä Neuvostoliitto kaavaili vapautuvan Itä-Euroopan maille. Jonkinmoinen näennäinen puolueettomuus tai liittoumattomuus siis. Tuo ei kuitenkaan voisi olla toimiva ratkaisu kuten se ei olisi ollut myöskään Itä-Euroopan maille kylmän sodan päättyessä.</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Tämä kirjoitus ei ole vappukirjoitus ja edellyttää lukijalta muuta kuin perinteistä vappukuntoa. Hyvää vappua kuitenkin kaikille ja erityisesti heille, jotka seuraavat tiiviisti Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

Jokainen itsenäinen maa on luonnollisesti vapaa tekemään päätöksiään. Suomi ei kuitenkaan voi tukea Baltian maiden Nato-jäsenyyttä samalla tavalla kuin näiden valtioiden EU-jäsenyyttä. Euroopan turvallisuus ja vakaus on nähtävä laajemmassa yhteydessä. Tämän vuoksi tarvitsemme esimerkiksi Venäjää, kuten juuri ratkaisut Bosniassa ja Kosovossa vahvistavat. Toivon, että Naton johto on tästä riittävän tietoinen.

Noin lausui Suomen tuore tasavallan presidentti Tarja Halonen Baltian maiden Nato-jäsenyydestä saksalaisessa Der Spiegel -lehdessä keväällä 2001 (Der Spiegel 9.4.2001).

Alkuperäinen saksankielinen teksti oli kirjoitettu näin:

Jedes unabhängige Land ist natürlich frei in seinen Entscheidungen. Aber Finnland kann die baltischen Nato-Interessen nicht in gleicher Weise unterstützen wie deren EU-Integration. Sicherheit und Stabilität in Europa müssen in einem größeren Rahmen gesehen werden. Dazu brauchen wir zum Beispiel Russland, wie sich ja gerade erst in Bosnien und im Kosovo wieder bestätigt hat. Ich hoffe, dass dies der Nato-Führung ausreichend bewusst ist.

Halosen Baltia-kannanotto oli Natoa halventava, joka repi otsikoita niin Suomessa kuin Euroopassa. Ymmärrettävästi noin raju kannanotto Suomen korkeimmalta ulkopoliittiselta päättäjätaholta synnytti vastalauseita.

Halonen Spiegelissä: Suomi ei voi auttaa baltteja Natoon” otsikoi Helsingin Sanomat (HS. 9.4.2001).

Presidentti Halosen Nato-lausunnoista nousi kohu etenkin Latviassa (HS 7.5.2001 ja MTV3 7.5.2001).

Latvian presidentin Vaira Vike-Freibergan sai oikeutetusti takajaloilleen oheinen Spiegelin haastattelijan ja presidentti Halosen sananvaihto:

Spiegelin haastattelija totesi Nato-jäsenyyden tärkeydestä Baltian maille: ”Für die lettische Präsidentin Vaira Vike-Freiberga sind EU- und Nato-Mitgliedschaft so unabdingbar wie die zwei Arme des menschlichen Körpers.“ Vapaasti suomennettuna: ”Latvian presidentti Vaira Vike-Freibergalle EU- ja Nato-jäsenyydet ovat yhtä tärkeitä kuin ihmiselle molemmat kädet.

Halonen vastasi tuohon toimittajan toteamukseen: ”Toivon todella Latvialle parasta, mutta en voi hyväksyä tuota esimerkkiä. Modernin ja demokraattisen Euroopan on oltava valmis ja kykenevä elämään rauhallisesti yksin yhdessä. Tarvitsemme transatlanttisia kumppaneita, mutta emme transatlanttisia liittoutumia [= Natoa].

Alkuperäinen saksankielinen teksti oli seuraava: ”Ich wünsche Lettland wirklich alles Gute, aber dieses Beispiel kann ich nicht akzeptieren. Ein modernes und demokratisches Europa muss allein bereit und in der Lage sein, friedlich miteinander zu leben. Dazu brauchen wir transatlantische Partner, aber kein transatlantisches Bündnis.

Halonen toivotti siis Natolle ja Yhdysvalloille tervemenoa Euroopasta. Halosen kannanotto Yhdysvalloista ei paljonkaan poikkea Venäjän kannanotoista niin ennen kuin nytkään. Käytännössä ne ovat yks yhteen.

Spiegelin haastattelussa Halonen oli huolissaan Moskovan pakoteuhkauksista ja kehotti Eurooppaa tulemaan Venäjän hallitusta puolitiehen vastaan tarkentamatta, mitä tuo puolitie olisi ollut Baltian maiden Nato-jäsenyydessä.

Halosen kanta osoittaa hyvin, miten huonosti hän tunsi venäläisen tavan tehdä politiikkaa uhkailemalla. Sama Venäjän harjoittama uhkailuun perustuva politiikanteon tapa kantaa Suomessa edelleenkin hyvin.

Halosen Spiegel-haastattelun inspiroimana Latvian suurin päivälehti Diena (Diena) kirjoitti 17.4.2001 hieman ennen Halosen valtiovierailua Latviaan hyvän kirjoituksen Suomen harjoittamasta turvallisuuspolitiikasta Euroopassa. Kirjoittuja oli Vladimir Sokor, joka toimii edelleen yhdysvaltalaisessa Jamestown-säätiössä (Vladimir Socor, The Jamestown Foundation). Säätiön määrä oli ja on edelleen edistää demokratiaa ja markkinataloutta Venäjällä ja muualla entisen Neuvostoliiton alueella.

Sokorin jutun suomennettu otsikko kuvaa hyvin Suomea vielä tänä päiväkin: ”Suomen asema - tie ei minnekään”. Suomi on siis ulko- ja turvallisuuspoliittisesti paikallaan junnaava, joka elää edelleen kylmän sodan aikaa yhä uudestaan, vaikka maailma ympärillä on muuttunut täysin.

Oheiset Sokorin irralliset lauseet haastattelusta ovat päteviä edelleenkin 17 vuoden jälkeen:

"Suomalaiset yrittävät joskus esittää suomettumisen välttämättömyytenä ja hyveenä."

Suomettunien on postneuvostolaisen kauden Euroopassa anakronismi [= väärään ajankohtaan sijoittuva] ja Baltian maille mahdoton tie.”

Baltian puolueettomuus Moskovan tarjoamin turvatakuin veisi vain epämääräiseen tilanteeseen ja epävakauteen."

Jos Baltian maat pääsevät Natoon, ne vapautuvat Venäjän ’lähiulkomaiden’ asemasta, ja samalla vaikeutuisivat suuresti Venäjän imperiumin palauttamispyrkimykset.” (HS 18.4.2001).

Voivatko Baltian maat ja Sokor olla enemmän oikeassa ja voiko Halosen perintöä edelleen kantava Suomi olla enemmän väärässä, kun katsoo Euroopan turvallisuustilannetta vuonna 2018. Venäjä on nyt yrittänyt palauttaa imperiumiaan ja Venäjän Natoon kuulumattomien lähiulkomaiden turvallisuushuolet ovat olleet puheenaihe vuodesta 2014 epävakauttajina. Myös Suomi on Natoon kuulumaton Venäjän lähiulkomaa.

                                                                                         ****

Samassa Spiegelin haastattelussa presidentti Halonen lausui myös muuta, josta tänä päivänä ainakin tasavallan presidentti Sauli Niinistö ajattelee toisin. Se siitä Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjan perusteiden pitkäikäisyydestä ja vakaudesta.

In dieser Frage reagieren wir gemeinsam mit Schweden wie Zwillinge oder zumindest wie gute Schwestern.

Vapaasti suomennettuna:

Tässä kysymyksessä [Nato-jäsenyydessä] reagoimme Ruotsin kanssa, kuten kaksoset tai ainakin kuten hyvät sisarukset.

Suomi oli siis presidentti Halosen ilmoittamana sitomassa Suomen Nato-jäsenyyden Ruotsin reagointiin ja päätökseen.

Tuo kävi Suomelle niin kauan, kun Ruotsi ei ole vakavissaan menossa Natoon. Mutta entäpäs, jos onkin?

Nyt Suomessa puhaltavat presidentti Niinistön johdolla hieman toisenlaiset tuulet, eikä Suomi enää ole sitomassa Nato-kysymystä Ruotsin kantoihin. Suomen presidenteille päätösprosessi Nato-jäsenyydestä on selvästikin vaikea asia. Etsitään aina uusia perusteluja, joilla voidaan pysyä kaiken tavoin Naton ulkopuolella. Nyt Ruotsikaan ei vie Suomea enää Natoon. Lisää noita uusia tämänhetkisiä Suomen esittämiä perusteluita Naton ulkopuolella pysymiselle on esitetty tämän blogikirjoituksen viimeisessä luvussa.

Tuossa Suomen ja Ruotsin yhteisessä Nato-jäsenyysasiassa olen Halosen kanssa samaa mieltä. Se taitaa olla ainoa ulko- ja turvallisuuspoliittinen asia, josta olen samaa mieltä Halosen kanssa. Suomi liittyy Natoon vain, jos Ruotsi on ensiksi jättänyt jäsenyyshakemuksen. Jos Ruotsi ei liity, ei Suomikaan liity. Jos Ruotsi liittyy, Suomikin liittyy.

Spiegelin juttu on hyvä käydä lukemassa vaikkapa konekäännöksenä, jos ei saksan kieltä hallitse. Halosen ajatukset tuntuvat jotenkin väärässä ajankohdassa eläneen ihmisen ajatuksilta. Kuinka kummassa on mahdollista, että tuollaista kylmän sodan ajan virttä Suomen presidentti veisasi vielä kymmenen vuotta kylmän sodan päättymisen jälkeen, kun myös Itä-Eurooppa oli jo vapautunut.

Halosen haastattelu Spiegelissä on esimerkki siitä, miten Suomen ulkopolitiikka on rakennettu tarkoitushakuisuuden pohjalle tukemaan omaa irrallista agendaa, joka on suuresti kopio Venäjän agendasta.

Tarja Halosen ja siis Suomen vastustuksesta huolimatta Nato kutsui Baltian maat jäsenikseen Prahan huippukokouksessa 21.-22.11.2002 yhdessä neljän muun eurooppalaisen maan kanssa. Halosen mieliharmiksi Naton johto ei siis ollut riittävän tietoinen Baltian turvallisuudesta ja uhmasivat Halosen näkemyksiä ottamalla maat Nato-jäseniksi. Virosta, Latviasta ja Liettuasta tuli Naton täysivaltaisia jäseniä 29. maaliskuuta 2004.

Venäjän nimellinen ja Suomen todellinen vastustus Baltian maiden Nato-jäsenyydestä meni hukkaan. Luojan kiitos, että meni hukkaan. Tämän blogikirjoituksen lukijan on siis syytä huomioida huolella edellä kirjoitettu: Venäjän vastustus oli nimellistä, mutta Suomen todellista.

Tosiasiassa Baltian maiden Nato-jäsenyys oli ratkaistu jo Boris Jeltsinin ja Bill Clintonin keskinäisessä tapaamisessa Helsingissä 20.-21. maaliskuuta 1997. Sinänsä mielenkiintoista, että vuonna 2001 Suomi vielä vastusti Baltian maiden Nato-jäsenyyttä, vaikka Venäjä oli sen jo hyväksynyt tosiasiana neljä vuotta aikaisemmin.

                                                                                         ****

Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen linja niin Baltian maita kuin Itä-Euroopan maita kohtaan oli ollut tyly jo 1980-luvulta alkaen. Suomen linjan määritti aluksi Neuvostoliitto ja sittemmin Venäjä. Suomi ei ajattele näitä asioita omista lähtökohdista itsekseen vaan Venäjän näkemänä. Tai sitten nuo Suomen omat lähtökohdat peilataan Venäjän oletettujen lähtökohtien kautta.

Palataanpa vuoden 1989 Helsinkiin, jossa tapahtui merkittävä käänne Euroopan tulevaisuuden suhteen.

У Советского Союза нет ни морального, ни политического права вмешиваться в события Восточной Европы.” ja ”Мы исходим из того, что и другие не будут вмешиваться.

Valtiovierailullaan Helsingissä 25.10.1989 Gorbatšov ilmoitti noilla sanoilla julkisesti, että ”Neuvostoliitolla ei ole moraalista eikä poliittista oikeutta puuttua Itä-Euroopan tapahtumiin." ja "Me lähdemme siitä, että muut eivät tule väliin."

Hetkeä aikaisemmin Neuvostoliiton korkeimman neuvoston toisessa istunnossa syyskuussa 1989 ulkoministeri Eduard Ševardnadze oli todennut Moskovassa:

Здесь произошли исторические качественные перемены. Мы строим отношения с ними на основе суверенного равенства, недопустимости никакого вмешательства, признания за каждой страной права на абсолютную свободу выбора

Vapaasti suomennettuna:

On tapahtunut historiallisia hyvälaatuisia muutoksia. Rakennamme suhteita heihin [Itä-Euroopan liittolaismaihin] valtiollisen tasa-arvon pohjalta, puuttumatta sisäisiin asioihin, tunnustamalla kunkin maan oikeus valita täydellinen vapaus...

Tuo Neuvostoliiton ulkoministerin toteamus ei ollut vielä julkinen 1980-luvun lopulla.

Gorbatšov ilmoitti siis Helsingissä julkisesti aikaisemmin tehdyn päätöksen, ettei Neuvostoliitto aio estää Itä-Euroopan kansoja valitsemasta itse johtajiaan ja kohtaloitaan. Neuvostoliitto ei tule väliin. Tuo lokakuinen julkinen ilmoitus Helsingissä oli ikään kuin lähtölaukkaus vapautumisen juoksutelineissä olleille Itä-Euroopan maille.

Neuvostoliiton itäblokki alkoi hajota maiden irtiotoilla pian tuon lokakuisen ilmoituksen jälkeen. Tapahtumien sarjan aloitti Tšekkoslovakian samettivallankumous jo marraskuussa. Asettumista juoksutelineisiin oli toki ollut jo aikaisemmin.

Kesäkuun 28. päivänä 1991 Budapestissa Bulgaria, Unkari, Vietnam, Kuuba, Mongolia, Puola, Romania, Neuvostoliitto ja Tšekkoslovakia allekirjoittivat pöytäkirjan Keskinäisen taloudellisen avun neuvoston SEV:n hajottamisesta. Varsovan liitto lakkautettiin puolestaan virallisesti 1. heinäkuuta 1991 Prahassa. Itäblokkia yhdistävät Neuvostoliiton johtamat liitot oli hajotettu kesään 1991 mennessä.

Itä-blokin hajoamisprosessi oli viety siis läpi nopeasti reilussa puolessatoista vuodessa ilman suurempaa kaaosta ja verenvuodatusta. Neuvostoliitto toimi niin kuin olikin ilmoittanut toimivansa.

Itä-Eurooppaa koskeva prosessi oli kuitenkin aloitettu jo vuonna 1985, mistä ei ollut tietoa juurikaan blokin ulkopuolella, jos yhtään. Asiasta ei joko tiedetty tai asiaa ei otettu tosissaan.

Neuvostoliiton uusi lähestymistapa liittolaisiinsa oli esillä jo Mihail Gorbatšovin ensimmäisessä kokouksessa Varsovan liiton maiden johtajien kanssa, joka tapahtui heti Konstantin Tšernenkon hautajaisten jälkeen maaliskuussa 1985. Mihail Gorbatšovista tuli seuraava Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeri Konstantin Tšernenkon jälkeen päivämäärällä 15.3.1985, mutta Gorbatšov valittiin politbyroossa ja keskuskomitean täysistunnossa jo 11.3.1985 eli Tšernenkon kuoleman jälkeisenä päivänä.

…мы за равноправные отношения, уважение суверенитета и независимости каждой страны, взаимовыгодное сотрудничество во всех сферах. Признание этих принципов означает одновременно полную ответственность каждой партии за положение в своей стране.” on suora lainaus Gorbatšovin puheesta Varsovan liiton jäsenmaiden johtajille keväällä 1985.

Vapaasti suomennettuna:

”…olemme tasa-arvoisten suhteiden puolella, kunnioitamme kunkin maan suvereniteettia ja riippumattomuutta, molempia osapuolia hyödyttävää yhteistyötä kaikilla aloilla. Näiden periaatteiden tunnustaminen tarkoittaa samalla kunkin osapuolen täydellistä vastuuta omasta maastaan."

Neuvostoliitto oli siis alkanut jo vuodesta 1985 valmistella liittolaisiaan siihen mitä tuleman piti. Gorbatšovin hallinto oli miettinyt toimintamallin liittolaisten tulemisesta omillaan toimeen jo hyvissä ajoin ennen pääsyä Neuvostoliiton johtoon. Gorbatšovin valtaantulo oli hyvin ennalta suunniteltu toimintaohjelmineen. Se, että asiat oli mietitty etukäteen, vahvistaa Neuvostoliiton liittolaisille annetun ilmoituksen ajankohta suhteessa Gorbatšovin pääsihteeriksi tulemisen ajankohtaan.

