*

Milko Aikio Oikeuden puolesta, vääryyttä vastaan

Kärjistynyt ilmapiiri johtuu suhteettomista uhkakuvista

Viime aikoina on kannettu huolta polarisoitumisesta eli kansan jakautumisesta. Jakolinja on vanha tuttu oikeisto-vasemmisto, vaikka näennäisesti keskustellaankin maahanmuutosta. Riidan siemenen voi nähdä yhteisomistuksen (sosialismi) ja yksityisomistuksen (kapitalismi) pitkäaikaisessa aatteellisessa kamppailussa. Vasemmistossa ajatellaan, että Suomella on kansainvälinen vastuu (yhteisomistus), kun taas oikeistossa ajatellaan, että Suomi kuuluu veronmaksajille eli suomalaisille (yksityisomistus).

Erimielisyydet ovat kuitenkin pienempiä kuin yleisesti ajatellaan. Netin ulkopuolella harva ”suvakki” kiistää maahanmuuton lieveilmiöt, kunhan ”rasistit” eivät ole kuulemassa. Samoin ”natsit” eivät ole sulkemassa maahanmuuttajia uuneihin, mutta kovalla retoriikalla halutaan tehdä pesäeroa ”mädättäjiin.”

Tästä päästäänkin ihmisen psykologiaan, joka lienee perimmäinen syy kärjistyneelle tilanteelle. Ihmisellä on tapana arvioida toisen motiiveja eli tarkoitusperiä pelkän viestin sisällön sijaan. Moni maahanmuuton kannattaja ei ehkä kiistä maahanmuuttokriittisten esiin tuomia väitteitä, mutta olettaa niiden taustalla olevan rasistisia motiiveja. Pelätään, että jos maahanmuuttokriittisille annetaan myönnytyksiä, ollaan kaltevalla pinnalla, jonka päässä on ihmisoikeuksien ja tasa-arvon lakkauttaminen.

Vastaavasti ainakin osa maahanmuuttokriittisistä pelkää, että maahanmuutto on vain osa suurempaa suunnitelmaa suomalaisen kansallisen kulttuurin tuhoamiseksi. Vasemmistolaisten lopullisena tavoitteena nähdään kommunistinen utopia, jossa on vain kansalaisia - ei miehiä, naisia tai suomalaisia ja ruotsalaisia.

En kiistä, etteikö sekä oikealla että vasemmalla olisi ihmisiä, joilla on edellä kuvattuja äärimmäisiä ajatuksia. Ihminen on kuitenkin taipuvainen maalailemaan uhkakuvia, minkä taustalla voidaan nähdä evolutiiviset syyt. Täytämme tietojemme aukot ennakkoluuloilla. Ja kun meitä aletaan pitää tietynlaisina, alamme helposti käyttäytyä odotusten mukaisesti: jos kerran minua pidetään rasistina tai suvakkina, miksen olisi sellainen?

Suosittelenkin kaikkia antamaan sille eri mieltä olevalle edes mahdollisuuden selittää kantojaan, olettamatta heti taustalla olevan jotain piilotettuja tarkoitusperiä tai maailmanvalloitussuunnitelmia.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (36 kommenttia)

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Miksi näille pitäisi antaa tilaisuus 'selittää kantojaan'? http://vihamuki.tumblr.com

Käyttäjän milkoaikio kuva
Milko Aikio

Vastaavasti voin linkittää sinulle liudan maahanmuuttajien tekemiä raakoja rikoksia ja kysyä miksi "näitä" pitäisi kohdella ihmisinä.

Käyttäjän MiksuVes kuva
Mikael Vestama

Ihan samanlaisia ulostuksia löytyy suvakeilta kuin mitä tuolla vihamukissa. Koomisimpia ovat FB:n Rasmus-ryhmässä oleva oksennukset, joissa syytetään että se kun 14-vuotiaat tytöt joutuvat tp-hakijoiden raiskaamaksi niin kyse on mukamas rasistien juonesta pakolaisten päänmenoksi ja että oikeasti syyllisiä tapahtumiin ovat nämä lapset. Tosi terveitä ja ennakkoluulottomia oletuksia suvaitsevilta vai mitä?

