Milko Aikio Oikeuden puolesta, vääryyttä vastaan

Moraalinen lässytys ei paranna syrjäytyneiden asemaa

Syrjäytyneet ovat tämän ajan suurin sosiaalinen kysymys. Syrjäytynyt on kuitenkin ympäripyöreä termi, joka antaa vaikutelman, että syrjäytyminen on yksilön aktiivista toimintaa, valinta. Haluankin tuoda keskusteluun uuden, ilmiötä paremmin kuvaavan käsitteen: osattomuus.

Osattoman mahdollisuudet osallistua yhteiskunnan toimintaan ovat kaventuneet. Töitä ei löydy, kouluun ei pääse, rahaa ei ole ja kaveritkin ovat vähissä. Elämää hallitsevat rakenteet, jotka ohjaavat ja rajoittavat toimintaa, puuttuvat. Ulkopuolinen, joka tarkastelee ilmiötä vain yksilöön keskittyen, saa helposti vaikutelman siitä, että yksilön holtittomuus tai henkinen epätasapaino on ongelmien taustalla.

Tämä ajatus vie harhaan, sillä se ohittaa ne yhteisön käytännöt, jotka heikentävät yksilöiden mahdollisuuksia osallistua yhteisön toimintaan. Politiikan painopiste pitäisikin olla yhteiskunnan toimintatapojen kehittämisessä, ei huono-osaisten kurittamisessa, kuten nyt tapahtuu. Kyse ei ole niinkään rahasta, vaan asenteista ja ennen muuta yhteiskunnallisen ajattelun rappiosta. Yksilön vastuu on helppo selitys kaikkeen, mutta se ei auta ratkaisemaan sosiaalisia ongelmia. Se antaa vain mahdollisuuden moralisoida surkeistoa.

Aina välillä joku ehdottaa sosiaalipoliittisia uudistuksia tähän 1960-luvulla rakennettuun järjestelmäämme. Valitettava merkki asenteiden koventumisesta on, että toiseksi suurimman hallituspuolueen puheenjohtaja leimaa omankin hallituksensa ajaman perustulon ”vihertuherrukseksi.” Sieluja ei kuulemma ”lässytyksellä” pelasteta, eikä rahaa tule seinästä – paitsi poliitikoille.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

Esimerkiksi vammaisten vähemmistöä arvostettiin 80-luvulla hyvinä työntekijöinä ja osasivat montakin asiaa ja työnantajan silmissä he olivat hyviä porukoita. 90-luvun jälkeen tuli uudet pomot tilalle ja arvostusta ei enää ollut, pistettiin vaan porukkaa ulos tai laitettiin eläkkeelle.

Asenteista on kysymys. Silloin joskus 2000-luvun lopulla kysyin TEM:iltä vammaisten asemien tilanteista, niin sain 60-sivuisen nipun. Siinä paistoi tärkeyslista, että terveet työntekijät luonnollisesti olivat numero 1. Sen jälkeen kaikkein viimeisimpinä listalla oli vammaiset, toiseksi viimeisimpiä olivat maahanmuuttajat.

Kyse ei ollut siitä, että keitä valkataan. Monien yrityksien mielestä tärkeää oli yrityksien imagot ja pelkäsivät sitä, että mitä ihmiset sanovat, jos siellä työllistetään enemmän vammaisia kuin normaaleja työntekijöitä.

Se tässä on vinksallaan.

Juhani Nurminen

Syrjäytymisen ehkäiseminen vaatii rahaa. Kun rahaa satsattaisiin ehkäiseviin toimiin niin säästettäisiin hoidosta - asia jota päättäjät eivät juuri millään sektorilla ymmärrä. Tietysti asiaan vaikuttavat myös "väärät momentit".

Mutta syrjäytymisen ehkäisemiseen tarvittaisiin siis a)rahaa, ja b)toimijoita.

Syrjäytyneet, ja syrjäytymisvaarassa olevat, pitäisi "nyppiä" mukaan toimintaan, tekemiseen, yhdessä olemiseen. Saamaan hyvää mieltä ja onnistumisen kokemuksia.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Otsikko oli asiaa, sitten se vähän lässähti.

Toimituksen poiminnat