Käytännössä tuo tarkoitti, että Itä-Euroopan liittolaismaiden piti huolehtia tulevina vuosina itsestään parhaalla mahdollisella tavalla eikä Neuvostoliitto sitä tekisi eikä myöskään puuttuisi näiden liittolaismaiden tekemisiin.

Kommunismihallinto kuitenkin säilyi näissä maissa muuttumattomana niin kauan kun vanhat johtajat kykenivät pitämään itsensä vallassa. Tämä on tyypillistä diktatuureissa ja autoritäärisissä valtioissa. Muutokset tapahtuvat hyppäyksittäin kriisin tai vallankumouksen kautta eivät jatkuvina prosessina kuten hyvin toimivissa demokratioissa.

                                                                                         ****

Gorbatšovin lokakuinen vierailu Helsingissä vuonna 1989 oli hyvin merkityksellinen. Sen painoarvoa ja sisältöä ei ehkä ole painotettu riittävästi. Kaikkea vierailulla Gorbatšovin lausumaa ja tekemää ei ole osattu yhdistää oikein kokonaisuudeksi Neuvostoliiton tulevaisuudessa harjoittamasta politiikasta.

Helsingissä Brezhnevin oppi muuttui kaikille lopullisena selvyytenä Gorbatšovin oppiin.

Gorbatšov ja Neuvostoliitto tiesi, mitä oli tuleman Neuvostoliiton rajojen ulkopuolella vanhoissa liittolaismaissa. Neuvostoliitto oli myös jo miettinyt, mikä olisi irtautuvien liittolaismaiden tuleva turvallisuuspoliittinen asema Euroopassa.

Vielä vuonna 1989 Gorbatšovilla oli ymmärrettävästi käsitys, ettei Neuvostoliiton yhtenäisyys olisi vaarassa. Neuvostoliitto pysyisi yhtenäisenä eikä hajoaisi.

Haluan tervehtiä puolueetonta Suomea.

Nuo sanat Gorbatšov lausui Suomelle, suomalaisille ja presidentti Koivistolle Helsingin vierailun yhteydessä lokakuussa 1989.

Vierailun yhteydessä presidentit Koivisto ja Gorbatšov allekirjoittivat myös Suomen ja Neuvostoliiton yhteisen puolueettomuusjulistuksen, joka alkaa sanoilla: ”Suomi on puolueeton Pohjoismaa…”.

Suomi oli ruinannut aitoa puolueettomuustunnustusta Neuvostoliitolta vuosikymmenten ajan. Tuota asiakirjaa ei Suomessa ole kuitenkaan paljon muisteltu eikä siitä löydy netistäkään juuri mainintaa (poikkeuksena Yle Elävä arkisto 4.1.2012).

Puolueettomuustunnustus on siis Suomessa kuolleeksi vaiettu. Ehkäpä Suomessa oli jollakin tasolla ymmärretty, että vastaavanlaiset julistukset oli ajateltu myös Itä-Euroopan maille tulevina vuosina ja siksi asiaa ei todellakaan muistella.

Henkitoreissaan olevan Neuvostoliiton päämäärä oli, että Itä-Euroopan vapautuvista liittolaismaista tulisi Suomen ja Itävallan tapaan puolueettomia maita.

Neuvostoliitto oli alkanut korostaa 1980-luvun loppupuolella ulkopolitiikassaan yleisesti puolueettomuutta. Tuo puolueettomuutta koskeva periaatteellinen suuri päätös oli todennäköisesti tehty jo pian sen jälkeen, kun Gorbatšov astui valtaan vuonna 1985 ja kun liittolaismaille tehtiin selväksi heidän tuleva asema Tšernenkon hautajaisten jälkeen. Viitteitä puolueettomuudesta mahdollisena ratkaisuna Itä-Euroopassa Neuvostoliitto antoi vuosina 1985-89, joten asiaa oli ainakin mietitty.

Itä-Euroopan maiden talousaseman määrittelyssä Neuvostoliiton ajatuksena oli, että Itä-Euroopan valtiot olisivat siirtyneet kommunismista sekä Neuvostoliiton tulevan uudistetun talousjärjestelmän että läntisen Euroopan talousjärjestelmien - siis käytännössä EFTA:n - alaisuuteen. Mallina Neuvostoliitolla olivat Suomi ja Itävalta, jotka toimivat ikään kuin välittäjinä ja puskurina idän ja lännen väliä.  

Kyse oli Neuvostoliiton uudenlaisesta Eurooppa-politiikasta, jonka päämäärä oli luoda Neuvostoliiton ja EEC:hen ja Natoon kuuluvien länsimaiden väliin puolueettomien maiden puskurivyöhyke. Tuolla vyöhykkeellä olisi molemmilla osapuolilla lupa häärätä. Neuvostoliiton päämäärä oli kuitenkin hallita näitä - ja turvallisuuspoliittisesti maita vastaavalla tavalla ulko kuin mitä se oli hallinnut Suomea menestyksekkäästi.

Neuvostoliitto ajatteli, että kun kommunismin kahleista irtoavat maat olisivat omaksuneet uuden aseman puolueettomina maina, ne eivät olisi lipuneet Yhdysvaltojen vaikutuksen alle Nato-jäsenyyteen eivätkä myöskään EEC-jäsenyyteen, siis nykyiseen EU:hun.

Gorbatšovin ja Neuvostoliiton ajatus oli täysin epärealistinen. Vapautuvia Itä-Euroopan maita ei olisi voitu kahlita puolueettomuuteen, jos mahdollisuus oli liittyä myös lännen vauraisiin talous- ja turvallisuusorganisaatioihin. Neuvostoliitto oli siis tuolloin henkitoreissaan ja tokeni Venäjänä vasta 2000-luvulla energiamyynnistä lännelle saatujen rahavirtojen turvin.

Gorbatšovin matkan yksi tarkoitus - siis vain yksi tarkoitus - Helsinkiin syksyllä 1989 oli puolueettomuusmallin autuuden esittely vanhoille liittolaisilleen. Gorbatšovkin tiesi jo tuolloin, että kohta rytisee niin kuin rytisikin. Neuvostoliitto antoi siis lähtölaukauksen Helsingissä, jossa Suomi sai toimia Neuvostoliiton haluamana mannekiinina Natoon ja EEC:hen kuulumattomana vauraana puolueettomana valtiona. Tuota mannekiiniasemaa Paavo Väyrynen ja eräät myös poliittiset toimijat haikailevat edelleen Suomelle.

                                                                                         ****

Neuvostoliiton ajatukset puolueettomuudesta olivat myös Suomen ulkopoliittisen johdon mieleen 1980-luvun lopulla.

Neuvostoliitolla ei kuitenkaan ollut siis enää jäljellä riittäviä voimavaroja toteuttaa suunnitelmaa puolueettomista Itä-Euroopan valtioista. Tuokin prosessi oli vaatinut voimavaroja, joita Neuvostoliitolla ei ollut.

Yhdysvaltain hallinnossa suhtauduttiin epäilyksellä Euroopan puolueettomiin maihin, vaikka sinänsä suhteet ”puolueettoman” Suomen presidentti Koivistoon olivat hyvät. Koivistolla oli luottamuksellinen keskusteluyhteys Yhdysvaltain presidentti George Bushin kanssa, mutta kyse tuossa suhteessa ei ollut Suomen puolueettomuudesta.

Yhdysvallat ei siis pitänyt yhteyttä Koivistoon sen vuoksi, että Suomi määritteli itseään puolueettomaksi. Suomi ei voinut perustella Koiviston Bush-suhteita puolueettomuudellaan.

Yhdysvallat oli epäillyt jo pitempään Suomen puolueettomuutta etenkin pää- ja ulkoministeri Kalevi Sorsan lausuntojen johdosta. Erityistä ärtymystä Yhdysvalloissa herättivät Sorsan kriittiset kannanotot aikaisemmin 1980-luvulla Naton keskimatkan ohjusten sijoittelusta Keski-Eurooppaan. Sorsan kriittiset kannanotot Naton uusista ohjuksista saivat kiitosta Moskovasta.

Oli kuitenkin onni, että Neuvostoliiton ja Suomen toiveet Itä-Euroopan olemisesta puolueettomina ja läntisen puolustusliiton ulkopuolella eivät täyttyneet, vaan Itä-Euroopan maat ovat nyt liittyneet niin EU:hun kuin myös Natoon. Liittymisprosessi jatkuu edelleen. Viimeisimpänä esimerkkinä Montenegro liittyi Natoon 5.6.2017.

Mikä olisikaan Euroopan turvallisuutenanne nyt, jos Venäjän ja Länsi-Euroopan Nato-maiden välissä olisi 10-15 erillisen maan sekalainen vyöhyke, jotka kukin seilaisivat vuoron perään idän ja lännen vaikutuspiirin välillä. Maat olisivat Vladimir Sokorin jo vuoden 2001 sanoin otollisia ”lähiulkomaita” ja kohteita ”Venäjän imperiumin palauttamispyrkimyksille”.

Tuo puolueettomuuden kuvio idän ja lännen välissä ei toiminut maailmansotien välisenä aikana, ei olisi toiminut kylmän sodan päättyessäkään eikä se tulisi toimimaan myöskään tulevaisuudessa. Natolla ja EU:lla on tälläkin hetkellä työtä pitää Itä-Euroopan maat aisoissa, vaikka kuuluvatkin liittokuntiin.

                                                                                         ****

Vielä niinkin myöhään kuin vuodenvaihteessa 1990-91 myöskään Yhdysvallat ei lähtenyt hajottamaan Neuvostoliittoa irtaannuttamalla sen neuvostotasavaltoja. Yhdysvallat ei halunnut vaarantaa Gorbatšovin ja hänen uudistuspolitiikkansa asemaa.

Yhdysvaltain ”toimintaraja” kulki Neuvostoliiton ulkorajassa vielä tuolloin, kun Baltian ja Kaukasuksen pienet neuvostotasavallat aloittivat Neuvostoliton hajoamiseen johtaneet toimet ensimmäisenä. Nuo samat tasavallat ovat olleet myös ensimmäisenä liittymässä Natoon, mutta vain Baltian maille se on toistaiseksi onnistunut.

Suomessa Itä-Euroopan vapautuminen nähtiin alisteisena Neuvostoliiton uudistuspolitiikalle. Neuvostoliiton uudistuspolitiikan tukeminen meni siis suomaisella agendalla Itä-Euroopan vapautumisen edelle. Tuo politiikka herätti oikeutettua ärtymystä etenkin Baltian maissa. Suomi otti tavallaan prioriteettimäärittelyillään itselleen typeryyttään roolin, joka ei sille kuulunut ja josta ei ollut erityistä hyötyä.

Tasavallan presidentti Mauno Koiviston tammikuussa 1991 A-studiossa lähettämä viesti Suomenlahden etelärannalle oli tyly, kun Baltian maat olivat ensimmäisenä eroamassa Neuvostoliitosta.  ”Emme tue hankkeita Neuvostoliiton hajottamiseksi” oli Koiviston viesti Baltiaan. Mitä lähemmäksi Suomea tultiin, sitä tiukempia Suomen kannat olivat siitä, ettei uusien maiden tulisi kuulua Natoon. Tämä nähtiin Suomen Baltian maita koskevista kannanotoista. Presidentti Halonen toisti vielä samaa oppia vuonna 2001.

Suomi teki suuren ulko- ja turvallisuuspoliittisen virheen, kun se ei lähtenyt mukaan Euroopan Nato-johtoiseen puolustusintegraatioon edes siinä vaiheessa, kun kolme ensimmäistä entistä Neuvostoliiton vanhaa neuvostotasavaltaa liittyivät Natoon vuonna 2004 ja kun Suomella oli aito mahdollisuus liittyä Natoon tuossa samassa toisessa aallossa. Suomi putosi turvallissuupoliittisesta integraatiokelkasta, josta meille nyt on syntynyt harmia, kun länsimaiden ja Venäjän väli ovat huonommat kuin koskaan kylmän sodan jälkeen.

Tarja Halosen harjoittama ulko- ja turvallisuuspolitiikka oli virheellistä eikä Suomen pitkäaikaisten etujen mukaista. Suurimmat virheet Halonen teki kautensa ensimmäisinä vuosina, kun Baltian maat liittyivät Natoon.

Noiden virheiden johdosta joudumme nyt hakemaan asemaamme hieman omintakeisilla ratkaisuilla ja järjestelyillä uudelleen muodostuvalla blokkirajalla.

Esimerkkinä tästä omintakeisuudesta politiikassa on nyt Suomen harjoittama ”aktiivinen vakauspolitiikka”, jonka presidentti Niinistö lanseerasi vuoden 2015 Uudenvuoden puheessaan (TPK 1.1.2015). Tuon politiikan perusteet eivät kestä lähempää tarkastelua millään muotoa. Kuka tämän blogin lukijoista osaa lennosta määrittää, mitä tuo politiikka oikein on ja mihin se perustuu?

”Aktiivisella vakauspolitiikalla” ei ole uskottavaa pohjaa vaan se on ikään kuin Suomen hätähuuto nykyisestä ulko- ja turvallisuuspoliittisesta asemasta Euroopassa, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja kun Suomi on fyysisesti kiinni Venäjän rajassa.

”Aktiivinen vakauspolitiikka” jää lyhytaikaiseksi ulkopolitiikkamme termistössä. Sen asemaa kuvaa hyvin se, ettei se ole vakiinnuttanut asemaansa edes ulkopoliittisen virkamieskunnan kielenkäytössä. Termiä ei juurikaan toistella. Keksimällä keksitty, joka ei ole syntynyt luontaisesti.

Termi on oikeastaan jäänne siitä Itä-Euroopan puolueettomuuspolittikasta, jota Neuvostoliitto ja nykyinen Venäjä yhdessä Suomen kanssa ajoivat aikoinaan ulko- ja turvallisuuspoliittisena ratkaisuna itäiseen Eurooppaan. Tuossa termissä Suomi on henkisesti ja poliittisesti edelleen kiinni.

Suomesta tuota puolueettomuutta - siis nykyisin kuulumattomuutta EU:hun ja/tai Natoon - on esitetty vakavissaan myös ratkaisuna Itä-Ukrainan sotaan. Ratkaisu ei olisi toimiva vaan ajan ostamista prosessille, jossa Ukraina valuisi takaisin Venäjän etupiirivaltioksi ja samalla takaisin suuremmaksi epävakauslähteeksi Euroopan turvallisuudessa. Vladimir Sokorin sanat Baltiaa koskien 17 vuotta sitten pätevät tämän päivän Ukrainaan, kun kyse on Venäjästä.

Venäjälle todennäköisesti riittäisi Ukrainassa ratkaisu, jossa Ukrainan asema olisi sama kuin mitä Neuvostoliitto kaavaili vapautuvan Itä-Euroopan maille. Jonkinmoinen näennäinen puolueettomuus tai liittoumattomuus siis. Tuo ei kuitenkaan voisi olla toimiva ratkaisu kuten se ei olisi ollut myöskään Itä-Euroopan maille kylmän sodan päättyessä.

 

]]>
23 http://aripesonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254646-kylman-sodan-jalkeen-venaja-ja-suomi-halusivat-ita-euroopan-naton-ulkopuolelle#comments Euroopan yhtenäisyys Nato Neuvostoliitto Turpo Venäjän uhka Mon, 30 Apr 2018 13:22:39 +0000 Ari Pesonen http://aripesonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254646-kylman-sodan-jalkeen-venaja-ja-suomi-halusivat-ita-euroopan-naton-ulkopuolelle
Leonid Brežnevin Uudenvuodenpuhe 1979 http://mikkosavelius.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248460-leonid-breznevin-uudenvuodenpuhe-1979 <p>Eletään vuoden 1979 &rdquo;<a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Pysähtyneisyyden_aika">pysähtyneisyyden aikaa</a>&rdquo; Neuvostoliitossa ja sen kommunistisissa satelliiteissa. Neuvostoliiton johtaja Leonid Brežnevistä kuvataan televisiomateriaalia Uudenvuodenpuheeseen. Netissä julkaistu&nbsp; &ndash; englanniksi tekstitetty &ndash; raakamateriaali paljastaa todellisuuden. Brežnev on supervaltion 73-vuotias kiistaton johtaja, mutta niin henkisesti kuin fyysisestikin silmin nähden heikossa kunnossa. Silti hän tulee säilymään vallassa vielä kuolemaansa, vuoteen 1982 asti.</p><p>Brežnevin Uudenvuodenpuheen sisältö käsittelee lasten asemaa ja se sisältää neuvostoliturgiaa rauhasta, terveydestä ja tulevaisuudesta. Puheen sisältö ja teot eivät kohdanneet kommunistisissa maissa. Samaan aikaan Neuvostoliitto lähetti sotilaitaan Afganistaniin, ja jäi jumiin maahan lähes kymmeniksi vuodeksi.</p><p>Ironista kyllä, Neuvostoliiton hajoamisen ja markkinatalouden voittokulun myötä sodissa <a href="https://files.prio.org/publication_files/prio/Gates,%20Nygård,%20Strand,%20Urdal%20-%20Trends%20in%20Armed%20Conflict,%20Conflict%20Trends%201-2016.pdf">kuolee vähemmän ihmisiä</a> kuin koskaan. Kun vuonna 1979 maapallon ihmisistä <a href="https://data.worldbank.org/topic/poverty?end=2014&amp;start=1979">yli 40 prosenttia eli äärimmäisessä köyhyydessä</a>, niin tänä päivänä prosenttiosuus enää noin kymmenen.</p><p>Leonid Brežnevin unelma voitti, kun kommunistinen diktatuuri päättyi.</p><p><a href="https://www.youtube.com/watch?v=E66oM2iAMwM">Youtube video</a></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Eletään vuoden 1979 ”pysähtyneisyyden aikaa” Neuvostoliitossa ja sen kommunistisissa satelliiteissa. Neuvostoliiton johtaja Leonid Brežnevistä kuvataan televisiomateriaalia Uudenvuodenpuheeseen. Netissä julkaistu  – englanniksi tekstitetty – raakamateriaali paljastaa todellisuuden. Brežnev on supervaltion 73-vuotias kiistaton johtaja, mutta niin henkisesti kuin fyysisestikin silmin nähden heikossa kunnossa. Silti hän tulee säilymään vallassa vielä kuolemaansa, vuoteen 1982 asti.