Käyttäjän MiksuVes kuva
Mikael Vestama

Ja lisättäköön tähän nyt vielä Husu Husseinin taannoinen kommentti eri mieltä olevalle: "Syö paskaa ja kuole!" Miten eroaa jostain siitä että joku jossain toivoo vaikkapa Emma Karille että "toivoisin että sinut raiskataan". Ei mitenkään...

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen Vastaus kommenttiin #8

Otahan selvää, millaiseen viestiin tuli tuo kyllästynyt vastaus. Kyseessähän ei ollut ihan vaan 'eri mieltä oleva'.

Ravakkien, eli rasistivajakkien on turha yrittää ulista minään uhreina tässä.

Käyttäjän milkoaikio kuva
Milko Aikio Vastaus kommenttiin #10

Sulta meni näköjään mun kirjoituksen pointti kokonaan ohi. Luepa uudestaan. Ajatuksella.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen Vastaus kommenttiin #11

Ne pointtisi vasemmisto-oikeisto -jaottelusta lähtien ovat ihan omaa olkiukkoilevaa nojatuolifilosofiaasi, jolla ei ole juuri mitään tekoa nykytilanteen kanssa. Jotta asetelmasi toimisi, edellyttää se Hommafoorumin suur-ajattlelijoiden lanseeraamaa poliittisen kartan uudelleenjäsennystä, jossa kaikki muut paitsi ehkä jämerimmät äijä-perussuomalaiset ja Muutos ovat vihervasemmistoa.

Käyttäjän milkoaikio kuva
Milko Aikio Vastaus kommenttiin #13

"Ne pointtisi vasemmisto-oikeisto -jaottelusta lähtien ovat ihan omaa olkiukkoilevaa nojatuolifilosofiaasi, jolla ei ole juuri mitään tekoa nykytilanteen kanssa. Jotta asetelmasi toimisi, edellyttää se Hommafoorumin suur-ajattlelijoiden lanseeraamaa poliittisen kartan uudelleenjäsennystä, jossa kaikki muut paitsi ehkä jämerimmät äijä-perussuomalaiset ja Muutos ovat vihervasemmistoa."

Kumoat (väitetyn) olkiukon olkiukolla. Hienoa työtä!

Käyttäjän milkoaikio kuva
Milko Aikio Vastaus kommenttiin #10

Rautalanka: Ihmisellä voi olla sekä maahanmuuttokriittisiä, että suvaitsevaisia mielipiteitä. Et voi ainakaan loogisesti johtaa maahanmuuttokriittisyydestä ihmisen muita mielipiteitä, saati että maahanmuuttokriittisyys johtaisi väistämättä väkivallalla fantasioimiseen.

Oletko ajatellut, että kenties kaikki maahanmuuttokriittiset eivät ole mainitsemiasi rasistivajakkeja, aivan kuten kaikki maahanmuuttajat eivät ole raiskaajia. Yleistää voi ja pitääkin, jotta keskustelu on ylipäätään mahdollista, mutta nykyään nämä yleistykset ovat saaneet suorastaan naurettavat mittapuut. Sanot yhden väärän sanan, niin heti muut tietävät mitä ajattelet mistäkin ja miksi.

Käyttäjän MiksuVes kuva
Mikael Vestama Vastaus kommenttiin #10

Esa, sanoit:

"Otahan selvää, millaiseen viestiin tuli tuo kyllästynyt vastaus. Kyseessähän ei ollut ihan vaan 'eri mieltä oleva'.

Ravakkien, eli rasistivajakkien on turha yrittää ulista minään uhreina tässä."

Ihan samanlailla voit katsoa että minkälaiseen Emma Karin vuodatukseen tuo toivomus raiskauksesta tuli. Voisin tähän itse todeta (melkein omine sanoinesi) että "Suvakkien, eli suvakkivajakkien on turha yrittää ulista minään uhreina tässä [Emma Karin solvauksessa]."

