Milko Aikio Oikeuden puolesta, vääryyttä vastaan

Onko siitä tullut vanhentunut ajatus, että työstä pitää maksaa palkkaa?

Eräässä työtä ja työttömyyttä käsittelevässä Facebook-ryhmässä kommentoitiin osuvasti, että nykyään on "hihhulointia ja sosialismia" tai vähintäänkin "vihervasemmistolaista" vaatia työstä palkkaa. Eletään todellakin sellaisessa väärinkäsityksessä, että sosiaaliturva olisi palkkaa. Eihän se ole, mutta nykyään on menty siihen, että oikea työtön käy TÖISSÄ!

Ihmisten moraaliset tuntemukset heräävät helposti, kun puhutaan työttömyydestä ja sen syistä. Paheksunnan, närkästyksen tai kateuden sumentaessa järjen massat on helppo saada "uudistuksien" taakse, joilla "aktivoidaan" laiskoja työttömiä.

Oikeastihan aktivointi on kaunis nimitys sille, että työnantaja sanelee palkkatason ja jopa työn, jota ihminen tekee. Palkkataso on sosiaaliturvan laiha leipä, ja mikäli työ"tilaisuudesta" kieltäytyy, sekin vähä viedään. Tuntuu uskomattomalta, että joillekin pitää todella vääntää rautalangasta, miksi ei ole hyvä asia, että ihminen voidaan laillisesti pakottaa työhön, jota ei voi valita - hinnalla, josta ei voi neuvotella.

Yksi tapa, jolla aktivointipolitiikkaa toteutetaan, on niin sanottu työkokeilu. Siksi olen tehnyt kansalaisaloitteen, joka vaatii työkokeilun enimmäiskeston rajoittamista kokeilemiselle tarkoituksenmukaiseen kahdeksaan (8) viikkoon. Nyt palkaton "kokeilu" voi jatkua jopa 6 - 12 kuukautta.

Tämänhetkinen käytäntö on johtanut siihen, että aktivoiva ja osallistava palkaton kokeilutyö syö palkallisia työpaikkoja, ja muuntaa kiihtyvää tahtia duunareita palkatonta velvoitetyötä tekeviksi työttömiksi. Seura-lehden selvitys paljasti, että jo puoli miljoonaa suomalaista tekee tällaista velvoitetyötä sosiaaliturvan vastineeksi.

Työkokeilun käyttö laissa kielletyn palkallisen työvoiman korvaamiseen on valvonnan puutteen takia levinnyt kuin kulkutauti. Siksi uskon, että vain työkokeilun kestoa rajoittamalla voidaan tehokkaasti puuttua työttömien hyväksikäyttöön palkattomina työläisinä. Kahdessa kuukaudessa työkokeilijan tuottavuus ei vielä nouse vakituisen ja palkatun työvoiman tasolle, mikä vähentää houkutusta muuntaa palkallista työtä palkattomaksi kokeilutyöksi.

Kokeilijoitahan riittää näinä aikoina, joina työttömiä patistetaan aktiivisiksi usealla eri kepillä samaan aikaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

17Suosittele

17 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (22 kommenttia)

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Koska ei voida tehdä ulkoista devalvaatiota yritetään tehdä sisäistä mutta pää tulee vetävän käteen, ei kansantalous voi pitemmän päälle kestää että valtio maksaa palkat, ei kestänyt Neuvostoliitossakaan.

Käyttäjän jj2311 kuva
Jyrki Immonen

”Ulkoinen” devalvaatio meidät pelastaisi? Ei pelasta koska meillä ei ole enää tuotetta mitä myydä halvemmalla. Paperia ja selluloosaa osaa muutkin jo tehdä... Ja Sisäinen devalvaatio eli kiky olikin tosi tehokas, vietiin naisvaltaisilta julkistyöntekijöiltä kesälomarahat ja työaikaa pidennettiin muutamalla minuutilla. Siitäpä lähtee Suomi nousuun.