Brežnevin Uudenvuodenpuheen sisältö käsittelee lasten asemaa ja se sisältää neuvostoliturgiaa rauhasta, terveydestä ja tulevaisuudesta. Puheen sisältö ja teot eivät kohdanneet kommunistisissa maissa. Samaan aikaan Neuvostoliitto lähetti sotilaitaan Afganistaniin, ja jäi jumiin maahan lähes kymmeniksi vuodeksi.

Ironista kyllä, Neuvostoliiton hajoamisen ja markkinatalouden voittokulun myötä sodissa kuolee vähemmän ihmisiä kuin koskaan. Kun vuonna 1979 maapallon ihmisistä yli 40 prosenttia eli äärimmäisessä köyhyydessä, niin tänä päivänä prosenttiosuus enää noin kymmenen.

Leonid Brežnevin unelma voitti, kun kommunistinen diktatuuri päättyi.

Youtube video

]]>
1 http://mikkosavelius.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248460-leonid-breznevin-uudenvuodenpuhe-1979#comments köyhyys Leonid Brežnev Neuvostoliitto Sota Uudenvuodenpuhe Mon, 01 Jan 2018 10:30:29 +0000 Mikko Savelius http://mikkosavelius.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248460-leonid-breznevin-uudenvuodenpuhe-1979
Hyväksymmekö, että olemme matkalla Euroopan liittovaltioon? http://mattiantero.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247378-hyvaksymmeko-etta-olemme-matkalla-euroopan-liittovaltioon <p>Itsenäisen Suomen 100-vuotispaalun tultua ohitetetuksi ja presidentinvaalitaistelun käynnistyttyä kansalaisena tahdon esittää muutamia näkohtia maamme tulevaisuuden suuntaviivoista.</p><p>On ylistetty kansakuntaamme itsenäisyydestä ja suurista saavutuksista, kun on noustu maailman kehittyneimpien maiden joukkoon. Ylistämisiin yhdyn, mutta huolenaiheita on paljon.</p><p>Ensinnäkin moitin valtioelimien johtoa valtakunnansuunnittelun laiminlyönnistä ja mm. laita-Suomen hyljeksimisesta ja alhaisesta syntyvyydestä.</p><p><strong>Kotiryssistä Brysselin lobbareiksi</strong></p><p>Niin kauan kuin kamppailimme Suomen suunnasta ja asemasta Neuvostoliiton pelon, käsky- ja vaikutusvallan alla kansakunnan voimavarat ainakin porvari- ja sosialidemokraattisella puolella olivat keskitetyt maamme taloudellisen ja sivistyksellisen itsemääräämisoikeuden säilyttämiseen. Siihen kannustivat myös vuoden 1918 sodan kapinapuolen kannattajat, jotka Neuvostoliittoon nojaten ja siltä apuakin saaden haaveilijat uudesta vallankumouksesta. Radikaaleimmat heistä avoimesti tavoitteensa tunnustivatkin. Heistä sodan jälkeen näkyvimpinä ns. taistolaiset.</p><p>Neuvostoliitto kuitenkin kaatui, ja siitä oli Suomelle monia seurauksia: kaupan tyrehtymisen ohella kommunistisen &rdquo;nyökyttelyjärjestelmän&rdquo; purkamisen laiminlyöminen. Suomihan oli viimeisimpinä kommunismin myötäjuoksun vuosikymmeninnä kytketty monin henkilö- ja omanedunajamisen sitein DDR:ään ja Neuvostoliittoon. Näitä mm. kotiryssäkytköksiä ei ole avattu eikä <em>Tiitisen</em> listaa ole kansalaisille avattu. NL:lle nyökyttelijöistä tuli Brysselin lobbareita ja näillä pelaavia. Kotimaa nyt jäädä saa.</p><p><strong>Moskovan vallan alta Brysselin vallan alle</strong></p><p>Puolue- ja valtapolitiikassa Neuvostoliiton aikana mukana olleet saattoivatkin julkisen kritiikin puuttuessa hyökätä kannattamaan EU:hun liittymistä, Brysselin vallan alle. Kotiryssistä lobbareihin.</p><p>Kansanäänestyksessä saadun 57 prosentin kannatuksen turvin vietiin Suomi vauhdilla läntiseen vapaakauppa-alueeseen ja kohta myös rahaliittoon. Viimeksi mainittuun liittymisestä ei kansan mielipidettä kysytty ja EU:hun liittyminenkin toteutettiin yksinkertaisella äänten enemmistöllä, vaikka asia olisi vaatinut perustuslain mukaisen käsittelyn, koska tapahtuneiden tosiasiain perusteella voidaan sanoa, että Suomen valtion itsenäisyys ja itsemääräämisoikeus otettiin pois. Eduskunta ei ole itsenäinen lainsäätäjä, oikeuslaitos on menettänyt riippumattomuutensa ja tasavallan presidentistä on tehty lähes pelkkä itsenäisyyspäivän juhlien seremoniamestari ja EU:n tahdon kuuliainen noudattaja. Tällaiseen toimeen nimitetyn valitsemiseksi kansanvaalin suorittaminen on liian järeä toimi.</p><p>Koettujen EU-jäsenvuosien jälkeen kannatan alkuperäisen (1919) perustuslain mukaista presidentin valtaa ja alkuperäistä vallan kolmijakoa valtiomme hallintoon.</p><p><strong>Itsenäisestä kansallisvaliosta EU:n liittovaltion maakunnaksi?</strong></p><p>Pahimmat kansaamme koskevat tämän hetken ja ennen kaikkea tulevaisuuden ongelmat liittyvät kansallisvaltiomme tietoiseen murskaamiseen, kansan enemmistön kielen, tapojen, uskonnon ja kulttuurin väheksymiseen. Evankelisluterilainen kirkko ei puolusta omaa uskontoaan, valtio ei kirkkoamme suojele, vaan molemmat &rdquo;kansakuntamme suojamuurit&rdquo; repivät materiaalisia ja henkisiä suojamuureja alas ja tekevät tilaa vieraan uskonnon ja lainsäädännön tulla. Murhemielin joutuu sotilasvalansa valtiollemme vannonut kansalainen katsomaan, kun ylimpien valtioelinten ja kirkon johdon taholta poljetaan maan pyhimpiä kansan enemmistön valitsemia ja hyväksymiä arvoja ja oikeuksia.</p><p>Vallitsee hirvittävä arvojen ristiriita siinä, että omaa valtauskontoamme halveksitaan ja ajetaan &rdquo;aikaamme soveltumattomana&rdquo; alas, mutta sen sijaan puoliväkisin pyritään muuttamaan kansamme ehyt, ahkeruuteen, korkeaan moraaliin ja lainkuulisisuuteen perustuva kansamme koostumus &rdquo;monikulttuuriseksi&rdquo; mm. naisiin kohdistuvan väkivallan hyväksyväksi sekamelskaksi.</p><p>Muutamassa vuodessa maan yleinen turvallisuus ja kansalaisten keskinäinen rauha on järkkynyt. Kaikki ovat sodassa kaikkia vastaan. Omaa kansa omine tapoineen ja käytänteineen on pikemminkin vainon kuin suojelun alaisena.</p><p>Pahinta on, ettei taloudesta piitata mitään. Velkaa on hullun lailla, ja hyvinäkin vuosina otetaan lisää velkaa. Hallitusohjelmaan on kirjattu tehtäväksi selvittää maahanmuuton kustannukset. Sitä ei toteuteta, vaan mielummin murskataan hallitus ja &rdquo;ottopoikien&rdquo; nimissä hallitaan kahden &rdquo;liittovaltiopuolueen&rdquo; voimin.</p><p>On mielenkiintoista nähdä, puututaanko presidentinvaalitaistelussa ydinkysymykseen, Suomen suuntaan itsenäisyyden ja itsemääräämisoikeuden palauttamiseksi. Seuraavan presidenttikauden aikana menemme, jos nykyinen suunta jatkuu, Saksan johtaman liittovaltion osaksi, jolloin omaisuutemme ja etelävaltioiden raskaat velat sosialisoidaan yhteisiksi.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Itsenäisen Suomen 100-vuotispaalun tultua ohitetetuksi ja presidentinvaalitaistelun käynnistyttyä kansalaisena tahdon esittää muutamia näkohtia maamme tulevaisuuden suuntaviivoista.

On ylistetty kansakuntaamme itsenäisyydestä ja suurista saavutuksista, kun on noustu maailman kehittyneimpien maiden joukkoon. Ylistämisiin yhdyn, mutta huolenaiheita on paljon.

Ensinnäkin moitin valtioelimien johtoa valtakunnansuunnittelun laiminlyönnistä ja mm. laita-Suomen hyljeksimisesta ja alhaisesta syntyvyydestä.

Kotiryssistä Brysselin lobbareiksi

Niin kauan kuin kamppailimme Suomen suunnasta ja asemasta Neuvostoliiton pelon, käsky- ja vaikutusvallan alla kansakunnan voimavarat ainakin porvari- ja sosialidemokraattisella puolella olivat keskitetyt maamme taloudellisen ja sivistyksellisen itsemääräämisoikeuden säilyttämiseen. Siihen kannustivat myös vuoden 1918 sodan kapinapuolen kannattajat, jotka Neuvostoliittoon nojaten ja siltä apuakin saaden haaveilijat uudesta vallankumouksesta. Radikaaleimmat heistä avoimesti tavoitteensa tunnustivatkin. Heistä sodan jälkeen näkyvimpinä ns. taistolaiset.

Neuvostoliitto kuitenkin kaatui, ja siitä oli Suomelle monia seurauksia: kaupan tyrehtymisen ohella kommunistisen ”nyökyttelyjärjestelmän” purkamisen laiminlyöminen. Suomihan oli viimeisimpinä kommunismin myötäjuoksun vuosikymmeninnä kytketty monin henkilö- ja omanedunajamisen sitein DDR:ään ja Neuvostoliittoon. Näitä mm. kotiryssäkytköksiä ei ole avattu eikä Tiitisen listaa ole kansalaisille avattu. NL:lle nyökyttelijöistä tuli Brysselin lobbareita ja näillä pelaavia. Kotimaa nyt jäädä saa.

Moskovan vallan alta Brysselin vallan alle

Puolue- ja valtapolitiikassa Neuvostoliiton aikana mukana olleet saattoivatkin julkisen kritiikin puuttuessa hyökätä kannattamaan EU:hun liittymistä, Brysselin vallan alle. Kotiryssistä lobbareihin.

Kansanäänestyksessä saadun 57 prosentin kannatuksen turvin vietiin Suomi vauhdilla läntiseen vapaakauppa-alueeseen ja kohta myös rahaliittoon. Viimeksi mainittuun liittymisestä ei kansan mielipidettä kysytty ja EU:hun liittyminenkin toteutettiin yksinkertaisella äänten enemmistöllä, vaikka asia olisi vaatinut perustuslain mukaisen käsittelyn, koska tapahtuneiden tosiasiain perusteella voidaan sanoa, että Suomen valtion itsenäisyys ja itsemääräämisoikeus otettiin pois. Eduskunta ei ole itsenäinen lainsäätäjä, oikeuslaitos on menettänyt riippumattomuutensa ja tasavallan presidentistä on tehty lähes pelkkä itsenäisyyspäivän juhlien seremoniamestari ja EU:n tahdon kuuliainen noudattaja. Tällaiseen toimeen nimitetyn valitsemiseksi kansanvaalin suorittaminen on liian järeä toimi.

Koettujen EU-jäsenvuosien jälkeen kannatan alkuperäisen (1919) perustuslain mukaista presidentin valtaa ja alkuperäistä vallan kolmijakoa valtiomme hallintoon.

Itsenäisestä kansallisvaliosta EU:n liittovaltion maakunnaksi?

Pahimmat kansaamme koskevat tämän hetken ja ennen kaikkea tulevaisuuden ongelmat liittyvät kansallisvaltiomme tietoiseen murskaamiseen, kansan enemmistön kielen, tapojen, uskonnon ja kulttuurin väheksymiseen. Evankelisluterilainen kirkko ei puolusta omaa uskontoaan, valtio ei kirkkoamme suojele, vaan molemmat ”kansakuntamme suojamuurit” repivät materiaalisia ja henkisiä suojamuureja alas ja tekevät tilaa vieraan uskonnon ja lainsäädännön tulla. Murhemielin joutuu sotilasvalansa valtiollemme vannonut kansalainen katsomaan, kun ylimpien valtioelinten ja kirkon johdon taholta poljetaan maan pyhimpiä kansan enemmistön valitsemia ja hyväksymiä arvoja ja oikeuksia.

Vallitsee hirvittävä arvojen ristiriita siinä, että omaa valtauskontoamme halveksitaan ja ajetaan ”aikaamme soveltumattomana” alas, mutta sen sijaan puoliväkisin pyritään muuttamaan kansamme ehyt, ahkeruuteen, korkeaan moraaliin ja lainkuulisisuuteen perustuva kansamme koostumus ”monikulttuuriseksi” mm. naisiin kohdistuvan väkivallan hyväksyväksi sekamelskaksi.

Muutamassa vuodessa maan yleinen turvallisuus ja kansalaisten keskinäinen rauha on järkkynyt. Kaikki ovat sodassa kaikkia vastaan. Omaa kansa omine tapoineen ja käytänteineen on pikemminkin vainon kuin suojelun alaisena.

Pahinta on, ettei taloudesta piitata mitään. Velkaa on hullun lailla, ja hyvinäkin vuosina otetaan lisää velkaa. Hallitusohjelmaan on kirjattu tehtäväksi selvittää maahanmuuton kustannukset. Sitä ei toteuteta, vaan mielummin murskataan hallitus ja ”ottopoikien” nimissä hallitaan kahden ”liittovaltiopuolueen” voimin.

On mielenkiintoista nähdä, puututaanko presidentinvaalitaistelussa ydinkysymykseen, Suomen suuntaan itsenäisyyden ja itsemääräämisoikeuden palauttamiseksi. Seuraavan presidenttikauden aikana menemme, jos nykyinen suunta jatkuu, Saksan johtaman liittovaltion osaksi, jolloin omaisuutemme ja etelävaltioiden raskaat velat sosialisoidaan yhteisiksi.

