*

Milko Aikio Oikeuden puolesta, vääryyttä vastaan

Synnyttäminen on parasta, mitä nainen voi tehdä

Syntyvyys matelee, kertovat lehtiotsikot. Asiantuntijat ovat epäilleet syiksi niin poikkeuksellisen pitkää taloustaantumaa kuin kulttuurin muutosta, jossa tärkeää on kokea kaikki mahdollinen ennen antautumista perhe-elämään, jota pidetään rajoitteena ja taakkana.

Molemmat tulkinnat lienevät paikkansapitäviä, mutta on eräs toinenkin asia. Suomessa ei arvosteta äitejä. Naiselliset - äidilliset - ominaisuudet kuten herkkyys, eläytyminen, hoivaaminen ja muista välittäminen eivät istu kovien arvojen yksilökeskeiseen Suomeen. Pohjimmiltaan äitiydelle elämänsä omistavaa naista pidetään vähän säälittävänä epäonnistujana, joka on heittänyt lahjansa hukkaan. Toisin sanoen äitiys on toisarvoista; se on asia, jota voidaan sivumennen hoitaa kun muut, tärkeämmät asiat, on saavutettu.

Tärkeämmät asiat ovat ilman muuta maskuliinisia asioita: ura- ja koulutusputkessa pärjäämistä, politiikkaan ja yrityselämään osallistumista, yhteiskunnan maskuliinisessa arvohierarkiassa kohoamista. Voimaantunut nainen on kolme tohtorintutkintoa suorittanut startup-yrittäjä, ei kotiäitinä hyvän tulevaisuuden lapsilleen varmistava pullantuoksuinen mamma.

Koska toistaiseksi lisäännymme suvullisesti, syntyvyys riippuu viime kädessä naisten halukkuudesta toteuttaa äitiyttä omassa elämässään. Jos haluamme nostaa syntyvyyttä, meidän on nostettava äitiys uudelleen arvoonsa. Tarvitsemme äitimyytin: ihanteen vahvasta ja voimaantuneesta suomalaisesta naisesta, joka älyllä ja taidolla kasvattaa tulevia vastuunkantajia ja hyvinvointiyhteiskunnan veronmaksajia.

Sen rinnalle mahtuu muitakin naisihanteita - jopa niitä yliopisto- ja uranaiseuksia. Urafeminismi jää sitä haluaville, enkä tahdo sitä heiltä ottaa pois. Ei ole kuitenkaan oikein, että emme pysty näkemään lahjakkuuden hyödyntämistä ja mielekästä elämänvalintaa niiden naisten kohdalla, jotka eivät pysty tai halua olla miehiä.

Tarvitaan asennemuutos, jossa ei ole syntiä sanoa, että synnyttäminen on paras palvelus yhteiskunnalle, jonka nainen voi tehdä. Muu on äitiyden, tuon ihmisyhteisön vaativimpiin kuuluvan tehtävän väheksymistä.

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Mun mielestäni voi hyvin olla molempia, käydä duunissa ja olla äiti. Millähän perkeleellä meidänkin perhe olisi aikoinaan elänyt jos en olisi käynyt töissä. En tullut valinneeksi rikasta miestä vaan ihan tavallisen työntekijän, ei yhden palkalla elätetä perhettä.

Pullaa muuten en ole koskaan tehnyt, meidän perheessä kukaan ei edes pidä makeista kaloripommeista.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Tuulipuvun kahina. Satakiloa sisällä. Ei siinä oikein kansa lisäänny.

Käyttäjän KH kuva
Kalevi Härkönen

Uhkaako meitä blogistin mielestä sukupuutto?

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Tuo asenne muutos ei ole pelkästään Suomessa.. Usassa jo aletaan yliopistoissa ja kouluissa kääntämään Tyttöjen mieltä siihen suuntaan ettei Perhe olekkaan tärkeä tai synnyttäminen/Oman suvun jatkaminen... On tullut uudet asiat tilalle kuten työelämä/Johtajuus/Yrityksen johtajana oleminen! Jne.. Samaten on myös poikien kohdalla..

En ota kantaa onko tuossa mitään värää, tai maapallolle haitallista. mutta näin on asiat muuttuneet..

Suomalaiset kuolevat sukupuuttoo se on varmaa, hitaasti mutta varmasti.. Mutta niin se elämä lepää..

Käyttäjän eiltanen kuva
Eero Iltanen

Onko ihmisen tärkein tehtävä sitten tuottaa lisää ihmisiä, jotta talous voi kasvaa.

Käyttäjän AnteroSmki kuva
Antero Säämäki

Kaikki eivät halua lapsia ja heilläkin pitää olla oikeuksia.
Steriloimislaki saisi antaa enemmän itsemääräämisoikeutta sterilointiin.
Steriloimista pitää odottaa kolmekymppiseksi asti, jos ei ole kolmea lasta.
Ikärajan voisi laskea 25 vuoteen kuten muissakin Pohjoismaissa.

Ikärajan laskemiseksi on laadittu viime talvena kansalaisaloite,
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2401

Yle uutisoi siitä ja muista steriloimislain ongelmista.
https://yle.fi/uutiset/3-9702427

Käyttäjän JuhoPalmroos kuva
Juho Palmroos

Enemmän kuin kaksi lasta on ympäristörikos.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#7
Monessa tapauksessa se yksikin on liikaa.

Aino Tuominen

Muistaakseni Suomen luonnon luontainen kantokyky on noin miljoona ihmistä. Siinä mielessä väestönkasvun rajat on ylitetty jo ajat sitten.

Toimituksen poiminnat