Käyttäjän NiemiMatti kuva
Matti Niemi

Lisäksi pitäisi olla niin että työkokeilu olisi pikemmin harjoittelua yhdessä pätevän kanssa. Eli kokeilijaa ei saisi laittaa itsenäisiin hommiin.

Käyttäjän sepposimonen2 kuva
Seppo Simonen

Mitä sitä vinkuu jostakin työkokeluajan palkasta. Nuori kielitaitoinen nainen tai mies nousee Seutulasta siiville ja lentää vaikka maapallon ääriin suotuisimpia työmarkkinoita kuulostelemaan.

Meidän pohjoismaisessa Sosialidemokraattinen hyvinvointivaltio kuitenkin turvaa työkokeiluajan toimeentulotuella jotta voi bissellä käydä edelleen.

Tiina Teittinen

Rakentavan keskustelun sijaan voi aina heittää näitä ”yhteiskunnan tuella bisselle”-kommentteja. Toki tällaiset ulostulot kertovat eniten lausujastaan.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Juuri näin!
Hyvä kirjoitus ja hyviä kommentteja, paitsi yhdeltä, joka ei ymmärrä koko asiaa/lukemaansa.

Henry

Käyttäjän AlekAlekseevits kuva
Ari Vehkanen

Mistä näitä Sepon bisse komentoijia riittää tässä maassa koska toiset ei juo edes alkoholia koskaan!
Sitten ihmetellään miksi kukaan ei halua samaan työpaikkaan tämmöisten kanssa siis koskaan samoihin töihin tai etsivät koko ajan toista työpaikkaa jotta ei tarvia kuulla näitä bisse komentoijia :-(

Työstä pitää maksaa palkkaa kuten blogissa sanotaan ja ei työmarkkinatuki + 9€pv kulukorvaus ole palkka koska ei siintä kerry edes eläkettä eikä lomia. Ja maksimi 2kk on tässä laitettu joka ei tietenkään voi koskea kaikkia koska kuten itse 56v pitkäntyöuran jälkeen pitää maksaa palkkaa aina mutta jokainen henkilö on yksittäis tapaus aina.

Käyttäjän burwin kuva
Otto Rissanen

Näitä kommentoijia riittää muuten siellä viranomaispuolellakin. Heidän puheidensa perusteella maailmassa on kaksi olemisen tapaa, hyveellinen ja kaikin puolin terveellinen työnteko ja sitten se totaalisen rappiollinen ja epäterve työttömyys, eli kuuluisa makoilu kotisohvalla kaljaa juoden. Muita vaihtoehtoja ei ole ja jos olet työtön, haluat vain juoda kaljaa kotisohvalla, kerroitpa asian olevan miten tahansa.

Ja sitten kun ongelma on, on ratkaisukin, eli nämä aktivointitoimenpiteet. Tai sanotaan, että ratkaisu on ja siihen pitäisi vielä keksiä ongelma. Ei toki aina, sillä onhan ihmisillä ongelmiakin ja osin näillä toimenpiteistä saattaa olla hyötyäkin, mutta ilmeisesti tasa-arvon nimissä kaikilla pitää olla samat ongelmatkin.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo Vastaus kommenttiin #11

Ovatpa jotkut yhteiskunnan "tukipilarit" jopa puhuneet "oleiluyhteiskunnasta".

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

@4. Sinä olet aina kaikkea vastaan ja fanitat täysillä hallituksen puolesta. Toiset näkevät niissä esityksissä olevan pahasti vialla ja valmistelutkin oli huonosti toteutettu ja niiden lisäksi ovat perustuslain vastaisiakin.

Onneksi tämä hallitustaival loppuu pian ja toivottavasti uusi hallitus sitten peruu puolentoista vuoden aikana kiirehtien tehdyt hutiloinnit ja lähdetään siitä liikkeelle huolellisesti valmistellen niin, että lain pykälät tulee järjestetyksi kohdilleen ja loukkaamatta ja että lain pykälät ovat etukäteen jo selvillä.

Nyt ei ole ollut jo pitkään aikaan ja kukaan ei vieläkään tiedä kunnolla, kun puutteellisia lain sisältöjä ei ole perattu perusteellisesti. Ei Sote-Maku tai muita asioita voida keskustella, kun lain sisältöjä ei tiedetä yhtään mitään kunnolla.