Ihan samaa ylilyöntiä se meininki on KUMMALLAKIN puolella kun niikseen tulee. Mutta ei siitä pidä liikaa herneitä nenään ottaa koska se on ihan inhimillistä että ihan jokainen meistä joskus vihastuu ja sitten ehkä laukoo jotain sellaista mikä jälkeenpäin itseäkin harmittaa. Taattuun olen itsekin joskus sellaisia laukonut kun aina ehtiessä olen netin keskusteluihin osallistunut jotain tyyliin vuodesta 2000 asti. Se joka meistä ei ole synnitön heittäköön ensimmäisen kiven...

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Miksi näille ihmisille ei pitäisi antaa tilaisuutta selittää kantojaan. Mitä heille mielestäsi pitäisi tehdä? Kaiketi he ovat kuitenkin myös ihmisiä.

Käyttäjän MiksuVes kuva
Mikael Vestama

En tiedä oliko kommentti minulle vai jollekulle muulle mutta itse olen sitä mieltä että kaikille pitää sallia varsin suurin ilmaisunvapaus. Ja jos on jostain asiasta jotain tiettyä mieltä niin toki keskustelu pitää sallia. Ja kärkevätkin kommentit. Mutta sitten jos ihan suoria tappouhkauksia, tms. aletaan heittämään niin niihin tulee puuttua. Toiveet että jollekin tapahtuu jotain eivät sen sijaan ole minun eivätkä myöskään viranomaisten mielestä rikoksen tunnusmerkistön täyttäviä joten ne sallittakoon vaikka suurin osa niistä varmaan ylilyöntejä onkin.

Mutta yleensä asiassa kuin asiassa parhaaseen lopputulokseen päästään kun kaikki mielipiteet ovat sallittuja ja niiden pohjalta pyritään löytämään oikeat ratkaisut ongelmiin. Ja nimenomaan oikeat eivätkä suinkaan ideologiset.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Mitä se tähän kuuluu? Nythän on puhe suomalaisten dialogista ja ilmapiiriongelmista.

Melko heikko raiskaus-, demonisointi- ja väkivaltafantasioiden puolustelu.

Käyttäjän milkoaikio kuva
Milko Aikio

Jos henkilö A on maahanmuuttokriittinen, seuraako siitä, että hän myös fantasioi raiskauksista ja väkivallasta?

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Kyllä näyttää hyvin yleisesti seuraavan ainakin se, että millään tavalla ei puututa törkeyksiin, vaan suorastaan innolla esiinnytään samoissa tilaisuuksissa kuin kuvottavimmat rasistit. Hallituspuolueen kansanedustajia myöten.

Rajat kiinni! -liikekin kovasti väittää olevansa 'maahanmuuttokriittinen', mutta heidän Facebook-ryhmänsä on täynnä tuota kuonaa.

Pistäkää omat laumanne ensin kuriin ja tulkaa vasta sitten valittamaan ilmapiiristä.

Käyttäjän MiksuVes kuva
Mikael Vestama Vastaus kommenttiin #5

Itse en edes tollaisiin ryhmiin tietääkseni kuulu vaikka olenkin erittäin krittinen tätä tämän hetken pakolaishörhötystä vastaan. Mutta pistäpääkä te siellä omalla puolellanne esim. Rasmus-ryhmän oksennukset kuriin niin ehkäpä voitte sitten vaatia samaa myös vastapuolelta? Muuten kyllä aika turha itkeä kun "teidän puolennekaan" ei osata käyttäytyä.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen Vastaus kommenttiin #7

En tunne tapausta, mutta sielläkö toivotellaan raiskauksia erimielisille ja heidän lapsilleen, keksitään mitä mielikuvituksellisimpia tappamis- ja kiduttamiskeinoja ja nimitellään ihmisiä loisiksi, apinoiksi, eläimiinsekaantujiksi, pedofiileiksi, raiskaajiksi, mätäpaiseiksi jne kuten 'maahanmuuttokriittisten' ja 'kansallismielisten' porukoissa? Laulaa lallatellaanko poliitikkojen tappolistoja? Toivotaanko Hitlerin paluuta?

EDIT: Vestama, väitteesi "ihan samasta" on täysin perätön. Kävin lukemassa parikymmentä minuuttia Rasmus-Facebook-ryhmää ja ei siellä todellakan ole ollenkaan vastaavaa moskaa kuin Rajat kiinni! -ryhmässä.

