Milko Aikio Oikeuden puolesta, vääryyttä vastaan

Tätä et tiennyt irtisanomislaista - Sipilällä salainen ase duunaria vastaan

Koeaika, palkaton työkokeilu, työharjoittelu - ja nyt: irtisanomislaki. Luulisi, että surkeiden työntekijöiden seulomiseen olisi jo keinoja.

Työllistämistä on helpotettu myös palkkatuella, jossa valtio maksaa osan palkkakustannuksista. Jäljelle jäävä osa on sekin joillekin yrittäjille liikaa. Ainoa hyvä työntekijä on ilmainen työntekijä. Aktiivimalli ja muut kepit pitävät huolen siitä, että työttömiä riittää yrittäjien hyväksikäytettäväksi. Muuten leipä viedään suusta.

Ekonomit ovat olleet epäileväisiä sen suhteen, nostaako kokoomuspiireissä "pienyrittäjien työllistämiskynnyksen alentamisesitykseksi" nimetty irtisanomislaki työllisyyttä. Tuottavuutta sen kyllä uskotaan kasvattavan.

Tätä en minäkään epäile. Syy on irtisanomislain vähemmän huomiota saaneessa kohdassa, jossa lain todellinen tarkoitus käy ilmi. Pärstäkertoimen, kömpelyyden tai huonon terveyden takia irtisanotulle tulee vielä 2- 3 kuukauden karenssi työttömyysturvasta.

Kun moni pienipalkkainen duunari (kiitos kikylle!) elää kädestä suuhun, kahden tai kolmen kuukauden rahattomuus ei ole pikkujuttu. Siltä ajalta voi saada toimeentulotukea, mutta se kattaa vuokrakulut vain tiettyyn normiin asti, eikä noin 480 euron suuruisella perusosalla välttämättä kata arjen kuluja.

Karenssipykälän takia irtisanottu voikin joutua velkakierteeseen tai menettää luottotietonsa. Luottotietojen menetyksen jälkeen töitä on turha etsiä, edes kaupan kassalta. Jäljelle jää elämä palkattomien aktivointitöiden tekijänä. Eihän sohvalla makoilusta kuulu kenellekään maksaa! Palkattoman ja pienipalkkaisen työn lisääminen ja rikkaiden verotuksen keventäminen toki onkin hallituksen ääneen lausuttu tavoite.

Karenssin aiheuttamat talousvaikeudet ovat duunarin takaraivossa kuumottava uhka, jota yrittäjät voivat käyttää pelon ilmapiirin luomiseen työpaikoilla. Jos et tee niin kuin sanon, sinut irtisanotaan! Omakehun ja palkansaajien halveksumisen kyllästämissä yrittäjäpiireissä tähän tilaisuuteen moni varmasti myös tarttuu. Pelolla johtamisesta on esimerkkejä jopa suuryritysten johdosta. Jorma Ollilalle kelpasivat aikanaan vain "hyvät uutiset", ja Stephen Elop nähtiin kyyneleet silmissä Ollilan läksytyksen jälkeen.

Irtisanomislain perusteet ovat heikot. Rekrytointi on jo nyt melko riskitöntä työkokeilulain (tsemppiä työttömille!) ja pitkän koeajan takia. Myös henkilöperusteinen irtisanominen onnistuu, jos tarvetta on.

Suomen Yrittäjien kynästä lähtöisin olevan irtisanomislain todellinen tarkoitus onkin lisätä pelon kautta yrittäjäherrojen valtaa työpaikoilla. Hallituksen ulkoparlamentaariset kumppanit, Elinkeinoelämän Keskusliitto ja Suomen Yrittäjät ovat sillä linjalla, että keppi, rangaistukset ja pelottelu on paras keino pitää talouden pyörät pyörimässä. Täytyyhän ahneet köyhät, laiskat työttömät ja huonosti työnsä tekevät duunarit pitää kurissa, että kunnolliset yrittäjät, rikkaat ja hyväosaiset voivat ajella rauhassa sähkömersuillaan.

Turvassa eivät ole nekään, jotka eivät työskentele pienyrityksissä, sillä Elinkeinoelämän tutkimuslaitos on jo väläyttänyt irtisanomislain ulottamista koskemaan kaikkia yrityksiä. Tämä sopii miljonäärin johtaman oikeistohallituksen agendaan, jossa koulutus, tiede, työehtosopimukset, verotus, sosiaaliturva, yksityisyyden suoja ja ympäristölainsäädäntö ovat "turhaa sääntelyä" hyvän bisneksen tiellä. Yhteiskunnan pitäisi olla yhtä suurta markkinaa, jossa vahvat vievät ja heikot tyytyvät siihen, mitä annetaan - jos annetaan.

Erään tosi-tv:stä tutuksi tulleen presidentin sanoin kansallisomaisuutta yksityistävä ja hyvinvointivaltiota purkava hallitus siis lähettää terveisensä meille työtä tekeville kansalaisille: you're fired.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän JuhaKinnunen kuva
Juha Kinnunen

Peukku työntekijästä johtuvasta syystä seuranneen irtisanomisen karenssin nostamisesta esiin. Eli karenssin uhalla on otettava vastaan se työ, mikä käsketään. Jos ja monesti kun tuollainen työ ei ole se, mihin osaaminen ja kokemus riittävät, on keskimääräistä todennäköisempää saada potkut. Ja karenssi. Keppikin voi jonkun verran olla näissä työllistymisasioissa, mutta joku raja näihinkin.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Hallitukselta esimerkillinen teko tuhota työmarkkinat.

Mikä kitinä olisikaan menossa,jos samallaiset keinot olisi käytetty yrittäjiä kohtaan.

Käyttäjän MikkoRaatikainen1 kuva
Mikko Raatikainen

Yritykset olisi uhanneet lähteä ulkomaille ja hallitus olisi perunut hankkeen.

Kukaan ei olisi syyttänyt "ulkoparlamentaarisesta" vaikuttamisesta.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Ei tietenkään olisi.

Toivottavasti tarpeeksi monelle selviää tämän kohun myötä mikä valta-asetelma meille koitetaan syöttää.

Käyttäjän deneidez kuva
Petri Pakarinen

Asia, johon en vieläkään olen saanut vastausta on se, että mikä kohta lakimuutoksessa sallii pärstäkertoimen perusteella irtisanomisen?

Käyttäjän milkoaikio kuva
Milko Aikio

Näin suorasti asiaa ei Suomen Yrittäjien kynäilemässä lakitekstissä sanota, mutta siihen se käytännössä saattaa johtaa.

Käyttäjän deneidez kuva
Petri Pakarinen

Mikä kohta lakiesityksessä voi käytännössä johtaa siihen?

Toimituksen poiminnat