Sinun kalja-kommenttisi johtaa tähän, mikä oli julkaistu jo vuonna 2016 selityksiin Iso-Britannian Universal Creditin ongelmiin:

https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/1315...

"Äänestäjien mytologioissa puolue oli ennen samaistettu lippalakkiseen työläiseen: nyt sitä edusti kuva lihavahkosta laiskurista, joka löhösi sohvalla oluttuoppi kädessä päiväsajan televisiota töllöttäen."

YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 81, 2016.

Jos media viitsisi vähän katsella brittien lehtimedian julkaisemia artikkeleita siitä yleisturvasta ja mitä siitä on seurannut ongelmia ja julkaisisi oikeita tietoja.

Tässä on yksi esimerkin uutinen huonosti toimivasta brittien järjestelmästä:
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005617868....

Mutta sitä ei ole purettu kunnolla esille. Tietojärjestelmät kun takkuilevat siellä koko ajan ja meillä niin tuttu Apotti rakennetaan kuin Iisakin kirkkoa ja tuhlaten paljon rahaa eikä mikään ole vieläkään valmista. Sote-Maku-projektissa kun tietojärjestelmät ovat yhä edelleen auki eikä mikään ole lainkaan valmista.

Kiinteistöverotuksen kiista kun käy koko ajan, mutta faktaa tästä on saatu juuri sieltä brittien saareilta:

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001489659....

"Kun kuntien kustannukset nousevat nyt inflaatiota ripeämmin ja valtionavut vain inflaation verran, niin ainoaksi rahoitusmahdollisuudeksi jää kunnallisverojen nostot. Britannian kunnallisvero kerätään kiinteistöveron muodossa.

Vuodesta 1997 alkaen kunnallisvero on noussut 84 prosenttia. Keskimääräinen brittitalous maksaa sitä ensi vuonna lähes 2 000 euroa."

Käyttäjän PekkaMansala kuva
Pekka Mansala

"...toivottavasti uusi hallitus sitten peruu puolentoista...".
Mahtaako perua, jos kuitenkin samat poliittiset virkamiehet jatkavat samaa sekoilua. Eikä noissa puolueissakaan niin suurta eroa ole.
Edustajien määrän puolittaminen saattaisi auttaa.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi Vastaus kommenttiin #19

@19. Totta. Jos oikeasti haluaisimme eduskunnan tulevan rehelliseksi, sinne valitaan ulkopuoliset puolueet purkamaan hyväveljet ja korruptiot pois ja tilalle perustuslakivaliokunta ja poliisille tehokas korruptio-yksikkö julkisissa sektoreissa puhdistamaan likaiset kaupat pois.

Käyttäjän SeijaHuuhtanen kuva
Seija Huuhtanen

Kaikesta työstä on maksettava palkka heti ensimmäisestä työpäivästä lähtien. Näinhän oli ennen. Jos minulle vuosikymmeniä sitten 16 vuotiaana olisi ehdotettu päivänkään palkatonta työtä millään nimikkeellä, työhön olisi jäänyt menemättä. Sitä paitsi palkattoman työn teettäminen olisi ollut tuolloin rikollista ja työnantaja olisi päässyt käräjille.

Nykyisin työelämä on täysin vinksahtanut. Työnantajan pääasia pitäisi olla palkan maksaminen kaikille työntekijöilleen. Mutta kun palkattomia työntekijöitä on saatavilla, niin kukapa palkkaa nykyisenä moraalittomana aikana viitsii maksaa. Tuo tietää sitä, että palkallisia työntekijöitä heitetään ulos ja korvataan palkattomilla. Ennen pitkää tuossa jää pää vetävän käteen. Sellainenkin aika tulee.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Valtio itse on tässä asiassa pukki kaalimaan vartijana.

Kuinka paljon valtionhallinnossa onkaan työssä ihmisiä esim. määräaikaisina työllisyysvaroin?

Näin ei tarvitse palkata ketään varsinaisiin toimiin tai virkoihin.