]]>
44 http://mattiantero.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247378-hyvaksymmeko-etta-olemme-matkalla-euroopan-liittovaltioon#comments Bryssel EU Liittovaltio Neuvostoliitto Satavuotias Suomi Sat, 09 Dec 2017 12:08:18 +0000 Matti Kyllönen http://mattiantero.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247378-hyvaksymmeko-etta-olemme-matkalla-euroopan-liittovaltioon
Marraskuun 30.päivä.. http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246822-marraskuun-30paiva <p>Tuolla itärajan toisella puolella tai, tarkemmin sanottuna, bittiavaruudessa on minullakin oma sivusto VKontakte-palvelussa, joka on venäläinen facebook-vastine. VKontakte toimii edelleen mainiosti vaikka sen perustaja&nbsp;Pavel Durov&nbsp;joutuikin maanpakoon vuonna 2014... Tänä aamuna laitoin siihen seuraavan postauksen:</p><p>Пунктуально 78 лет назад (30.11.1939): Трагическая ошибка Сталина, одна из многих.. Забытая война, &laquo;зимняя&raquo; (советско-финская) война 30.11.1939 - 13.3.1940. Результа́т: Погиб в бою 126 875 советских солдат и 25 904 финских солдат. Для чего, Боже мой? Никто не забыт, ничто не забыто..быть Богом с ними.</p><p><em>Täsmälleen 78 vuotta sitten (30.11.1939): Stalinin traaginen virhe, yksi monista..Unohdettu sota, &quot;talvisota&quot; (neuvostoliittolais-suomalainen sota) 30.11.1939 - 13.3.1940. Lopputulos: taisteluissa kuoli 126 875 neuvostosotilasta ja 25 904 suomalaissotilasta. Herra Jumala, mitä varten?&nbsp;Kukaan ei ole unohdettu, mitään ei unohdeta...olkoon Jumala heidän kanssaan.</em></p><p>VKontakte-kirjoitukseeni on jo tullut tykkäyksiä ja sitä jaetaan. Sain kimmokkeen tähän <a href="https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005470063.html">välittömästi sen jälkeen kun luin tämän aamuisen artikkelin Venäjän television uudesta talvisotatulkinnasta</a>... Suorastaan suutuin tuosta ilkeästä <a href="https://youtu.be/lCKlmiKsk30?t=1">OTR-valedokumentista</a> ja &quot;vaihtoehtoisesta totuudesta&quot;. Vaikka Venäjällä on esitetty myös aivan kelvollisia dokumenttielokuvia, joissa Neuvostoliiton <u>hyökkäys</u>&nbsp;todetaan puhtaana faktana, niin näköjään on olemassa jatkuva tilaus oikaisuvaatimuksillemme. Myös vastaisuudessa Saulilla riittää puhuttavaa Vovan kanssa.</p><p>Rohkaisevaa silti, että marraskuun alussa Venäjän duuman varapuheenjohtaja Vitali Milonov myönsi ryhdikkäästi, etteivät suomalaiset suinkaan olleet syyllisiä Mainilan laukauksiin vaan herra Stalin. &quot;<em>Me häpeilemme siitä puhumista, arastelemme tunnustaa, että se oli itse asiassa Suomen miehittämistä. Vuonna 1939 Mainilan kylässä suomalaiset eivät aloittaneet hyökkäystä, vaan neuvostojoukot sen vuoksi, että Stalin&nbsp;niin halusi</em>&quot;, Milonov sanoi Regnumin mukaan. Po-russki: &quot;Мы стесняемся о ней говорить, стесняемся признать, что это была оккупация Финляндии, по сути дела. Мы не говорим о результатах Второй мировой войны, это другая история. А в 1939 году у деревни Майнила не финны начали наступление, а советские войска, благодаря тому, что Сталину так захотелось&quot;&nbsp;(<a href="https://regnum.ru/news/2343442.html">Lähdelinkki</a>).</p><p>Monet minunkin venäläistuttavani tietävät varsin hyvin tuon surullisen historiajakson oikean kulun, onneksi. Mutta entäs suuri yleisö, jonka mielestä &quot;Stalin oli sentään hyvä manageri&quot;?</p><p>P.S. <a href="http://jarmonieminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/26286-talvisodan-sotilaiden-tappiot">Vuonna 2010 Jarmo Nieminen kirjoitti ansiokkaan US-blogin</a>, jossa totesi että neuvostosotilaiden tappiot nousivat talvisodassa yli 150 000. Professori Timo Vihavainen on <a href="http://jarmonieminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/26286-talvisodan-sotilaiden-tappiot#comment-2798351">ilmeisesti </a>tullut samaan tulokseen neuvostolähteiden perusteella. Itse käytin postauksessani kuitenkin vakiintuneita lukuja.</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Tuolla itärajan toisella puolella tai, tarkemmin sanottuna, bittiavaruudessa on minullakin oma sivusto VKontakte-palvelussa, joka on venäläinen facebook-vastine. VKontakte toimii edelleen mainiosti vaikka sen perustaja Pavel Durov joutuikin maanpakoon vuonna 2014... Tänä aamuna laitoin siihen seuraavan postauksen:

Пунктуально 78 лет назад (30.11.1939): Трагическая ошибка Сталина, одна из многих.. Забытая война, «зимняя» (советско-финская) война 30.11.1939 - 13.3.1940. Результа́т: Погиб в бою 126 875 советских солдат и 25 904 финских солдат. Для чего, Боже мой? Никто не забыт, ничто не забыто..быть Богом с ними.

Täsmälleen 78 vuotta sitten (30.11.1939): Stalinin traaginen virhe, yksi monista..Unohdettu sota, "talvisota" (neuvostoliittolais-suomalainen sota) 30.11.1939 - 13.3.1940. Lopputulos: taisteluissa kuoli 126 875 neuvostosotilasta ja 25 904 suomalaissotilasta. Herra Jumala, mitä varten? Kukaan ei ole unohdettu, mitään ei unohdeta...olkoon Jumala heidän kanssaan.

VKontakte-kirjoitukseeni on jo tullut tykkäyksiä ja sitä jaetaan. Sain kimmokkeen tähän välittömästi sen jälkeen kun luin tämän aamuisen artikkelin Venäjän television uudesta talvisotatulkinnasta... Suorastaan suutuin tuosta ilkeästä OTR-valedokumentista ja "vaihtoehtoisesta totuudesta". Vaikka Venäjällä on esitetty myös aivan kelvollisia dokumenttielokuvia, joissa Neuvostoliiton hyökkäys todetaan puhtaana faktana, niin näköjään on olemassa jatkuva tilaus oikaisuvaatimuksillemme. Myös vastaisuudessa Saulilla riittää puhuttavaa Vovan kanssa.

Rohkaisevaa silti, että marraskuun alussa Venäjän duuman varapuheenjohtaja Vitali Milonov myönsi ryhdikkäästi, etteivät suomalaiset suinkaan olleet syyllisiä Mainilan laukauksiin vaan herra Stalin. "Me häpeilemme siitä puhumista, arastelemme tunnustaa, että se oli itse asiassa Suomen miehittämistä. Vuonna 1939 Mainilan kylässä suomalaiset eivät aloittaneet hyökkäystä, vaan neuvostojoukot sen vuoksi, että Stalin niin halusi", Milonov sanoi Regnumin mukaan. Po-russki: "Мы стесняемся о ней говорить, стесняемся признать, что это была оккупация Финляндии, по сути дела. Мы не говорим о результатах Второй мировой войны, это другая история. А в 1939 году у деревни Майнила не финны начали наступление, а советские войска, благодаря тому, что Сталину так захотелось" (Lähdelinkki).

Monet minunkin venäläistuttavani tietävät varsin hyvin tuon surullisen historiajakson oikean kulun, onneksi. Mutta entäs suuri yleisö, jonka mielestä "Stalin oli sentään hyvä manageri"?

P.S. Vuonna 2010 Jarmo Nieminen kirjoitti ansiokkaan US-blogin, jossa totesi että neuvostosotilaiden tappiot nousivat talvisodassa yli 150 000. Professori Timo Vihavainen on ilmeisesti tullut samaan tulokseen neuvostolähteiden perusteella. Itse käytin postauksessani kuitenkin vakiintuneita lukuja.

 

 

]]>
21 http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246822-marraskuun-30paiva#comments Disinformaatio Itsenäinen Suomi Josif Stalin Neuvostoliitto Talvisota Thu, 30 Nov 2017 07:27:15 +0000 ilmari schepel http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246822-marraskuun-30paiva
"Bitte, sagen Sie mir so etwas nicht!" http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246727-bitte-sagen-sie-mir-so-etwas-nicht <p>Tämä kuuluu sarjaan &quot;muistoja elämäni taipaleelta&quot;, mutta on siitä hauskaa, että melkeinpä tapasin nuoren Putinin vuonna 1984 (vai tapasinko sittenkin?).</p> <p>Jostain syystä normaalia erilaisempi matkustustapa ja -suunta on aina ollut houkutteleva. Syksyllä 1984, silloin kun hollantilainen isäukko oli vielä elossa ja täytti 80 vuotta, päätimme Sirkka-vaimon ja&nbsp;Veikko-pojan kanssa, että matkustamme Hollantiin junalla Pietarin kautta. Olin tehnyt sen useasti aiemmin 1970-luvulla ja lipun sekä viisumin osto oli jo silloin helppoa. Yöjunalla Hesasta Leningradiin, jolloin koko päivän pääsi nauttimaan komeasta metropolista. Jatkoyhteys lähti Varshavksii Vokzal:ista (Varsovan rautatieasema): iltaisin mukavalla yöjunalla Daugavpilsin ja Vilnan kautta Puolaan ja siitä eteenpäin Itä-Berliiniin. Sieltä ratikalla länteen ja junan vaihto. Neuvostoliiton rajalla, Grodnossa, oli joka kerta tuo kiinnostava vaihe, jossa koko juna nostettiin ylös ja kapeammat akselit rullattiin alle.&nbsp;</p> <p>Jokainen, joka on matkustanut venäläisellä 4-hengen makuuvaunulla, tietää, että juuri siinä tehdään hyvin helposti uusia tuttavuuksia. Meidän osastoomme tuli nuorehko, vaalea ja siististi pukeutunut mies, joka alussa viihtyi omissa oloissa sen jälkeen kun huomasi, että oli joutunut ulkomaalaisten matkaseuraksi. Siihen aikaan venäjän kieli ei luistanut vielä ollenkaan, mutta vähän ajan kuluttua huomattiin, että yhteinen kieli sittenkin löytyi meille kaikille (paitsi 1,5 -vuotiaalle Veikolle, joka nykyisin on hesalainen kirurgi): nimittäin saksan kieli. Mies kertoi olevansa työmatkalla DDR:ään. Ennen nukkumaan menoa juttelimme hieman yleisasioista ja joimme yhteiset yömyssyt. Seuraavana päivänä tutustuimme paremmin ja jossain vaiheessa rohjettiin jo kysyä ilmiselvältä NKP-jäseneltä, että &quot;<em>miksi ihmeessä valitaan teillä näitä ikäjohtajia, jotka ehtivät olla vallassa vaan lyhyen ajan?</em>&quot;. Brezu oli kuollut, jonka jälkeen Juri Andropov oli lyhyen ajan vallassa ennen kuolemaansa. Hieman ennen junamatkaamme huonokuntoinen ikämies Konstantin Tšernenko oli ryhtynyt hallitsemaan suurta ja mahtavaa. Siihen tämä matkaseuralaisemme vastasi hiljaa: &quot;<em>Bitte, sagen Sie mir so etwas nicht!</em>&quot; (Olkaa hyvä, älkää puhuko minulle tuollaista). Hän oli selvästi vaivautunut ja ehkä pelkäsi myös ulkopuolisia kuulijoita.</p> <p>Vasta 2000-luvulla olen ruvennut pohtimaan oliko tämä vaaleatukkainen mies sittenkin VVP eli Vladimir Vladimirovitsh Putin. <a href="http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/164722-vvpn-ita-saksan-vuodet">Vuonna 2014 tein hänen Itä-Saksan vuosistaan perusteellisen blogin</a> ja ainakin silloin selvisi, että Putin aloitti DDR:ssa vasta vuonna 1985. Läheltä liippasi kuitenkin, näin jälkikäteen arvioituna...(tai ehkä hän kävi tutustumassa tulevaan työpaikkaansa?).</p> <p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Tämä kuuluu sarjaan "muistoja elämäni taipaleelta", mutta on siitä hauskaa, että melkeinpä tapasin nuoren Putinin vuonna 1984 (vai tapasinko sittenkin?).

Jostain syystä normaalia erilaisempi matkustustapa ja -suunta on aina ollut houkutteleva. Syksyllä 1984, silloin kun hollantilainen isäukko oli vielä elossa ja täytti 80 vuotta, päätimme Sirkka-vaimon ja Veikko-pojan kanssa, että matkustamme Hollantiin junalla Pietarin kautta. Olin tehnyt sen useasti aiemmin 1970-luvulla ja lipun sekä viisumin osto oli jo silloin helppoa. Yöjunalla Hesasta Leningradiin, jolloin koko päivän pääsi nauttimaan komeasta metropolista. Jatkoyhteys lähti Varshavksii Vokzal:ista (Varsovan rautatieasema): iltaisin mukavalla yöjunalla Daugavpilsin ja Vilnan kautta Puolaan ja siitä eteenpäin Itä-Berliiniin. Sieltä ratikalla länteen ja junan vaihto. Neuvostoliiton rajalla, Grodnossa, oli joka kerta tuo kiinnostava vaihe, jossa koko juna nostettiin ylös ja kapeammat akselit rullattiin alle. 

Jokainen, joka on matkustanut venäläisellä 4-hengen makuuvaunulla, tietää, että juuri siinä tehdään hyvin helposti uusia tuttavuuksia. Meidän osastoomme tuli nuorehko, vaalea ja siististi pukeutunut mies, joka alussa viihtyi omissa oloissa sen jälkeen kun huomasi, että oli joutunut ulkomaalaisten matkaseuraksi. Siihen aikaan venäjän kieli ei luistanut vielä ollenkaan, mutta vähän ajan kuluttua huomattiin, että yhteinen kieli sittenkin löytyi meille kaikille (paitsi 1,5 -vuotiaalle Veikolle, joka nykyisin on hesalainen kirurgi): nimittäin saksan kieli. Mies kertoi olevansa työmatkalla DDR:ään. Ennen nukkumaan menoa juttelimme hieman yleisasioista ja joimme yhteiset yömyssyt. Seuraavana päivänä tutustuimme paremmin ja jossain vaiheessa rohjettiin jo kysyä ilmiselvältä NKP-jäseneltä, että "miksi ihmeessä valitaan teillä näitä ikäjohtajia, jotka ehtivät olla vallassa vaan lyhyen ajan?". Brezu oli kuollut, jonka jälkeen Juri Andropov oli lyhyen ajan vallassa ennen kuolemaansa. Hieman ennen junamatkaamme huonokuntoinen ikämies Konstantin Tšernenko oli ryhtynyt hallitsemaan suurta ja mahtavaa. Siihen tämä matkaseuralaisemme vastasi hiljaa: "Bitte, sagen Sie mir so etwas nicht!" (Olkaa hyvä, älkää puhuko minulle tuollaista). Hän oli selvästi vaivautunut ja ehkä pelkäsi myös ulkopuolisia kuulijoita.

Vasta 2000-luvulla olen ruvennut pohtimaan oliko tämä vaaleatukkainen mies sittenkin VVP eli Vladimir Vladimirovitsh Putin. Vuonna 2014 tein hänen Itä-Saksan vuosistaan perusteellisen blogin ja ainakin silloin selvisi, että Putin aloitti DDR:ssa vasta vuonna 1985. Läheltä liippasi kuitenkin, näin jälkikäteen arvioituna...(tai ehkä hän kävi tutustumassa tulevaan työpaikkaansa?).

 

]]>
13 http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246727-bitte-sagen-sie-mir-so-etwas-nicht#comments Juna Kylmä sota Neuvostoliitto Vladimir Putin Tue, 28 Nov 2017 07:23:06 +0000 ilmari schepel http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246727-bitte-sagen-sie-mir-so-etwas-nicht
Surun seinä http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245227-surun-seina <p>Vaikka nykyisen Venäjän kunnianosoitukset/kunnianpalautukset massamurhaaja Stalinille ovat yhtä hämmästyttävää kuin masentavaa tosiasiaa, niin sittenkin tapahtuu myös jotain myönteistä itänaapurimme yhä vajavaisessa menneisyydenhallinnassa..</p><p>Tänään vihitään käyttöön &quot;<em>Surun seinä</em>&quot; (Стена&nbsp;скорби), joka on osoitettu Stalinin terrorikauden uhreille (1936-1939 sekä 1948-1953). Tämä valtava, pronssinen ja kivinen muistomerkki sijaitsee Moskovan keskustassa, Saharovin prospektin ja Sadovaja-Spasskaja ulitsan kulmalla (Проспект Академика Сахарова/Садовая-Спасская улица): <a href="https://www.google.fi/maps/place/Sadovaya-Spasskaya+Ulitsa,+16,+Moskva,+Ven%C3%A4j%C3%A4,+107045/@55.7703788,37.6430087,3a,75y,243.19h,91.94t/data=!3m7!1e1!3m5!1sK7xoODy93yoHUjiONeNCWg!2e0!6s%2F%2Fgeo2.ggpht.com%2Fmaps%2Fphotothumb%2Ffd%2Fv1%3Fbpb%3DChAKDnNlYXJjaC5UQUNUSUxFEmUKNwnHFHTeZEq1RhFQFFXKNNIaDBojCxDThbhCGhoSGAoUChIJxxR03mRKtUYRfOyyCUyguxMQEAwSCg1_5D0hFU_hbxYaEgnfgcrcZEq1RhE3jvxVol3hAyoKDX_kPSEVT-FvFhoFCGoQiAM%26gl%3DFI!7i13312!8i6656!4m5!3m4!1s0x46b54a64de7414c7:0xc1ad234ca551450!8m2!3d55.7704319!4d37.6430927">TÄSSÄ</a></p><p>Tekijä on kuvanveistäjä <a href="http://www.georgy-frangulyan.ru/">Georgi Franguljan</a> ja oheisesta gazeta-linkistä koko vaikuttava teos käy hyvin ilmi (15 valokuvaa):</p><p><a href="https://www.gazeta.ru/culture/photo/stenu_skorbi_vozveli_v_tsentre_moskvy.shtml">https://www.gazeta.ru/culture/photo/stenu_skorbi_vozveli_v_tsentre_moskvy.shtml</a></p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Vaikka nykyisen Venäjän kunnianosoitukset/kunnianpalautukset massamurhaaja Stalinille ovat yhtä hämmästyttävää kuin masentavaa tosiasiaa, niin sittenkin tapahtuu myös jotain myönteistä itänaapurimme yhä vajavaisessa menneisyydenhallinnassa..