Kari Ahveninen Vastaus kommenttiin #9

No ei kai siellä ole mielestäsi mitään kummallista, kun kerran muutenkin olet samalla kannalla. Kritiikki siis puuttuu oman ryhmän sanomisiin/tekemisiin.

Mäkinen, olen nähnyt noita Rasmus-ryhmän viestintää jonkin verran, joten kokeilepa vaikka ylilautaa jossa noita kuvankaappauksia on tarjolla. On se sen verran paksua kirjoitelmaa.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen Vastaus kommenttiin #14

Eli onko siellä vastaavaa kamaa kuin Rajat kiinni! -ryhmässä vai ei? Ei mikä tahansa sanailu, tyhmä tai kärkeväkään, ole samaa kuin tappouhkaukset ym. joita jotkut suoltavat ihan tolkuttomasti koko ajan eikä ylläpito puutu mitenkään. Miksi se ero on niin vaikea tajuta?

Kari Ahveninen Vastaus kommenttiin #15

No kun ei ole tullut tuota Rasmus-kööriä seurattua niin paha sanoa. Mutta ainakin osa siihen osallistuvista on kyllä ladellut melkoisen tuhtia, ettenkö sanoisi rikosilmoituksen täyttävää tekstiä niin Rasmuksessa kuin sen ulkopuolellakin.

Miksi se on niin vaikea tajuta?

Käyttäjän MiksuVes kuva
Mikael Vestama Vastaus kommenttiin #23

Esa, itse taas en ole Rajat Kiinni ryhmän vuodatuksia lukenut joten en tiedä josko siellä tosiaan tappouhkauksia, tms. on, mutta jos on niin oma mokansa. Sen sijaan kuulun kyllä esim. pahamaineiseen Mitä Vittua-ryhmään ja ainakaan siellä en ole kenenkään nähnyt tekevän tappouhkauksia, tms. (tosin mainittua ryhmää moderoidaan ylilyönneistä eli voi olla että niitä on ollut, mutta en siis ainakaan itse ole nähnyt). En toki tappouhkauksia ole nähnyt Rasmus-ryhmässäkään mutta tasaiseen tahtiin siellä esiintyy näitä väitteitä että suomalaistytöt itse houkuttelevat tp-hakijat raiskauksiin - ja muita vastaavia. (Noin tyypillisesti niitä heittelevät muuten äärivihervasemmistolaiset naiset. Esim. mamut jotka siellä kommentoivat normisti kommentoivat ihan järkeviä ja ovat hekin välillä ihmetelleet näitä houkutteluväitteitä ja myös tuominneet näiden esittäjät.)

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Tämäkin ketju osoittaa sen, että keskustella ei osata, syyttäminen, haukkuminen ja möliseminen on näemmä hauskempaa.

Käyttäjän BodilRosengren kuva
Bodil Rosengren

En näe että maahanmuutto olisi asia joka menisi vasemmisto-oikeisto akselilla (paitsi äärioikeiston osalta). Hyvin harva haluaa esimerkiksi rajatonta maahanmuuttoa ja moni "suvakki" on esimerkiksi huolissaan siitä että tulee niin paljon turvapaikanhakijoita. Mutta ainoastaan ns maahanmuuttokriitikot sortuvat niin ala-arvoiseen kielenkäyttöön. Harvoja poikkeuksia löytyy kuten esimerkiksi Janne Muhonen (http://jannemuhonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/).

Älämölö-rajatkiinni porukka ei käy minkäänlaista älyllistä keskustelua ja perustiedot maahanmuuttopolitiikasta ihan hakusessa. Somessa sitten laitetaan tappouhkauksia, puhutaan matuista, ahdistellaan jopa nuoria tyttöjä (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/12/21/lucia...). Irvokasta kun ensin muka niin huolissaan raiskauksista ja naisten ahdistelusta ja sitten suurella porukalla syyllistyy juuri siihen.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

"Mitä se tähän kuuluu? Nythän on puhe suomalaisten dialogista ja ilmapiiriongelmista".