Tämä koskee tosin vain ns. duunarivirkamiehiä.

Käyttäjän burwin kuva
Otto Rissanen

Muutama vuosi sitten, ollessani kuntouttavassa työtoiminnassa, kerroin työnohjaajalle, ettei minulla ole ongelmaa varsinaisesti työnteon suhteen, mutta jos palkkaa ei makseta, ei minulta kannata odottaa mitään erityisempää sitoutumista moiseen puuhasteluun. No, siihen työnohjaaja sitten sanoikin, että aina ei voi työstä saada palkkaa.

Aprikoipa tuo kerran sitäkin, että työ vapauttaa. Kun kaikki tämä tulee hartaan vasemmistoliittolaisen suusta, herää mieleen kaikenmoisia ajatuksia.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Sosiaalidemokraatit ovat olleet kynsin hampain ajamassa väkisin Eurooppaan vapaata liikkuvuutta Itä-Euroopan maiden tultua EU:n jäseniksi. EU:ssa pidetään nyt pyhimpinä asioina tavaroiden ja palvelujen ( työvoiman ) vapaata liikkuvuutta.

Avasitte siis itse oven kumartaen suurille kansainvälisesti toimiville työvoimaa vuokraaville yrityksille ja samalla pyllistäen hanurit kotimaisille työmiehille ja - naisille.

Häpeäisitte edes.

Juha Hämäläinen

Kyllä sossurahat voi hyvin mieltää palkaksi, jos saaja on työikäinen ja -kykyinen.

Sossurahaa kuten työttömyyskorvausta ja asumistukia vastaan voidaan teettää töitä kunnissa ja valtiolla, mutta ei yrityksissä yksityisten hyödyksi.

Käyttäjän SeijaHuuhtanen kuva
Seija Huuhtanen

Ei sossurahaa voi mieltää palkaksi.

Sana palkka kun tuo mukanaan työsopimuslain vähimmäissäännökset, vuosilomakertymän, tapaturmavakuutuksen, eläkekertymän jne. Noista kaikistaa palkattoman työn tekijä jää paitsi.

Laaja palkattoman työn teettäminen tietääkin sitä, että sitä tehneiden eläketurva jää heikoksi. Syvennetään siis eläkeläisten välistä kuilua.

Tiina Teittinen

Kyllä yritysten tukeminen palkattomalla työvoimalla, tai vaikkapa julkishallinnon ylläpito on silkkaa kommunismia. Aikoinaan Neuvostoliitossa oli järjestelmä, jossa pieni valtaapitävä piiri rikastui, kun kansalaiset laitettiin ansiottomaan työhön. Nyt samaa tehdään valtaapitävän oikeiston taholta näennäisdemokraattisessa Suomessa.
Hämäläinenkin täällä itkee verojensa suuruutta, mutta ei näe metsää puilta.

Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen

Minut kun käskettiin työharjoitteluun opiskelujeni välissä, ilmoitin suoraan, että suostun työskentelemään ainoastaan julkisella, yksityisille en tee ilmaiseksi mitään edes karenssin uhalla. Jos yhteiskunta maksaa minulle korotettua päivärahaa, annan panokseni yhteiskunnalle takaisin. Pääsinkin lopulta kirjastoon töihin.

Blogistin ehdotuksen lisäksi olisin valmis kieltämään palkattomat työt yksityisiltä yrityksiltä. Ne vääristävät kilpailua ja tuhoavat työmarkkinoita. Jos ne työttömät on kerta saatava tekemään jotain, joutaa kunta itse järjestämään työt. Jos idea on saada työtön tottumaan työelämän rytmiin, sitä voi tehdä kaupunkien puutarhaosastoissa, tiehommissa, museoissa, vanhainkodeissa ynnä muissa.

Tai sitten lopetetaan se porvarillinen ajatus että työttömyys on työttömän oma vika ja heidän kiusaamisensa sijaan tehdään niitä työpaikkoja.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Yhä suurempi osa tehtävästä työstä on yhteiskunnallisesti tarpeetonta tai jopa haitallista. Yhä suurempi osa työnteosta on esimerkiksi sitä, että painostetaan muita ihmisiä ostamaan turhaa krääsää, jota he eivät oma-aloitteisesti osaisi edes kaivata. Myynti ja markkinointi on yksi nopeiten kasvavista toimialoista.