Tänään vihitään käyttöön "Surun seinä" (Стена скорби), joka on osoitettu Stalinin terrorikauden uhreille (1936-1939 sekä 1948-1953). Tämä valtava, pronssinen ja kivinen muistomerkki sijaitsee Moskovan keskustassa, Saharovin prospektin ja Sadovaja-Spasskaja ulitsan kulmalla (Проспект Академика Сахарова/Садовая-Спасская улица): TÄSSÄ

Tekijä on kuvanveistäjä Georgi Franguljan ja oheisesta gazeta-linkistä koko vaikuttava teos käy hyvin ilmi (15 valokuvaa):

https://www.gazeta.ru/culture/photo/stenu_skorbi_vozveli_v_tsentre_moskvy.shtml

 

]]>
8 http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245227-surun-seina#comments Josef Stalin Neuvostoliitto NKVD Stalinin hirmuteot Stalinin vainouhrit Mon, 30 Oct 2017 10:00:29 +0000 ilmari schepel http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245227-surun-seina
Stalin epäonnistui Suomessa surkeasti http://majuripasi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244841-stalin-epaonnistui-suomessa-surkeasti <p>Viikolla saatiin rutkasti uutta tietoa Stalinin suunnitelmista ja toimista Suomea kohtaan, kun historiantutkijat julkaisivat kirjansa Varjo Suomen yllä. Kirja taisi saada monet Suomen jatkosotaa kritisoineet itänaapurin hyödylliset idiootit hiljaiseksi, ainakin jos katsoo millä hiljaisuudella tiedot on otettu vastaan Suomessa.</p><p>Talvisodassa Stalinin haaveena oli valloittaa nopeasti koko Suomi mutta turpaan tuli. Itänaapurin ihannoijien vanhat väitteet siitä, että Stalinilla ei ollut Suomen osalta valloitushaaveita ja että luovutetut alueet olisivat riittäneet Stalinille, on todistettu vääriksi jopa Stalinin omakätisin kirjoituksin. Stalinille kävi nopeasti selväksi luovutettujenkin alueiden kohdalla, että esimerkiksi Hangon osalta piti saada lisää alueita jopa Saloa ja Tammisaarta myöten. Myös Ahvenanmaalle piti perustaa laivastotukikohta. Stalinin suunnitelmat jäivät pahasti puolitiehen, kun suomalaiset sotilasjohtajat päättivät toimia. &nbsp; &nbsp;</p><p>Liitto saksalaisten kanssa selvästikin pelasti Suomen ja jatkosota tyrmäsi viimeistään Stalinin haaveet saada Suomesta kommarivaltio, jossa neuvostojoukoilla oli suurtukikohtia ympäri Suomea ja jossa Suomi oli täynnä Neuvostoliittoa nuolevia poliitikkoja. Sorry, jatkosota-itkijät, olitte väärässä tässäkin. Kun Suomi lähti palauttamaan rajoja, Stalin joutui yllättäen turpaanottajaksi, jälleen. Suurin nöyryytys Stalinille on täytynyt olla se, että Suomi otti haltuunsa alueita Neuvostoliitosta korkojen kera. Nyt Stalin joutui joukkoineen taistelemaan omalla maaperällään alueita menettäen, ajatus, mikä edelleen on kauhistus Venäjällä. &nbsp;&nbsp;</p><p>Ilman Saksan apua, Suomi ei olisi pystynyt palauttamaan alueitaan edes vanhalle rajalle, joten jo pelkästään sinne pääsy oli Suomelle voitto. Jos saksalaiset eivät alunperin olisi myyneet Suomea Neuvostoliitolle, avusta voisi olla enemmänkin kiitollinen. Kun suomalaiset vetivät rajan uusiksi pitkälle Neuvostoliiton alueelle, kyse oli paitsi korkojen ottamisesta, ilmeisesti myös luonnollisiin rajoihin perustuvasta aluehallinnasta, jossa rajoja oli helpompi puolustaa jatkossa. Joku historiantutkija pystyy varmasti kertomaan, paljonko NL menetti sotilaita ja kalustoa yrittäessään saada edes omia alueitaan takaisin omalla maaperällään.</p><p>Suur-Suomi oli ajatuksena hörhöilyä, mutta tosiasiassa pelasti Suomen Stalinin kynsistä. Jos Stalinin olisi annettu touhuilla Suomessa siihen puuttumatta, Venäjällä todennäköisesti olisi tällä hetkellä joukkoja Suomessa vähintäänkin Etelä-Suomessa ja laivastotukikohta Ahvenanmaalla. Kun Stalin halusi eristää Suomea muista pohjoismaista jo aikanaan, hänellä oli siten intressejä Suomen alueella myös pohjoisessa. Ainoa, mitä Stalin täällä saavutti, oli poliitikkojen saaminen itänaapurin agendaa ajamaan. Saavutus, joka on edelleen hengissä ja porskuttaa kohtuullisesti. &nbsp;&nbsp;</p><p>Kannattaa miettiä, ovatko Venäjän nykytavoitteet Suomen osalta paljonkaan muuttuneet. Sotatekniikan kehittymisestä huolimatta Venäjän kriisinajan tavoitteet ovat Itämerellä, Suomenlahdella ja pohjoisessa. Valinnan edessä, ottaako Venäjä alueita Natolta vai Suomelta, se ottaa alueet helpommalta osapuolelta.</p><p>&nbsp;</p><p><a href="http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201710182200468729_u0.shtml" title="http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201710182200468729_u0.shtml">http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201710182200468729_u0.shtml</a></p><p><a href="http://m.iltalehti.fi/kotimaa/201710182200468738_u0.shtml" title="http://m.iltalehti.fi/kotimaa/201710182200468738_u0.shtml">http://m.iltalehti.fi/kotimaa/201710182200468738_u0.shtml</a></p><p>&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Viikolla saatiin rutkasti uutta tietoa Stalinin suunnitelmista ja toimista Suomea kohtaan, kun historiantutkijat julkaisivat kirjansa Varjo Suomen yllä. Kirja taisi saada monet Suomen jatkosotaa kritisoineet itänaapurin hyödylliset idiootit hiljaiseksi, ainakin jos katsoo millä hiljaisuudella tiedot on otettu vastaan Suomessa.

Talvisodassa Stalinin haaveena oli valloittaa nopeasti koko Suomi mutta turpaan tuli. Itänaapurin ihannoijien vanhat väitteet siitä, että Stalinilla ei ollut Suomen osalta valloitushaaveita ja että luovutetut alueet olisivat riittäneet Stalinille, on todistettu vääriksi jopa Stalinin omakätisin kirjoituksin. Stalinille kävi nopeasti selväksi luovutettujenkin alueiden kohdalla, että esimerkiksi Hangon osalta piti saada lisää alueita jopa Saloa ja Tammisaarta myöten. Myös Ahvenanmaalle piti perustaa laivastotukikohta. Stalinin suunnitelmat jäivät pahasti puolitiehen, kun suomalaiset sotilasjohtajat päättivät toimia.    

Liitto saksalaisten kanssa selvästikin pelasti Suomen ja jatkosota tyrmäsi viimeistään Stalinin haaveet saada Suomesta kommarivaltio, jossa neuvostojoukoilla oli suurtukikohtia ympäri Suomea ja jossa Suomi oli täynnä Neuvostoliittoa nuolevia poliitikkoja. Sorry, jatkosota-itkijät, olitte väärässä tässäkin. Kun Suomi lähti palauttamaan rajoja, Stalin joutui yllättäen turpaanottajaksi, jälleen. Suurin nöyryytys Stalinille on täytynyt olla se, että Suomi otti haltuunsa alueita Neuvostoliitosta korkojen kera. Nyt Stalin joutui joukkoineen taistelemaan omalla maaperällään alueita menettäen, ajatus, mikä edelleen on kauhistus Venäjällä.   

Ilman Saksan apua, Suomi ei olisi pystynyt palauttamaan alueitaan edes vanhalle rajalle, joten jo pelkästään sinne pääsy oli Suomelle voitto. Jos saksalaiset eivät alunperin olisi myyneet Suomea Neuvostoliitolle, avusta voisi olla enemmänkin kiitollinen. Kun suomalaiset vetivät rajan uusiksi pitkälle Neuvostoliiton alueelle, kyse oli paitsi korkojen ottamisesta, ilmeisesti myös luonnollisiin rajoihin perustuvasta aluehallinnasta, jossa rajoja oli helpompi puolustaa jatkossa. Joku historiantutkija pystyy varmasti kertomaan, paljonko NL menetti sotilaita ja kalustoa yrittäessään saada edes omia alueitaan takaisin omalla maaperällään.

Suur-Suomi oli ajatuksena hörhöilyä, mutta tosiasiassa pelasti Suomen Stalinin kynsistä. Jos Stalinin olisi annettu touhuilla Suomessa siihen puuttumatta, Venäjällä todennäköisesti olisi tällä hetkellä joukkoja Suomessa vähintäänkin Etelä-Suomessa ja laivastotukikohta Ahvenanmaalla. Kun Stalin halusi eristää Suomea muista pohjoismaista jo aikanaan, hänellä oli siten intressejä Suomen alueella myös pohjoisessa. Ainoa, mitä Stalin täällä saavutti, oli poliitikkojen saaminen itänaapurin agendaa ajamaan. Saavutus, joka on edelleen hengissä ja porskuttaa kohtuullisesti.   

Kannattaa miettiä, ovatko Venäjän nykytavoitteet Suomen osalta paljonkaan muuttuneet. Sotatekniikan kehittymisestä huolimatta Venäjän kriisinajan tavoitteet ovat Itämerellä, Suomenlahdella ja pohjoisessa. Valinnan edessä, ottaako Venäjä alueita Natolta vai Suomelta, se ottaa alueet helpommalta osapuolelta.

 

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201710182200468729_u0.shtml

http://m.iltalehti.fi/kotimaa/201710182200468738_u0.shtml

                         

]]>
36 http://majuripasi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244841-stalin-epaonnistui-suomessa-surkeasti#comments Jatkosota Neuvostoliitto Stalin Sun, 22 Oct 2017 09:38:21 +0000 pasi majuri http://majuripasi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244841-stalin-epaonnistui-suomessa-surkeasti
Tasan 78 vuotta sitten http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/243280-tasan-78-vuotta-sitten <p>Tämä jakso Euroopan yhteisestä historiasta on sen verran harvojen tiedossa ja koko tapahtumaketju sen verran törkeä, että sitä kannattaa tuoda esille, aina silloin tällöin: kaksi rosvoa ja aseveljestä (1939-1941) pitivät yhteisen voittoparaatin Puolan Brest-kaupungissa, <strong>22.9.1939</strong>:</p><p>https://<object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/K3Q29kHPA3w?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/K3Q29kHPA3w?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed></object></p><p><a href="http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/27821-brzesc-brest">Aiheeseen liittyvä blogi</a> (Ilmari 2010)</p><p><a href="http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/225702-nl-ja-natsi-saksa-aseveljetwaffenbrueder-1939-1941">Aiheeseen liittyvä blogi </a>(Ilmari 2016)</p><p><a href="http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/216658-punatahden-liitto-hakaristin-kanssa-%E2%80%93-brestin-salailtu-voitonparaati-2291939">Aiheeseen liittyvä blogi</a> (Veikko Huuska 2016)</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Tämä jakso Euroopan yhteisestä historiasta on sen verran harvojen tiedossa ja koko tapahtumaketju sen verran törkeä, että sitä kannattaa tuoda esille, aina silloin tällöin: kaksi rosvoa ja aseveljestä (1939-1941) pitivät yhteisen voittoparaatin Puolan Brest-kaupungissa, 22.9.1939:

https://www.youtube.com/watch?v=K3Q29kHPA3w

Aiheeseen liittyvä blogi (Ilmari 2010)

Aiheeseen liittyvä blogi (Ilmari 2016)

Aiheeseen liittyvä blogi (Veikko Huuska 2016)

 