Kirjoittaa kaveri, joka myös kirjoittaa:

"Ravakkien, eli rasistivajakkien on turha yrittää ulista minään uhreina tässä", "Melko heikko raiskaus-, demonisointi- ja väkivaltafantasioiden puolustelu", "Ne pointtisi vasemmisto-oikeisto -jaottelusta lähtien ovat ihan omaa olkiukkoilevaa nojatuolifilosofiaasi", "Pistäkää omat laumanne ensin kuriin ja tulkaa vasta sitten valittamaan ilmapiiristä"

Kuvittelee kai edustavansa sitä kiihkoilematonta keskustelukulttuuria?

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

En tosiaankaan kuvittele. Natseja ja rasisteja nöyrästi hyysääville persuille pitää puhua niin että menee perille. Sille porukalle on lässytetty jo liikaa ja annettu yllyttäjien valtavirtaistaa vastenmielisiä arvoja ja puhetapoja. On perussuomalaisten vika, että yhteiskunta on tässä tilassa; ilmapiirissä, jossa polttopullon heittäjä tai raiskauksella ja tappamisella uhkailija saa selkääntaputtelua ja ymmärrystä.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Kuulostaa ihan Suomi24 tasoiselta mölinältä, oletko kenties erehtynyt paikasta. :)

Käyttäjän MiksuVes kuva
Mikael Vestama

Esa, googlaapa vaikka "pirjo pönni jokinen". Sieltä löytyy tämän vuodatuksia mm. Rasmus-ryhmästä kuten vaikkapa tämä legendaarinen:

Pirjo Pönni Jokinen Kempeleen raiskauksesta: “Kaikenlaista pikku narttua mahtuu maailmaan”

Missä siis väitetään että tämä Sipilänkin kotikunnassa oleva sattumus olisi ollut rasistien järjestämä.

http://asialehti.net/pirjo-ponni-jokinen-kempeleen...

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Tuossa vasemmisto-oikeisto käsitteissä olet niin paljon hakoteilla, ettei sitä ole edes syytä sen enemmän kommentoida. En tunne ainoatakaan ihmistä joiden mielestä turvapaikka tilanne on hyvä, saati toivottava, mutta tunnen lukuisia ihmisiä joiden mielestä turvapaikan hakijoita on kohdeltava kuten ihmisiä yleensäkin kohdellaan.

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Hyppäsin tuon alkuosan rähinän yli. Siinä ei ollut mitään rakentavaa, äkkiä selaten.

Kirjoittajan pyrkimystä selittää nyt syntynyttä tilannetta pidän hyvänä, aitona ja vakavasti otettavana, vaikka en katso että tässä olisi kyse perinteisestä vasen/oikea-ajattelusta. Mutta arvoista tässä on kyse, ja jo sen tiedostaminen merkitsee paljon nyt juuri ja tässä.

Pienin askelin. Rähisemättä. Nyt vallitseva tilanne ei ole kenenkään vastuunsa ymmärtävän kannalta se toivottava. Meillä on ongelma.

Käyttäjän milkoaikio kuva
Milko Aikio

Kyllä mielestäni vasen-oikea -ajattelu voidaan palauttaa yhteisen ja yksityisen, kansainvälisen ja kansallisen väliseen ristiriitaan. Kommunistitkin aikanaan haaveilivat maailmasta, jossa kaikki työläiset liittyvät yhteiseen maailmanlaajuiseen rintamaan ja elävät lopulta valtiottomassa maailmankylässä.

Termit ovat muuttuneet, mutta vahvoja kaikuja samasta aatemaailmasta on nähtävissä tässäkin tilanteessa. Oikeistolainen ei ajattele, että hänellä ylipäätään olisi mitään "vastuuta" muiden tontilla tapahtuvista asioista. Vasemmistolainen on taas ilolla jakamassa rahaa rikkaina pitämiensä kukkarosta niin sorretulle työläiselle kuin maahanmuuttajalle.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Tästähän se hyvä joulumieli irtoaa :)

Yhtä hyvin sen jakolinjan voi vetää konservatiivien ja liberaalien välille. Vasemmalle kallellaan oleva konservatiivinen perusduunari taitaa useammin olla tukevasti maahanmuuttokriittinen kuin suvakki. Ainakin luonnossa tavattuna. Netti on eri juttu.