Toisin sanoen työnteon funktio yhteiskunnalliselta kannalta on yhä suuremmassa määrin vain tulonjako. Työnteko on yhä suuremmassa osassa vain tekosyy toimeentulon vastaanottamiselle (palkan muodossa).

Yhteiskunnan olisi aika kehittyä asteelle, jossa toimeentulon vastaanottamiselle ei tarvittaisi tekosyitä. Jokaisen oikeus toimeentuloon pitäisi olla itsestäänselvyys. Nykyään Suomessa toimeentulotukea ja työmarkkinatukea jaetaan vain siinä tapauksessa, että henkilö ei onnistu hankkimaan itselleen "pätevää tekosyytä" toimeentulon vastaanottamiseen eli palkkatyötä.

Nykyisellä teknologian tasolla käyttöarvot (ja tarvittavat investoinnit, mutta ei kapitalistien rikastumisen maksimointia) voitaisiin tuottaa arviolta noin 2-päiväisellä työviikolla, jos työt lisäksi jaettaisiin kutakuinkin tasan työkykyisen väestön kesken. Ei pitäisi olla liian vaikeaa saada hyväksyntä sille, että rakentavaan työntekoon osallistumisen pitäisi tuoloin olla jokaisen kynnelle kykenevän velvollisuus; tämä on kolikon toinen puoli sille, että jokaisella on oikeus toimeentuloon.

Muuten on mielenkiintoista havaita nykyinen uuskieli, joka syntyy kun tuota ylläkuvattua järkevää uudistusta ei haluta toteuttaa. Alla joitakin pointteja siitä mihin suuntaan kieli on kehittymässä:

1) Työtön on se, joka tekee töitä
2) Työstä maksettavaa korvausta kutsutaan työttömyyskorvaukseksi
3) Sana "palkka" näivettyy pois kielestä, koska sille ei enää ole tarvetta. Palkkoja ei makseta, koska työsuhteessa olevia ei enää ole. Työttömät tekevät kaiken työn.

Tuon uuskielen avulla voidaan kiertää lainsäädäntöä ja sopimuksia, joissa puhutaan palkoista ja työsuhteista yms.

Käyttäjän StacyPullasorsa kuva
Stacy Siivonen

Palkattomasta työväestä on tullut piiloyritystuki yhteiskunnalta yrittäjille. Herää kysymys, kuinka kannattavaa on näitä työllistämistalvivaaroja pitää hengissä. Markkinataloudessa ei montaa hyvää puolta ole, mutta toisinaan se karsii pois sellaisia yrityksiä, joiden tuotteilla ei ole mahdollisuutta menestyä.
Tuotetaanko roskaa pelkästään sen takia, että työttömillä olisi jokin päiväkoti.

Työstä vieraantuneet poliitikot käyttävät pakkotyötä kontrollipolitiikan välineenä. Työtön on vanki vailla vangin oikeuksia.

Marko Rantaiso

Työkokeilut ja etenkin ns. kuntouttava työtoiminta pitäisi kieltää lailla. Korkeintaan silloin voisi olla perustelua, että voisi halutessaan näyttää taitonsa palkattomalla työjaksolla ja heti alussa sovitaan, että kokeilu jatkuu normaalina työsuhteena ja normaalilla palkalla.
Yritykset ovat oppineet käyttämään tätä ilmaistyövoimaa sumeilematta ilman aikomustakaan palkata uutta työntekijää taloon. Tietyt rutiiniluontoiset työtehtävät on kätevää siirtää kokonaan palkattomien "harjoittelijoiden" töiksi. Itse pidän tätä tällaista työperäisenä ihmiskauppana ja kiskonnan tapaisena työsyrjintänä. Se on samalla (piilo)yritystukea ja veronkiertoa.

Toimituksen poiminnat