]]>
61 http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/243280-tasan-78-vuotta-sitten#comments Molotov-Ribbentrop-sopimus Natsi-Saksa Neuvostoliitto Fri, 22 Sep 2017 15:25:04 +0000 ilmari schepel http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/243280-tasan-78-vuotta-sitten
Väinö Tanner: Suomella ei ole aihetta valittaa vaikka Neuvostoliitto sortuisikin http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/236292-vaino-tanner-suomella-ei-ole-aihetta-valittaa-vaikka-neuvostoliitto-sortuisikin <p><strong>Väinö Tanner puhuu:</strong></p><p><strong>&rdquo;Suomella ei ole aihetta valittaa</strong></p><p>vaikka Neuvostoliitto aatteellisine järjestelmineen sortuisikin.</p><p>Se on ollut maallemme alituisena uhkana ja tämän uhkan lakkaaminen voi tuottaa meille yksinomaan helpotusta.</p><p>Lähde; <em><strong>Jousimies,</strong> n:o 2/7.7.1941, Erään Armeijakunna rintamalehti</em></p><p>*</p><p><strong>Ministeri &nbsp;&nbsp;V ä i n ö&nbsp;&nbsp; T a n n e r&nbsp;&nbsp; selosti äskettäin radiopuheessaan uutta puolustussotaamme edeltäneitä olosuhteita sekä Suomen asemaa nykyisessä tilanteessa.</strong></p><p>Hän huomautti, että kun suurvaltain välinen sota lähes kaksi vuotta takaperin alkoi, ilmaisi Suomi vakavan halunsa elää puolueettomana rauhassa.&nbsp; Haluamaamme rauhantilaa ei meille kuitenkaan suotu.&nbsp; Neuvostoliiton taholta esitettiin maallemme lukuisia vaatimuksia, jotka syvästi loukkasivat maamme koskemattomuutta.&nbsp; joutuessani syksyllä 1939 olemaan mukana Moskovassa käydyissä neuvotteluissa voin havaita,</p><p><strong>miten kyynillisesti esiinnyttiin kaikkia meidän taholtamme esitettyjä oikeudellisia, moraalisia ym. näkökohtia kohtaan.</strong></p><p>*</p><p>Puhuja selvitteli sitten, miten Neuvostoliitto, neuvottelujen vielä ollessa avoinna, salakavalasti hyökkäsi maamme kimppuun.&nbsp; 105-päiväsen puolustussotamme vaiheita sekä raskasta pakkorauhaa.</p><p>Raskaista rauhanehdoista huolimatta olemme halunneet sen omantunnonmukaisesti täyttää.&nbsp; Koetimme myöskin vilpittömästi luoda edellytyksiä hyvien ja rauhallisten suhteiden aikaansaamiseksi.&nbsp; Pyrkimyksemme ei kuitenkaan saavuttanut minkäänlaista vastakaikua.&nbsp; Päinvastoin voitiin pian havaita,</p><p><strong>ettei rauhaa Neuvostoliiton taholla oltu tarkoitettukaan pysyväiseksi, vaan jonkinlaiseksi väliasteeksi.</strong></p><p>Suomelle esitettiin vaatimuksia toisensa jälkeen, vaatimuksia, jotka eivät laisinkaan sisältyneet rauhansopimukseen ja joista osa oli suorastaan tuhoisia.</p><p><strong>Meitä tahdottiin täten pitää alituisessa jännityksessä ja hermostuttaa kansaamme.</strong></p><p>*</p><p>Myöskin sisältäpäin yritettiin maamme väestöä kypsyttää valmiiksi ottamaan vastaan uusia vaatimuksia.&nbsp; Kiihoitustyötä ja kommunistista solutusta harjoitettiin maassamme Neuvostoliiton täällä olevien viranomaisten johdolla ja Moskovasta annettujen käskyjen mukaisesti.</p><p>Nyt kun asema on huomattavasti muuttunut, saamme kuulla ihmeellisiä julistuksia Neuvostoliiton pääkaupungista käsin.&nbsp; Meille ilmoitetaan että,</p><p><strong>vain armosta ja jalomielisyydestä oli Neuvostoliitto sallinut Suomen tähän saakka nauttia itsenäisyyttä, mutta että Suomen maa ja sen kansa nyt aiotaan täydellisesti pyyhkiä pois maan pinnalta.</strong></p><p>Sisimmät tarkoitukset tulevat täten, joskin jälestäpäin, julkisuudessa näkyviin.</p><p>*</p><p>Täytyy suuresti ihmetellä tämmöistä puhetta suurvallan taholta, joka kehuu olevansa työläisten johtama valtio.&nbsp; Onhan se tahtonut esiintyä maailman ja ennenkaikkea sen työläisjoukkojen edessä valtakuntana, jonka toimintaa ohjaavat korkeat ihanteet.&nbsp; Se on ilmoittanut kunnioittavansa pientenkin kansojen itsemääräämisoikeutta ja haluavansa suojella niitä kaikkea uhkaa vastaan.&nbsp; Se on tässä suhteessa halunnut esiintyä kansainvälisenä sanan kauneimmassa merkityksessä.&nbsp; Se on saarnannut maailmalle rauhaa ja vakuuttanut rauhanrakkauttaan myöskin kaikille naapureilleen.&nbsp; tämän valtakunnan nykyinen johtaja, &rdquo;Isä Stalin&rdquo; on ilmaissut nämä periaatteet iskusanalla: &rdquo;me emme halua kyynärääkään toisten valtakuntain maata, mutta puolustamme viimeiseen saakka jokaista tuumaa omasta maastamme&rdquo;.&nbsp; Kaikki tämä on aiheuttanut sen, että työväki kaikissa maissa myöskin on tuntenut myötätuntoa Neuvostoliittoa kohtaan ja on halunnut suojella sitä ulkopuoliselta häiritsemiseltä.</p><p>Tarkkaavaiset huomioitsijat ovat kuitenkin jo aikoja sitten tienneet, että kaikki tämä on vain kaunis naamio, jonka taakse kätkeytyy samoja imperialistisia pyrkimyksiä, joista sillä taholla muita valtakuntia syytetään.&nbsp; Neuvostoliiton viime vuosien historiaan jääkin muistoksi lukuisia valloituksia ja vapaiden&nbsp; kansojen sortoa.&nbsp; Vielä pidemmällekin on Neuvostoliitto tähdännyt.</p><p>*</p><p><strong>Se on suunnitelmallisesti valmistellut yleismaailmallista sotaa,</strong></p><p>laskelmoiden itsekkäästi, että tämmöisen sodan jälkiseurauksena voi syntyä maailmanvallankumous, joka kuuluu Neuvostoliiton lopullisiin päämääriin.</p><p>Mikä on oleva Suomen asema nykyisessä tilanteessa?</p><p>Vastauksen löytämisen ei pitäisi tuottaa minkäänlaisia vaikeuksia.</p><p><strong>Suomella ei ole aihetta valittaa, vaikka Neuvostoliitto aatteellisine järjestelmineen sortuisikin.&nbsp; Sen politiikka maatamme kohtaan on kaiken aikaa ollut petollista.&nbsp; Se on siten ollut maallemme alituisena uhkana ja tämän uhkan lakkaaminen voi tuottaa meille yksinomaan helpotusta.&nbsp; Kaikkein vähimmin on Suomen työväenluokalla aihetta esiintyä surevaisten joukossa.&nbsp; Tämä työläisvaltion nimellä kulkeva valtakunta on aiheuttanut koko maailman työväenluokalle yksinomaan menetyksiä.</strong></p><p><strong>*</strong></p><p>Kaikkialla on sen aiheuttaman hajaannuksen vuoksi saatu kärsiä pelkkää vahinkoa.&nbsp; Jos Neuvostoliitto olisi pitänyt aatteellisen järjestelmänsä omanaan ja toiminut oman maansa olojen kohentamiseksi, ei kellään olisi ollut mitään muistutettavaa.&nbsp; Mutta haluten aikaansaada maailmanvallankumouksen ja käyttäen aatteellista järjestelmänsä vientitavarana, on se harjoittanut kaikkialla maailmassa sekä julkista että salasista kiihoitustoimintaa maailmanvallankumouksen hyväksi.&nbsp; tämän kautta on se aikaansaanut suurta hajaannusta maailman työväenluokan keskuudessa.&nbsp; Työväen riveissä on syntynyt jyrkkiä keskinäisiä erimielisyyksiä ja niiden aiheuttamia taisteluja käytäessä on harjoitettu suurta voimain tuhlausta.&nbsp;</p><p>Tämä kommunistinen propaganda on ollut tähdätty varsinkin sosialidemokraattista työväenliikettä vastaan.&nbsp; Se on ollut kommunistien pahimpia silmätikkuna ja siinä on nähty voimakkain este työväenluokan valloittamisessa.&nbsp; Milloin on sosialidemokraattista työväenliikettä vastaan hyökätty suoraan edestäpäin sitä solvaten, milloin taasen koetettu sisältäpäin soluttamalla saada se hajoamistilaan.&nbsp; On ollut surullista nähdä, että työväenluokan keskuudessa on ollut henkilölitä, jotka ovat uskoneet Neuvostoliitosta tulevien oppien voivan tuoda jotakin siunausta mukanaan.&nbsp; Kaikille</p><p>olisi pitänyt olla etukäteen selvää, ettei alemmalla kehitysasteella oleva puoli-aasialainen kansa voi tarjota mitään helpoitusta korkeammalla asteella oleville kansoille.&rdquo;</p><p>*</p><p><strong>Väinö Tanner: radiopuhe</strong>,<em> heinäkuun alkupäivinä 1941.&nbsp; Ref. Jousimies, n:o 2/pvm 7.7.1941, Erään rykmentin rintamalehti.&nbsp; -&nbsp; Katso: </em><a href="https://photos.google.com/share/AF1QipOlr_VN95nku0uYQRGWWS21C6zafA4tPzrlpGwazC_bIYxt-vuebv332QyYzEni0Q?key=WjlSMDFxazlxdHdYNUVYZWUxVFhENlgydlJLSGZn">https://photos.google.com/share/AF1QipOlr_VN95nku0uYQRGWWS21C6zafA4tPzrlpGwazC_bIYxt-vuebv332QyYzEni0Q?key=WjlSMDFxazlxdHdYNUVYZWUxVFhENlgydlJLSGZn</a></p><p>*</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Väinö Tanner puhuu:

”Suomella ei ole aihetta valittaa

vaikka Neuvostoliitto aatteellisine järjestelmineen sortuisikin.

Se on ollut maallemme alituisena uhkana ja tämän uhkan lakkaaminen voi tuottaa meille yksinomaan helpotusta.

Lähde; Jousimies, n:o 2/7.7.1941, Erään Armeijakunna rintamalehti

*

Ministeri   V ä i n ö   T a n n e r   selosti äskettäin radiopuheessaan uutta puolustussotaamme edeltäneitä olosuhteita sekä Suomen asemaa nykyisessä tilanteessa.

Hän huomautti, että kun suurvaltain välinen sota lähes kaksi vuotta takaperin alkoi, ilmaisi Suomi vakavan halunsa elää puolueettomana rauhassa.  Haluamaamme rauhantilaa ei meille kuitenkaan suotu.  Neuvostoliiton taholta esitettiin maallemme lukuisia vaatimuksia, jotka syvästi loukkasivat maamme koskemattomuutta.  joutuessani syksyllä 1939 olemaan mukana Moskovassa käydyissä neuvotteluissa voin havaita,

miten kyynillisesti esiinnyttiin kaikkia meidän taholtamme esitettyjä oikeudellisia, moraalisia ym. näkökohtia kohtaan.

*

Puhuja selvitteli sitten, miten Neuvostoliitto, neuvottelujen vielä ollessa avoinna, salakavalasti hyökkäsi maamme kimppuun.  105-päiväsen puolustussotamme vaiheita sekä raskasta pakkorauhaa.

Raskaista rauhanehdoista huolimatta olemme halunneet sen omantunnonmukaisesti täyttää.  Koetimme myöskin vilpittömästi luoda edellytyksiä hyvien ja rauhallisten suhteiden aikaansaamiseksi.  Pyrkimyksemme ei kuitenkaan saavuttanut minkäänlaista vastakaikua.  Päinvastoin voitiin pian havaita,

ettei rauhaa Neuvostoliiton taholla oltu tarkoitettukaan pysyväiseksi, vaan jonkinlaiseksi väliasteeksi.

Suomelle esitettiin vaatimuksia toisensa jälkeen, vaatimuksia, jotka eivät laisinkaan sisältyneet rauhansopimukseen ja joista osa oli suorastaan tuhoisia.

Meitä tahdottiin täten pitää alituisessa jännityksessä ja hermostuttaa kansaamme.

*

Myöskin sisältäpäin yritettiin maamme väestöä kypsyttää valmiiksi ottamaan vastaan uusia vaatimuksia.  Kiihoitustyötä ja kommunistista solutusta harjoitettiin maassamme Neuvostoliiton täällä olevien viranomaisten johdolla ja Moskovasta annettujen käskyjen mukaisesti.

Nyt kun asema on huomattavasti muuttunut, saamme kuulla ihmeellisiä julistuksia Neuvostoliiton pääkaupungista käsin.  Meille ilmoitetaan että,

vain armosta ja jalomielisyydestä oli Neuvostoliitto sallinut Suomen tähän saakka nauttia itsenäisyyttä, mutta että Suomen maa ja sen kansa nyt aiotaan täydellisesti pyyhkiä pois maan pinnalta.

Sisimmät tarkoitukset tulevat täten, joskin jälestäpäin, julkisuudessa näkyviin.

*

Täytyy suuresti ihmetellä tämmöistä puhetta suurvallan taholta, joka kehuu olevansa työläisten johtama valtio.  Onhan se tahtonut esiintyä maailman ja ennenkaikkea sen työläisjoukkojen edessä valtakuntana, jonka toimintaa ohjaavat korkeat ihanteet.  Se on ilmoittanut kunnioittavansa pientenkin kansojen itsemääräämisoikeutta ja haluavansa suojella niitä kaikkea uhkaa vastaan.  Se on tässä suhteessa halunnut esiintyä kansainvälisenä sanan kauneimmassa merkityksessä.  Se on saarnannut maailmalle rauhaa ja vakuuttanut rauhanrakkauttaan myöskin kaikille naapureilleen.  tämän valtakunnan nykyinen johtaja, ”Isä Stalin” on ilmaissut nämä periaatteet iskusanalla: ”me emme halua kyynärääkään toisten valtakuntain maata, mutta puolustamme viimeiseen saakka jokaista tuumaa omasta maastamme”.  Kaikki tämä on aiheuttanut sen, että työväki kaikissa maissa myöskin on tuntenut myötätuntoa Neuvostoliittoa kohtaan ja on halunnut suojella sitä ulkopuoliselta häiritsemiseltä.

Tarkkaavaiset huomioitsijat ovat kuitenkin jo aikoja sitten tienneet, että kaikki tämä on vain kaunis naamio, jonka taakse kätkeytyy samoja imperialistisia pyrkimyksiä, joista sillä taholla muita valtakuntia syytetään.  Neuvostoliiton viime vuosien historiaan jääkin muistoksi lukuisia valloituksia ja vapaiden  kansojen sortoa.  Vielä pidemmällekin on Neuvostoliitto tähdännyt.

*

Se on suunnitelmallisesti valmistellut yleismaailmallista sotaa,

laskelmoiden itsekkäästi, että tämmöisen sodan jälkiseurauksena voi syntyä maailmanvallankumous, joka kuuluu Neuvostoliiton lopullisiin päämääriin.

Mikä on oleva Suomen asema nykyisessä tilanteessa?

Vastauksen löytämisen ei pitäisi tuottaa minkäänlaisia vaikeuksia.

Suomella ei ole aihetta valittaa, vaikka Neuvostoliitto aatteellisine järjestelmineen sortuisikin.  Sen politiikka maatamme kohtaan on kaiken aikaa ollut petollista.  Se on siten ollut maallemme alituisena uhkana ja tämän uhkan lakkaaminen voi tuottaa meille yksinomaan helpotusta.  Kaikkein vähimmin on Suomen työväenluokalla aihetta esiintyä surevaisten joukossa.  Tämä työläisvaltion nimellä kulkeva valtakunta on aiheuttanut koko maailman työväenluokalle yksinomaan menetyksiä.

*

Kaikkialla on sen aiheuttaman hajaannuksen vuoksi saatu kärsiä pelkkää vahinkoa.  Jos Neuvostoliitto olisi pitänyt aatteellisen järjestelmänsä omanaan ja toiminut oman maansa olojen kohentamiseksi, ei kellään olisi ollut mitään muistutettavaa.  Mutta haluten aikaansaada maailmanvallankumouksen ja käyttäen aatteellista järjestelmänsä vientitavarana, on se harjoittanut kaikkialla maailmassa sekä julkista että salasista kiihoitustoimintaa maailmanvallankumouksen hyväksi.  tämän kautta on se aikaansaanut suurta hajaannusta maailman työväenluokan keskuudessa.  Työväen riveissä on syntynyt jyrkkiä keskinäisiä erimielisyyksiä ja niiden aiheuttamia taisteluja käytäessä on harjoitettu suurta voimain tuhlausta. 

Tämä kommunistinen propaganda on ollut tähdätty varsinkin sosialidemokraattista työväenliikettä vastaan.  Se on ollut kommunistien pahimpia silmätikkuna ja siinä on nähty voimakkain este työväenluokan valloittamisessa.  Milloin on sosialidemokraattista työväenliikettä vastaan hyökätty suoraan edestäpäin sitä solvaten, milloin taasen koetettu sisältäpäin soluttamalla saada se hajoamistilaan.  On ollut surullista nähdä, että työväenluokan keskuudessa on ollut henkilölitä, jotka ovat uskoneet Neuvostoliitosta tulevien oppien voivan tuoda jotakin siunausta mukanaan.  Kaikille

olisi pitänyt olla etukäteen selvää, ettei alemmalla kehitysasteella oleva puoli-aasialainen kansa voi tarjota mitään helpoitusta korkeammalla asteella oleville kansoille.”

*

Väinö Tanner: radiopuhe, heinäkuun alkupäivinä 1941.  Ref. Jousimies, n:o 2/pvm 7.7.1941, Erään rykmentin rintamalehti.  -  Katso: https://photos.google.com/share/AF1QipOlr_VN95nku0uYQRGWWS21C6zafA4tPzrlpGwazC_bIYxt-vuebv332QyYzEni0Q?key=WjlSMDFxazlxdHdYNUVYZWUxVFhENlgydlJLSGZn