Suomalainen yhteiskunta ja monet sen arvot ovat nopeassa muutoksessa. Muutosvastarinta aiheuttaa vahvaa kipuilua, joka näkyy nyt keskustelujen kärjistymisenä.

Perussuomalaisten jytky oli osa tätä muutosvastarintaa ja syyttelyä, jossa vika löydetään aina muutoksen vaatijoista. Kun persujen eliittikin luopui aikaisemmasta aivan kaikkea liikkuvaa vastustavasta politiikastaan ja ryhtyi SSS-kolmikon puudeleiksi, niin kansalaiset ovat yhä hämmentyneempiä.

Hallitus ajaa vauhdilla yhteiskuntaa EK:n toivomaan oikeistokonservatiiviseen suuntaan, joka ei vihervasemmistoa miellytä. Siitä tuo Milkon ajatus vasemmisto-oikeisto taistelusta. Siksi myös persujen kannattajiksi väliaikaisesti siirtyneet konservatiividemarit rynnistivät kilvan takaisin vanhoihin poteroihinsa. Vähän sääliksi käy liberaalidemareita kun änkyrät palasivat joukolla kotiinsa.

Muutosvastarinta tarvitsee aina syyllisen, jonka voi demonisoida. Siihen täysin tuntemattomat pakolaiset ovat loistava kohde. Varsinkin kun liberaalisesti ajattelevat suvakit niitä näyttävät hyysäävän.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Jos en pahasti erehdy sinulla on useampikin syyllinen, jota demonisoit ihmisen todellisista mielipiteistä välittämätt. Tuossa komentissakin tuot jo pari esille.

Samoin tässä ketjussa kirjoittaa muitakin vastaavia henkilöitä, joiden kaikki kommentit ja keskustelut ovat vastaavan tasoisia.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

En tuonut tuossa yhtään syyllistä esiin. Jatkoin vain blogistin analyysiä näkemyserojen kärjistymisen syistä. Tutkitusti muutoksissa suuret massat tulevat mukaan aina jälkijunassa. Osa hiljaa hyväksyen ja osa jatkuvasti änkyröiden. Tämä on myös ikäkysymys. Konservatiivisuus tuppaa lisääntymään iän karttuessa. Meillä kansa eläköityy ja muuttuu konservatiiviseen suuntaan. Tämä vieläpä aikana, jolloin vähän kaikki asiat ovat muutoksen kourissa yhtä aikaan ulkoisista paineista johtuen.

Käyttäjän rutanen1965 kuva
Jari Rutanen

Osuva tiivistelmä Milkolta, kiitos siitä!

Meillä ihmisrievuilla on luonnostaan ikävä taipumus luoda ja ylläpitää viholliskuvia. Liekö joku evoluution jäänne. Ehkä ollut tarpeellinenkin jossain kehitysvaiheessa?

Ääripäillehän viholliskuvat ovat tietysti nannaa; On mukava päästä estoitta mätkimään vastapuolta ja saada siitä tyydytystä.

Fiksumpaa olisi tietysti aikuistua ja kyetä argumentoimaan järkevästi ja maltillisesti eritavoin ajattelevien kanssa. Sen jälkeen voidaan olla sulassa sovussa erimieltä.

-------

Kansan kahtiajakautuminen on silkkaa kuvitelmaa; Kansan suuri, maltillinen enemmistö ei ole mielipiteissään juurikaan hievahtanut suuntaan tai toiseen turvapaikkakriisin aikana.

Käyttäjän ReijoMatilainen kuva
Reijo Matilainen

"Kansan kahtiajakautuminen on silkkaa kuvitelmaa; Kansan suuri, maltillinen enemmistö ei ole mielipiteissään juurikaan hievahtanut suuntaan tai toiseen turvapaikkakriisin aikana."
Ollaan kuitenkin valitettavasti hyvää vauhtia etenemässä tilanteseen jossa se oma puoli on valittava. Ei tämä hyvältä näytä.

Toimituksen poiminnat