*

]]>
5 http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/236292-vaino-tanner-suomella-ei-ole-aihetta-valittaa-vaikka-neuvostoliitto-sortuisikin#comments Jatkosota Neuvostoliitto Suomi 100 vuotta Väinö Tanner Sat, 29 Apr 2017 09:06:00 +0000 Veikko Huuska http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/236292-vaino-tanner-suomella-ei-ole-aihetta-valittaa-vaikka-neuvostoliitto-sortuisikin
Miksi vapaussodasta vaietaan vielä 100-vuotisjuhlavuonnakin? http://petterihiienkoski.puheenvuoro.uusisuomi.fi/236168-miksi-vapaussodasta-vaietaan-viela-100-vuotisjuhlavuonnakin <p>Se, että 100-vuotisjuhlan kunniaksi on tilattu teloitusaiheinen juhlaraha kansalaissodasta, osoittaa, että historiaa käsitellään ikään kuin Neuvostoliitto olisi edelleen olemassa ja kommunismi voimissaan.</p><p>Ajatusta kaksipuoleisuudesta olisi voitu hyödyntää tuomalla edes kolikon toisella puolella esiin se itsenäisyyden kannalta oleellinen asia, että kansalaissota liittyi Suomen vapaussotaan. Vapaussota-aiheista kuvitusta ei taida kuitenkaan olla julkaistu erityisemmin toisen maailmansodan jälkeen. Vanhoista valokuvista niitäkin löytyy.</p><p>Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liiton hajoamisesta on jo yli neljännesvuosisata eivätkä kommunistit ole enää uhkaamassa yhteiskuntarauhaa. Enää ei pitäisi olla pakottavaa tarvetta vaieta historiasta eikä vääristellä sitä edes virallisesti.</p><p>Sen takia tuntuukin käsittämättömältä, että joidenkin neropattien päähän mahtuu vielä 2010-luvulla uusiokäyttää kylmän sodan ja suomettuneisuuden aikana märehdittyä punahistoriaa. Kas kun ei muotoilija ehdottanut juhlakolikkoon kapinajohtaja <strong>Otto Ville Kuusisen</strong> kuvaa, joita Työväenarkistosta myös löytyy.</p><p>Kansalaissota johtui punakapinasta, johon vallankumoushaluiset sosialistit saivat innoituksen Venäjän bolshevikeilta. Punaisten vallankaappaus onnistui Helsingissä ja Etelä-Suomessa. He saivat siinä merkittävää sotilaallista tukea venäläissotilailta.</p><p>Kumouksellisia johtanut niin sanottu kansanvaltuuskunta painatti omia rahojakin. Olisihan sellaisesta kolikosta voinut ottaa vaikka valmiin aiheen juhlarahan toiselle puolelle, jos on tarkoitus itsenäisyyden historian pimeitä asioita muistella.</p><p>Vapaussota alkoi kun laillisen hallituksen armeijan ylipäälliköksi nimitetty <strong>Carl Gustaf Mannerheim</strong> määräsi venäläissotilaat riisuttavaksi aseista. Saksassa koulutetut jääkärit saapuivat Suomen valkoisen talonpoikaisarmeijan tueksi puolustamaan laillista esivaltaa kumouksellisia punakapinallisia vastaan. Sota päättyi kun valkoiset ankarien taisteluiden jälkeen onnistuivat vapauttamaan Etelä-Suomen kaupungit punaisen terrorin vallasta.</p><p>Näistä asioista jouduttiin Suomessa toisen maailmansodan jälkeen kuitenkin vaikenemaan. Vuosikymmenten ajan on sen takia yksipuolisesti syyllistetty valkoisia siitä kurjasta kohtalosta, mikä hävinnyttä osapuolta kohtasi.</p><p>Samalla on sivuutettu se tosiasia, että punaiset harjoittivat maanpetoksellista toimintaa veljeilleissään venäläisbolsevikkien kanssa ja ryhtyivät aseelliseen väkivaltaan laillisen yhteiskuntajärjestyksen kumoamiseksi.</p><p>Sodassa tapahtuu aina hirveitä asioita puolin ja toisin. Kansalaissodassa osapuolten keskinäinen katkeruus on sitäkin syvempää, koska vastakkain on omaa väkeä. Eikä hävinneiden osa ole koskaan helppo.</p><p>Punakapinallisiin kohdistettujen rangaistustoimien takia ei kuitenkaan pitäisi hämärtää historiallista todellisuutta. Elleivät valkoiset olisi puolustaneet vapaata isänmaata ja sen laillista yhteiskuntajärjestystä ja myös voittaneet, tuskinpa edes viettäisimme itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlaa.</p><p>Kun vuoden 1918 tapahtumilla joka tapauksessa on kaksi puolta, eikö olisi korkea aika tunnustaa ne molemmat ja jatkaa yhdessä eteenpäin?</p><p><strong>Petteri Hiienkoski</strong></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Se, että 100-vuotisjuhlan kunniaksi on tilattu teloitusaiheinen juhlaraha kansalaissodasta, osoittaa, että historiaa käsitellään ikään kuin Neuvostoliitto olisi edelleen olemassa ja kommunismi voimissaan.

Ajatusta kaksipuoleisuudesta olisi voitu hyödyntää tuomalla edes kolikon toisella puolella esiin se itsenäisyyden kannalta oleellinen asia, että kansalaissota liittyi Suomen vapaussotaan. Vapaussota-aiheista kuvitusta ei taida kuitenkaan olla julkaistu erityisemmin toisen maailmansodan jälkeen. Vanhoista valokuvista niitäkin löytyy.

Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liiton hajoamisesta on jo yli neljännesvuosisata eivätkä kommunistit ole enää uhkaamassa yhteiskuntarauhaa. Enää ei pitäisi olla pakottavaa tarvetta vaieta historiasta eikä vääristellä sitä edes virallisesti.

Sen takia tuntuukin käsittämättömältä, että joidenkin neropattien päähän mahtuu vielä 2010-luvulla uusiokäyttää kylmän sodan ja suomettuneisuuden aikana märehdittyä punahistoriaa. Kas kun ei muotoilija ehdottanut juhlakolikkoon kapinajohtaja Otto Ville Kuusisen kuvaa, joita Työväenarkistosta myös löytyy.

Kansalaissota johtui punakapinasta, johon vallankumoushaluiset sosialistit saivat innoituksen Venäjän bolshevikeilta. Punaisten vallankaappaus onnistui Helsingissä ja Etelä-Suomessa. He saivat siinä merkittävää sotilaallista tukea venäläissotilailta.

Kumouksellisia johtanut niin sanottu kansanvaltuuskunta painatti omia rahojakin. Olisihan sellaisesta kolikosta voinut ottaa vaikka valmiin aiheen juhlarahan toiselle puolelle, jos on tarkoitus itsenäisyyden historian pimeitä asioita muistella.

Vapaussota alkoi kun laillisen hallituksen armeijan ylipäälliköksi nimitetty Carl Gustaf Mannerheim määräsi venäläissotilaat riisuttavaksi aseista. Saksassa koulutetut jääkärit saapuivat Suomen valkoisen talonpoikaisarmeijan tueksi puolustamaan laillista esivaltaa kumouksellisia punakapinallisia vastaan. Sota päättyi kun valkoiset ankarien taisteluiden jälkeen onnistuivat vapauttamaan Etelä-Suomen kaupungit punaisen terrorin vallasta.

Näistä asioista jouduttiin Suomessa toisen maailmansodan jälkeen kuitenkin vaikenemaan. Vuosikymmenten ajan on sen takia yksipuolisesti syyllistetty valkoisia siitä kurjasta kohtalosta, mikä hävinnyttä osapuolta kohtasi.

Samalla on sivuutettu se tosiasia, että punaiset harjoittivat maanpetoksellista toimintaa veljeilleissään venäläisbolsevikkien kanssa ja ryhtyivät aseelliseen väkivaltaan laillisen yhteiskuntajärjestyksen kumoamiseksi.

Sodassa tapahtuu aina hirveitä asioita puolin ja toisin. Kansalaissodassa osapuolten keskinäinen katkeruus on sitäkin syvempää, koska vastakkain on omaa väkeä. Eikä hävinneiden osa ole koskaan helppo.

Punakapinallisiin kohdistettujen rangaistustoimien takia ei kuitenkaan pitäisi hämärtää historiallista todellisuutta. Elleivät valkoiset olisi puolustaneet vapaata isänmaata ja sen laillista yhteiskuntajärjestystä ja myös voittaneet, tuskinpa edes viettäisimme itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlaa.

Kun vuoden 1918 tapahtumilla joka tapauksessa on kaksi puolta, eikö olisi korkea aika tunnustaa ne molemmat ja jatkaa yhdessä eteenpäin?

Petteri Hiienkoski

]]>
87 http://petterihiienkoski.puheenvuoro.uusisuomi.fi/236168-miksi-vapaussodasta-vaietaan-viela-100-vuotisjuhlavuonnakin#comments Kansalaissota Neuvostoliitto Suomi 100 vuotta Vallankaappaus Vapaussota Wed, 26 Apr 2017 05:15:45 +0000 Petteri Hiienkoski http://petterihiienkoski.puheenvuoro.uusisuomi.fi/236168-miksi-vapaussodasta-vaietaan-viela-100-vuotisjuhlavuonnakin
Miten kauan Kreml pystyy pitämään Venäjän nuorison poissa kaduilta? http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/235954-miten-kauan-kreml-pystyy-pitamaan-venajan-nuorison-poissa-kaduilta <p><strong>Kremlin Uljas Uusi Maailma &ndash; nuoret venäläiset eivät ole talutettavissa</strong></p><p><em>A Brave New World for the Kremlin</em></p><p>*</p><p><em>Noin 20-vuotiaat nuoret ovat muodostaneet suuren osan Venäjällä viime viikkoina esiintyneiden mielenilmaisujen osanottajista. Nuorison voimistunut liikehdintä tuottaa huolia Kremlille, joka yrittää kamppailla Neuvostoliiton jälkeen syntyneiden nuorisoikäluokkien sydämistä.&nbsp; Kreml toteuttaa tämän &rdquo;kuhertelun&rdquo; tuttuun tyyliin &ndash; siis aivan oman mallinsa mukaan.</em></p><p>*</p><p><strong>Sukupolvenvaihdos Venäjällä</strong></p><p>Jokainen maa kohtaa jossain vaiheessa sukupolvenvaihdoksen.</p><p>Joskus sukupolvenvaihdos tapahtuu leikkauspöydällä, useimmiten &rdquo;luonnollisen&rdquo; poistuman myötä.</p><p><strong><em>Tekninen kehitys, kulttuuri, sosiaaliset tavat ja käytännöt sekä maailmanlaajuinen kauppa</em></strong> &ndash; kaikki tämä mikä on 25 viime vuotta niin ryntäävästi ollut nähtävillä &ndash; on synnyttänyt kuilun nuoren ja vanhemman sukupolven välille, eikä sen yli näytä syntyvän siltaa.</p><p>Venäjällä tämä kuilu kommunismin aikana eläneen ja post-kommunistisella Venäjällä eläneen sukupolven välillä on ylittämätön.</p><p>Juuri nyt, vuonna 2017, peräti <em><strong>27 % Venäjän kansasta on syntynyt Neuvostoliiton murtumisen jälkeen</strong></em>.&nbsp; Ja tämä luku pingahtaa lähes 40 prosenttiin 2020-luvun jälkipuoliskolla.</p><p>Nuoriso, joka on syntynyt Venäjällä vuoden 1991 jälkeen, ei ole koskaan kuulunut <strong>sovjetisoitujen</strong> (engl. <strong><em>&rdquo;Sovietized&rdquo;; neuvostoliittolaistettujen, &rdquo;neuvostokansalaisten&rdquo;</em></strong>) joukkoon.&nbsp;</p><p>Ihmisen varttumisen ja kulttuurisen leimautumisen edellyttämä pitkä aika huomioiden, voitaisiin oikeastaan puhua ikäluokista, jotka ovat syntyneet <strong>Gorbatshovin</strong> perestroikan aikana ja jälkeen, siis vuonna 1985 tai sen jälkeen.&nbsp; Siis nyt 32 vuotiaista ja sitä nuoremmista (VH:n huomautus).</p><p>Tuo porukka alkaa olla jo puolet venäläisistä &ndash; huomioiden eritoten miesten alhaisen keskimääräisen eliniän. (<em>2014 syntyneen vauvan elinikäodote Venäjällä: 66 v. ; naisen 73&nbsp; ja miehen 59.1 vuotta. Venäjä on maailman lisatalla eliniässä 129.:lla sijalla</em>.)</p><p>Suurin osa heistä on liian nuoria muistaakseen myrskyisän ja sekasortoisen 1990-luvun melskeitä, saati sitten vanhan lahoavan neuvostojärjestelmän liturgiaa ja käytäntöä.&nbsp; Talouden kriisiä ja politiikan &rdquo;häiriötä&rdquo;.</p><p>*</p><p><strong>Putin</strong></p><p>Toisin kuin vanhemmat sukupolvet, tämä nuoriso ei muista presidentti <strong>Vladimir Putinin</strong> lupausta &rdquo;<strong><em>pelastaa Venäjä</em></strong>&rdquo; tai toimenpiteitä, joihin hän ryhtyi &rdquo;<strong><em>vakauttaakseen maan</em></strong><em> sen neuvostojärjestelmän jälkeisestä alennustilasta, jolloin kaikki &rdquo;<strong>laski kuin lehmän häntä</strong>&rdquo; </em>(tailspin).</p><p>Itseasiassa <em>he eivät ole koskaan oikeasti nähneet ja kokeneet elämää ja maailmaa &rdquo;<strong>ilman Putinia</strong>&rdquo;.</em></p><p>Putinille tämä tilanne aiheuttaa tunnistamattomia haasteita.</p><p>*</p><p><strong>Kremlistä vapaa nuoriso</strong></p><p>Pian sen jälkeen kun pitkäaikainen valtionpäämies, <strong>Putin</strong>, tuli valtaan, hänen hallintonsa tuotti sarjan aloitteita, joiden tarkoituksena oli kosiskella nuoria.&nbsp; Koottiin laajoja nuorisoryhmiä, sellaisia kuin Nashi <img alt="https://d.adroll.com/cm/n/out" height="1" src="image/png;base64,R0lGODlhAQABAIAAAAAAAP///yH5BAEAAAAALAAAAAABAAEAAAIBRAA7" width="1" /><img alt="https://d.adroll.com/cm/index/out" height="1" src="image/png;base64,R0lGODlhAQABAIAAAP///wAAACH5BAEAAAAALAAAAAABAAEAAAICRAEAOw==" width="1" /><img alt="https://d.adroll.com/cm/n/out" height="1" src="image/png;base64,R0lGODlhAQABAIAAAAAAAP///yH5BAEAAAAALAAAAAABAAEAAAIBRAA7" width="1" />&nbsp;&nbsp;<a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Na%C5%A1i"><u>https://fi.wikipedia.org/wiki/Na%C5%A1i</u></a> , lietsottiin kansallisuusmielisyyttä ja määritteli presidentin tukemisen jokaisen venäläisen kansalaisvelvollisuudeksi.</p><p>Näissä järjestöissä tehdyllä pohjatyöllä luotiin perusta Putinin hallintojärjestelmän suosiolle pariksi vuosikymmeksi.&nbsp; Mutta vuosikymmenen punnerruksesta huolimatta ryhmät menivät myttyyn.&nbsp; Nuoremmat sukupolvet eivät ottaneet niitä omikseen, kuten edeltäjänsä olivat tehneet.</p><p>Sen jälkeen kun <strong><em>nuoret olivat viettäneet omat</em></strong> <strong><em>kehitysvuotensa</em></strong> vakaassa ja monella tapaa vahvistuvassa (<em>toipuvassa, elpyvässä</em>) maassa, heiltä puuttui kokemus elämästä särkyneessä, romuttuneessa maassa (<em>broken state</em>).</p><p>Tänään, useimmat Venäjän nuorista yhä tuntee elävänsä omilla säännöillään ja vapaana.&nbsp;</p><p><em>Kremlin suureksi tyrmistykseksi.</em></p><p>*</p><p><strong>Torilla tavataan</strong></p><p>Maalis-huhtikuun taitteessa 2017 venäläiset tulivat jälleen kautta maan kaduille. <a href="http://www.kaleva.fi/mielipide/paakirjoitukset/nettisukupolvi-venajan-kaduilla/755510/"><u>http://www.kaleva.fi/mielipide/paakirjoitukset/nettisukupolvi-venajan-kaduilla/755510/</u></a></p><p>Oppositiopoliitikko <strong>Navalnyijn</strong> kutsu kävi ja kansa vastasi.&nbsp; Se protestoi tietojen mukaan yli 80:ssa kaupungissa <strong><em>hallinnon korruptiota, stagnaation kourissa kituvaa taloutta ja köyhyyden lisääntymistä</em></strong> vastaan.</p><p>Iso osa protestoijista oli parikymppisiä.&nbsp; Nuorten näkyvä osuus liikehdinnässä sai monet hallinnon jäsenet vähättelemään protesteja &rdquo;<em>teini-ikäisten kiukutteluna</em>&rdquo;.&nbsp; Mielenosoituspäivien aikana nettiin on ilmestynyt videoita ja kertomuksia, joissa opettajat ovat sättineet mielenilmaisuihin osallistuneita oppilaitaan.&nbsp; Eräänkin keski-siperialaisen Tomskin kaupungissa toimivan opettajan puhelu oppilailleen nauhoitettiin.&nbsp; Puhelussa tämä kutsui mielenosoituksiin osallistuneita oppilaitaan &rdquo;<strong><em>epäisänmaallisiksi, tietämättömiksi, liberaali-fasisteiksi ja anglosaksisiksi lepareiksi ja hännystelijöiksi</em></strong>&rdquo;.</p><p>*</p><p><strong>Tulenarka protestitynnyri</strong></p><p>Mielenosoituksiin osallistuneiden väestöllinen rakenne &ndash; siis <strong>korkea &rdquo;<em>nuorisopitoisuus</em></strong>&rdquo; &ndash; ei ole vähäisin Kremlin murheista.</p><p>Vaikka opposition raskassarjalainen <strong>Alexei Navalnyi </strong>alun perin organisoi mielenilmaisut, liikehtiminen nopeasti laajeni hänen varsinaisen tukijaryhmänsä ulkopuolelle, paljon laajemmalle pohjalle.</p><p>Venäjän perinteiset oppositioryhmittymät eivät ole vastuussa nuorison protestien organisoinnista; sen sijaan järjestelyistä vastaavat ruohonjuuritason liikkeet, jotka kutsuvat koolle ja saavat liikkeelle väkeä kaikkialla Venäjällä sosiaalisen median kautta.</p><p>Sosiaalisen median nousu nuorempien ikäluokkien keskuudessa edustaa kaksinkertaista ongelmaa Kremlille.</p><p>Ensinnäkin, kuten äskettäiset (ja sittemmin vahvasti tyrehtyneet/tyrehdytetyt) protestit osoittivat, nykyaikainen yhteydenpitoteknologia on voimakas työkalu joukkomielenosoitusten järjestäjien käsissä.&nbsp;</p><p>Toisaalta, se syrjäyttää perinteisen, valtiojohtoisen median, erityisesti television (joka on ollut Putinin &rdquo;nyrkki&rdquo;).</p><p>Kohta mielenilmausten alettua torstaina 6.4.2017 pulpahti pintaan tietoja, joiden mukaan Venäjän hallitus harkitsee omistamiensa televisiokanavien uutisten poistoa, koska yhä harvemmat ja harvemmat nuoret enää virittäytyvät kuulemaan Kremlin viestiä.</p><p>Riippumattoman mielipidetiedustelulaitos <strong>Levada </strong>on tutkimuksessaan todennut, että <strong><em>alle puolet Venäjän 18 &ndash; 25 &ndash;vuotiaista luottaa valtio-vetoiseen televisioon</em></strong>, mikä on perin vähän, etenkin kun sitä verrataan siihen, että <strong><em>yli 55-vuotiaista venäläisistä luottamuksensa on säilyttänyt yli 73 %.</em></strong></p><p>*</p><p><strong>Verkko kiristyy Venäjällä</strong></p><p><strong>Niinpä Kreml on jo käynnistänyt toimenpiteet</strong> sosiaalisen median murentamiseksi sen jälkeen, kun hallitus hyväksyi sarjan julmia, drakonisia lakeja viime vuonna.&nbsp; Ne käsittivät kaikki toimenpiteet, joilla kaikki Venäjällä toimivat online &ndash;ryhmät pakotetaan palauttamaan serverinsä Venäjän territorion kamaralle.</p><p>Eräät sosiaalisen median alustat, kuten <strong>Twitter ja Facebook</strong> ovat kieltäytyneet noudattamasta uutta lakia.&nbsp; Mutta muut ovat alkaneet mukautua ja suostua.&nbsp; Pari päivää 2.4. protestien jälkeen suosittu blogipalsta <strong>Livejournal </strong>julkaisi uuden käyttäjäsopimuksen, joka sallii Venäjän turvallisuuspalveluille pääsyn käyttäjien käyttäjätietojärjestelmiin.</p><p>Raportit ovat myös kertoneet, että hallitus on alkanut sensuroida sekä <strong>Youtube</strong>n että Venäjän sosiaalisen median &rdquo;lippulaivan&rdquo; <strong>VKontakte</strong>&acute;n kautta lähetettyjä viestejä. &nbsp;Venäjän lainsäädäntöelimessä on jopa esitetty aikomus, jonka mukaan kaikki nuoret bannataan Venäjän sosiaalisesta mediasta ulos.&nbsp; Vaihtoehtona, ja realistisempana mallina, &rdquo;sopuratkaisuna&rdquo;, Kreml on nyttemmin ilmoittanut, että se julkaisee ohjelman &rdquo;<strong><em>Moraalinen ja Isänmaallinen kasvatus</em></strong>&rdquo;, joka suunnataan nuorille online-käyttäjille.</p><p>*</p><p><strong>Miten pitkä käsi Kremlillä?</strong></p><p>Kaiken kaikkiaan on epäselvää, miten paljon Kreml voi toivoa pystyvänsä vaikuttamaan sukupolveen, joka on niin vahvasti sisäistänyt oikeutensa viestitellä Kremlin kontrollin ulkopuolella.</p><p>Presidentti Putinin hallinto onnistui aluksi yhdistämään Venäjän kansan suunnitelmansa taakse, jolla se pyrki <strong>lopettamaan kaaoksen</strong>, jonka syövereihin Venäjä oli joutunut 1990-luvulla.&nbsp; Lisäksi se onnistui vielä myöhemmin pitämään kansan koossa lupaamalla <strong>palauttaa Venäjälle sen entinen kansainvälinen vaikutusvalta.</strong></p><p>Nuoremmat sukupolvet ovat odottaneet vahvaa ja vakaata valtiota, eivätkä ne muusta mitään tiedäkään.&nbsp; Mutta nyt, tämänhetkinen taloudellinen seisahtuneisuus, yhdessä jatkuvien hallitustason taloudellisten korruptioskandaalien kanssa, <strong><em>on kylvämässä tyytymättömyyden siemeniä</em></strong> kansakunnan nuorten sydämiin &ndash; samalla kun helpotusta tuntuu suovan vain internet ja sen tarjoama yhteisyys.</p><p>Sen sijaan, että <strong>pyrkisi käsittelemään näitä huolenaiheita</strong>, . jotka ovat sen todellisia haasteita ja kasvavat vuosi vuodelta yhä suuremmiksi - , <strong><em>Kreml tahtoo löytää tie suunnalta, joka palauttaa Venäjän Jälki-Neuvostoliittolaiseen olotilaan.</em></strong></p><p>*</p><p><em>Lähde: Stratfor-laitos, ja muita artikkeleita Venäjältä.</em></p><p>*</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Kremlin Uljas Uusi Maailma – nuoret venäläiset eivät ole talutettavissa

A Brave New World for the Kremlin

*

Noin 20-vuotiaat nuoret ovat muodostaneet suuren osan Venäjällä viime viikkoina esiintyneiden mielenilmaisujen osanottajista. Nuorison voimistunut liikehdintä tuottaa huolia Kremlille, joka yrittää kamppailla Neuvostoliiton jälkeen syntyneiden nuorisoikäluokkien sydämistä.  Kreml toteuttaa tämän ”kuhertelun” tuttuun tyyliin – siis aivan oman mallinsa mukaan.

*

Sukupolvenvaihdos Venäjällä

Jokainen maa kohtaa jossain vaiheessa sukupolvenvaihdoksen.

Joskus sukupolvenvaihdos tapahtuu leikkauspöydällä, useimmiten ”luonnollisen” poistuman myötä.

Tekninen kehitys, kulttuuri, sosiaaliset tavat ja käytännöt sekä maailmanlaajuinen kauppa – kaikki tämä mikä on 25 viime vuotta niin ryntäävästi ollut nähtävillä – on synnyttänyt kuilun nuoren ja vanhemman sukupolven välille, eikä sen yli näytä syntyvän siltaa.

Venäjällä tämä kuilu kommunismin aikana eläneen ja post-kommunistisella Venäjällä eläneen sukupolven välillä on ylittämätön.

Juuri nyt, vuonna 2017, peräti 27 % Venäjän kansasta on syntynyt Neuvostoliiton murtumisen jälkeen.  Ja tämä luku pingahtaa lähes 40 prosenttiin 2020-luvun jälkipuoliskolla.

Nuoriso, joka on syntynyt Venäjällä vuoden 1991 jälkeen, ei ole koskaan kuulunut sovjetisoitujen (engl. ”Sovietized”; neuvostoliittolaistettujen, ”neuvostokansalaisten”) joukkoon. 

Ihmisen varttumisen ja kulttuurisen leimautumisen edellyttämä pitkä aika huomioiden, voitaisiin oikeastaan puhua ikäluokista, jotka ovat syntyneet Gorbatshovin perestroikan aikana ja jälkeen, siis vuonna 1985 tai sen jälkeen.  Siis nyt 32 vuotiaista ja sitä nuoremmista (VH:n huomautus).

Tuo porukka alkaa olla jo puolet venäläisistä – huomioiden eritoten miesten alhaisen keskimääräisen eliniän. (2014 syntyneen vauvan elinikäodote Venäjällä: 66 v. ; naisen 73  ja miehen 59.1 vuotta. Venäjä on maailman lisatalla eliniässä 129.:lla sijalla.)

Suurin osa heistä on liian nuoria muistaakseen myrskyisän ja sekasortoisen 1990-luvun melskeitä, saati sitten vanhan lahoavan neuvostojärjestelmän liturgiaa ja käytäntöä.  Talouden kriisiä ja politiikan ”häiriötä”.

*

Putin

Toisin kuin vanhemmat sukupolvet, tämä nuoriso ei muista presidentti Vladimir Putinin lupausta ”pelastaa Venäjä” tai toimenpiteitä, joihin hän ryhtyi ”vakauttaakseen maan sen neuvostojärjestelmän jälkeisestä alennustilasta, jolloin kaikki ”laski kuin lehmän häntä(tailspin).

Itseasiassa he eivät ole koskaan oikeasti nähneet ja kokeneet elämää ja maailmaa ”ilman Putinia”.

Putinille tämä tilanne aiheuttaa tunnistamattomia haasteita.

*

Kremlistä vapaa nuoriso

Pian sen jälkeen kun pitkäaikainen valtionpäämies, Putin, tuli valtaan, hänen hallintonsa tuotti sarjan aloitteita, joiden tarkoituksena oli kosiskella nuoria.  Koottiin laajoja nuorisoryhmiä, sellaisia kuin Nashi https://d.adroll.com/cm/n/outhttps://d.adroll.com/cm/index/outhttps://d.adroll.com/cm/n/out  https://fi.wikipedia.org/wiki/Na%C5%A1i , lietsottiin kansallisuusmielisyyttä ja määritteli presidentin tukemisen jokaisen venäläisen kansalaisvelvollisuudeksi.

Näissä järjestöissä tehdyllä pohjatyöllä luotiin perusta Putinin hallintojärjestelmän suosiolle pariksi vuosikymmeksi.  Mutta vuosikymmenen punnerruksesta huolimatta ryhmät menivät myttyyn.  Nuoremmat sukupolvet eivät ottaneet niitä omikseen, kuten edeltäjänsä olivat tehneet.

Sen jälkeen kun nuoret olivat viettäneet omat kehitysvuotensa vakaassa ja monella tapaa vahvistuvassa (toipuvassa, elpyvässä) maassa, heiltä puuttui kokemus elämästä särkyneessä, romuttuneessa maassa (broken state).

Tänään, useimmat Venäjän nuorista yhä tuntee elävänsä omilla säännöillään ja vapaana. 

Kremlin suureksi tyrmistykseksi.

*

Torilla tavataan

Maalis-huhtikuun taitteessa 2017 venäläiset tulivat jälleen kautta maan kaduille. http://www.kaleva.fi/mielipide/paakirjoitukset/nettisukupolvi-venajan-kaduilla/755510/

Oppositiopoliitikko Navalnyijn kutsu kävi ja kansa vastasi.  Se protestoi tietojen mukaan yli 80:ssa kaupungissa hallinnon korruptiota, stagnaation kourissa kituvaa taloutta ja köyhyyden lisääntymistä vastaan.

Iso osa protestoijista oli parikymppisiä.  Nuorten näkyvä osuus liikehdinnässä sai monet hallinnon jäsenet vähättelemään protesteja ”teini-ikäisten kiukutteluna”.  Mielenosoituspäivien aikana nettiin on ilmestynyt videoita ja kertomuksia, joissa opettajat ovat sättineet mielenilmaisuihin osallistuneita oppilaitaan.  Eräänkin keski-siperialaisen Tomskin kaupungissa toimivan opettajan puhelu oppilailleen nauhoitettiin.  Puhelussa tämä kutsui mielenosoituksiin osallistuneita oppilaitaan ”epäisänmaallisiksi, tietämättömiksi, liberaali-fasisteiksi ja anglosaksisiksi lepareiksi ja hännystelijöiksi”.

*

Tulenarka protestitynnyri

Mielenosoituksiin osallistuneiden väestöllinen rakenne – siis korkea ”nuorisopitoisuus” – ei ole vähäisin Kremlin murheista.

Vaikka opposition raskassarjalainen Alexei Navalnyi alun perin organisoi mielenilmaisut, liikehtiminen nopeasti laajeni hänen varsinaisen tukijaryhmänsä ulkopuolelle, paljon laajemmalle pohjalle.

Venäjän perinteiset oppositioryhmittymät eivät ole vastuussa nuorison protestien organisoinnista; sen sijaan järjestelyistä vastaavat ruohonjuuritason liikkeet, jotka kutsuvat koolle ja saavat liikkeelle väkeä kaikkialla Venäjällä sosiaalisen median kautta.

Sosiaalisen median nousu nuorempien ikäluokkien keskuudessa edustaa kaksinkertaista ongelmaa Kremlille.

Ensinnäkin, kuten äskettäiset (ja sittemmin vahvasti tyrehtyneet/tyrehdytetyt) protestit osoittivat, nykyaikainen yhteydenpitoteknologia on voimakas työkalu joukkomielenosoitusten järjestäjien käsissä. 

Toisaalta, se syrjäyttää perinteisen, valtiojohtoisen median, erityisesti television (joka on ollut Putinin ”nyrkki”).

Kohta mielenilmausten alettua torstaina 6.4.2017 pulpahti pintaan tietoja, joiden mukaan Venäjän hallitus harkitsee omistamiensa televisiokanavien uutisten poistoa, koska yhä harvemmat ja harvemmat nuoret enää virittäytyvät kuulemaan Kremlin viestiä.

Riippumattoman mielipidetiedustelulaitos Levada on tutkimuksessaan todennut, että alle puolet Venäjän 18 – 25 –vuotiaista luottaa valtio-vetoiseen televisioon, mikä on perin vähän, etenkin kun sitä verrataan siihen, että yli 55-vuotiaista venäläisistä luottamuksensa on säilyttänyt yli 73 %.

*

Verkko kiristyy Venäjällä

Niinpä Kreml on jo käynnistänyt toimenpiteet sosiaalisen median murentamiseksi sen jälkeen, kun hallitus hyväksyi sarjan julmia, drakonisia lakeja viime vuonna.  Ne käsittivät kaikki toimenpiteet, joilla kaikki Venäjällä toimivat online –ryhmät pakotetaan palauttamaan serverinsä Venäjän territorion kamaralle.

Eräät sosiaalisen median alustat, kuten Twitter ja Facebook ovat kieltäytyneet noudattamasta uutta lakia.  Mutta muut ovat alkaneet mukautua ja suostua.  Pari päivää 2.4. protestien jälkeen suosittu blogipalsta Livejournal julkaisi uuden käyttäjäsopimuksen, joka sallii Venäjän turvallisuuspalveluille pääsyn käyttäjien käyttäjätietojärjestelmiin.

Raportit ovat myös kertoneet, että hallitus on alkanut sensuroida sekä Youtuben että Venäjän sosiaalisen median ”lippulaivan” VKontakte´n kautta lähetettyjä viestejä.  Venäjän lainsäädäntöelimessä on jopa esitetty aikomus, jonka mukaan kaikki nuoret bannataan Venäjän sosiaalisesta mediasta ulos.  Vaihtoehtona, ja realistisempana mallina, ”sopuratkaisuna”, Kreml on nyttemmin ilmoittanut, että se julkaisee ohjelman ”Moraalinen ja Isänmaallinen kasvatus”, joka suunnataan nuorille online-käyttäjille.

*

Miten pitkä käsi Kremlillä?

Kaiken kaikkiaan on epäselvää, miten paljon Kreml voi toivoa pystyvänsä vaikuttamaan sukupolveen, joka on niin vahvasti sisäistänyt oikeutensa viestitellä Kremlin kontrollin ulkopuolella.

Presidentti Putinin hallinto onnistui aluksi yhdistämään Venäjän kansan suunnitelmansa taakse, jolla se pyrki lopettamaan kaaoksen, jonka syövereihin Venäjä oli joutunut 1990-luvulla.  Lisäksi se onnistui vielä myöhemmin pitämään kansan koossa lupaamalla palauttaa Venäjälle sen entinen kansainvälinen vaikutusvalta.

Nuoremmat sukupolvet ovat odottaneet vahvaa ja vakaata valtiota, eivätkä ne muusta mitään tiedäkään.  Mutta nyt, tämänhetkinen taloudellinen seisahtuneisuus, yhdessä jatkuvien hallitustason taloudellisten korruptioskandaalien kanssa, on kylvämässä tyytymättömyyden siemeniä kansakunnan nuorten sydämiin – samalla kun helpotusta tuntuu suovan vain internet ja sen tarjoama yhteisyys.

Sen sijaan, että pyrkisi käsittelemään näitä huolenaiheita, . jotka ovat sen todellisia haasteita ja kasvavat vuosi vuodelta yhä suuremmiksi - , Kreml tahtoo löytää tie suunnalta, joka palauttaa Venäjän Jälki-Neuvostoliittolaiseen olotilaan.

*

Lähde: Stratfor-laitos, ja muita artikkeleita Venäjältä.

*

]]>
14 http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/235954-miten-kauan-kreml-pystyy-pitamaan-venajan-nuorison-poissa-kaduilta#comments Aleksei Navalnyi Neuvostoliitto Venäjä Venäjän media Vladimir Putin Fri, 21 Apr 2017 13:15:37 +0000 Veikko Huuska http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/235954-miten-kauan-kreml-pystyy-pitamaan-venajan-nuorison-poissa-kaduilta